Disko vapauttaa – arviossa Turmion Kätilöiden uusi albumi ”Universal Satan”

Kirjoittanut Heidi Kohonen - 11.9.2018

Suomen tunnetuimpiin industrial metal -yhtyeisiin kuuluva Turmion Kätilöt julkaisee tulevana perjantaina 14.9.2018 kahdeksannen albuminsa nimeltä ”Universal Satan”. Levy on ensimmäinen, jossa toinen pääsolisti Saku Solin eli Shaq-U on mukana. Hän tuli Kätilöihin mukaan viime vuoden maaliskuussa, kun aikaisempi vokalisti Tuomas Rytkönen (Spellgoth) siirtyi yhtyeen graafiselle puolelle ja häntä saammekin kiittää ”Universal Satanin” hienosta kansitaiteesta. Shaq-U täyttää hyvin roolinsa ja tämäkin levy jytää kunnolla ja sillä pääsee hyvin diskotunnelmaan unohtamatta metallimusiikin hienoja ulottuvuuksia.

Levyltä on aikaisemmin julkaistu jo kaksi singleä, ”Sikiö” ja englanniksi laulettu ”Faster Than God”. Nämä kaksi kappaletta lupailivat albumista kovaa ja nyt monen kuuntelukerran jälkeen nämä odotukset on ylitetty. Albumi on kokonaisuudessaan hyvä ja siinä oli kaikkia niitä piirteitä, mitä itse pidän Kätilöissä – diskojytkettä, kiinnostavia sanoituksia ja mikä tärkeintä, siitä jää hyvä fiilis. Kuuntelen varsinkin Turmion Kätilöiden kappaleita niin, että mietin miten ne toimivat livenä. Uskon tältä albumilta nousevan monta kappaletta settilistaan ja toivonkin niin, koska pienoisen pettymyksen aiheuttaneen ”Dance Paniquen” jälkeen tämä oli virkistävä yllätys, jonka kappaleet toimivat varmasti mistä tahansa kuunneltuna.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Albumilta nostaisin pari kappaletta esiin. Aikaisemmin mainittu ”Sikiö” on mielestäni Turmion Kätilöiden yksi kaikkien aikojen parhaimmista kappaleista ja jo tämän takia albumi ansaitsisi täydet arvosanat. Kappale toimii myös livenä aivan helvetin kovaa ja se on settilistan ehdottomia helmiä. Samoin myös toinen single ”Faster Than God” toimi hyvin, vaikka itse pidän Kätilöistä enemmän suomenkielisenä, mutta ehkä tästä se mieli muuttuu vielä. Näiden lisäksi myös kuvittelen ”Itseensäsekaantujan” tanssittavan hyvin porukkaa. Mutta albumin ehdoton timantti on kuitenkin ”Helvetin Torvet”. Se on todella monimuotoinen ja mielenkiintoinen jo sanoituksiensa puolesta ja se kuulostaa ainakin omaan korvaan Kätilöiden parhaimmistolta. Koen Turmion Kätilöiden olevan viihdyttävä yhtye, jolla on myös huumoria mukana. Mutta vaikka Kätilöt viihdyttää, se myös koskettaa. Tämänkin albumin sanoituksen pyörivät jossain määrin kuoleman, helvetin ja saatanan ympärillä, mutta ne ovat tuotu hyvällä tavalla esiin eikä tämä albumi tuota sen suurempaa tuskaa maailman menosta.

Olin kirjoittamassa, että tältä albumilta löytyy myös muutama floppi. Mutta enemmän kuunneltuani mieleni muuttui. ”Love Is Dead” ei ensin kuulostanut kovin kummoiselta, mutta sanoitukset ovat todella ainutlaatuiset ja jollain tapaa erilaiset, mitä Kätilöiltä olen tottunut vastaanottamaan. Täytyy vaan itse totutella tuohon englanninkieliseen materiaaliin, mutta joillekin se varmasti iskee, varsinkin kun Turmion Kätilöt keikkailevat myös ulkomailla. Myös ”To Be Contiuned 4 je t’aime” on vähän irrallinen kappale kokonaisuudessa, mutta ei sekään nyt huono ole. Vaikka albumi nousee Turmion Kätilöiden parhaimpien joukkoon, täysiä arvosanoja se ei kuitenkaan saa, koska jotain jäi puuttumaan – en tiedä mitä se on, mutta joku tajunnanräjäyttävä kokemus jäi vähän uupumaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappalelista:
1. Verenperintö
2. Itseensäsekaantuja
3. Sikiö
4. Love Is Dead
5. Viimeinen Matka
6. Helvetin Torvet
7. Rangaistus
8. Suurempi Voima
9. Saatanan Siunaama
10. Faster Than God
11. To Be Contiuned 4 je t’aime

Itse ainakin odotan innolla sitä, että pääsen näkemään Kätilöt livenä uuden tuotannon kera. Jos sinäkin haluat nähdä tämän Suomen kovimman livebändin, niin hyppää mukaan joihinkin alla olevista keikoista ja nauti diskosta – se vapauttaa!

29.09.2018 St. Petersburg (RUS), MOD
30.09.2018 Moscow (RUS), ZIL Arena
05.10.2018 Vierumäki, Teatro Bar Bowling Nightclub
06.10.2018 Rauma, Brummi
12.10.2018 Jyväskylä, Lutakko
13.10.2018 Helsinki, HMH Festival, Virgin Oil Co.
19.10.2018 Kuopio, Henry’s Pub
20.10.2018 Tampere, Yo-talo
26.10.2018 Vantaa, Shamrock
27.10.2018 Vammala, Club Stage
02.11.2018 Lahti, Finlandia-klubi
03.11.2018 Hämeenlinna, Aulanko Areena
09.11.2018 Vaasa, WS-Arena
10.11.2018 Kauhava, Tiikeri
16.11.2018 Lappeenranta, Saimaa Areena
17.11.2018 Nivala, Tuiskula
30.11.2018 Oulu, Hevimesta
08.12.2018 Pori, Isomäki Areena
15.12.2018 Heinola, Vapari
29.12.2018 Joensuu, Kerubi
11.01.2019 Tampere, TalviHelvetti Festival
18.01.2019 Nurmes, Bomba
19.01.2019 Kitee, Ravintola Karhu

9+/10

Turmion Kätilöt Facebookissa
Turmion Kätilöiden virallinen sivu

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Heidi Kohonen

Luetuimmat

Uusimmat