Doomin vanhempien valtionpäämiesten välitilinpäätös – Saarnastuolilta uusi single

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 20.3.2017

Jo 90-luvun alussa ensihenkäyksensä vetänyt Saarnastuoli rikkoo pitkän hiljaisuuden ja julkaisee ”Taulamaa”-singlelle seuraajan ”Kohtalon kinnas/Sininen voima”. Yhtye vannoo 90-lukulaisen perinteisen doom metalin nimeen, mutta yhdistelee synkeään lanaukseensa vaikutteita myös 70-luvun hard rockista eikä myöskään kaihda tunnelmoida paikoin jopa Baddingin ja Agentsin mieleen tuovilla melankolian sävyillä.

”Kohtalon kintaan käynnistävä riffi on sävelletty jo 90-luvun alussa ja nyt se kaivettiin esiin yhtyeen treeneistä kootulta c-kasetilta. Tavoittelimme kappaleessa musiikillisesti ja sanoituksellisesti äärimmäisen painostavaa ja raskasta äänimaisemaa, mutta aika ajoin aurinko kuitenkin pilkahtaa yksinäisen vaeltajan kasvoille synkeän metsän lehvien välistä tarjoten hetkellisen lämmön tunteen. Emme myöskään häpeilleet käyttää kertosäkeissä genren mittareilla jopa popmaisia sävyjä. Musiikillisesti tarkkaan harkittu hammondin käyttö loi viimeisen silauksen ja toivommekin tällä kappaleella osoittavamme kunniaa edesmenneelle Jon Lordille”, yhtyeen kitaristi Sami Suominen kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Saarnastuolin historiaan mahtuu pari pidempää hengähdystaukoa, mutta tämän vuosikymmenen alussa alkanut vaihe on tuottanut uutta materiaalia parin vuoden välein. Onkin hyvin todennäköistä, että yhtye tulee tuottamaan lisää uutta musiikkia myös lähitulevaisuudessa.

Kohtalon kinnas/Sininen voima” kuunneltavissa tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KOKOONPANO
Nexus 6 – laulu
Felix Tenhiälä – laulu
Sami Suominen – kitara
Jönssi Lauhia – basso
Juri Kaskela – rummut
Mika Latvala – hammondi

DISKOGRAFIA
Presidentti demo (1992)
Aavikon merisiili demo (2012)
Luinen syli single (2013)
Taulamaa single (2015)
Kohtalon kinnas/Sininen voima single (2017)

https://saarnastuoli.com
https://www.facebook.com/saarnastuoli/
https://soundcloud.com/sami-suamine
https://open.spotify.com/artist/5eDnBPmqVNViJA6C3uzsNn
https://itun.es/fi/nA_d2

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat