Dropkick Murphys – Going Out In Style

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 2.3.2011

Kelttipunk on mielestäni maailman aliarvostetuin asia. Siinä, jos missään, tulee itsekin kapakkatunnelmalle, ja haluaisi lähteä paikalliseen heiluttamaan tuoppia ja tanssimaan pöydälle. Kelttipunkin ehkä se suurin legenda Dropkick Murphys on saanut järjestyksessään seitsemännen studio-albuminsa julkaistua. Aikakin, sillä onhan viimeisestä ”The Meanest Of Times” levystä kulunut jo neljä vuotta aikaa.

Heti aloitusraita ”Hang ’Em High”:sta lähtien on selvä, että odotukseni ovat täyttyneet. Tämä albumi jatkaa siitä mihin edeltäjänsä jäi. ”Going Out In Style” on ehta kelttipunk-albumi. Säkkipillit raikaavat, kitarat soivat ja laulajakaksikko Al Barr & Ken Casey laulavat räkäisellä pub-äänellään tarttuvia melodioita. Soittimista juuri säkkipillin osuus on mukavasti noussut enemmän pinnalle, kitaroiden ja banjojen pitäessä entisen asemansa. Kaikista soittimista ei arvostelija mitään kerro, onhan albumilla käytetty mm. sellaisia jokapäiväisiä soittimia, kun haitari ja bodhrán.

Kokonaisuutena ”Going Out In Style” on vahvempi albumi, kuin edeltäjänsä. Yhtään turhaa kappaletta ei pakettiin ahdeta, ja ne kirkkaimmat viisut erottuvat paikoistaan loistavasti. Avausraidan lisäksi mainittakoon ainakin kappaleet ”The Hardest Mile” sekä ”The Irish Rover” , joiden melodiat räjäyttävät tajunnan. Myös yhteislaulumainen ”Take ’Em Down” nostaa suupielet maireaan hymyyn.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ainoana isona miinuksena on pakko mainita levyn lievä itsensä toisto. Kappaleet ovat kaavoiltaan aikalailla samanlaisia, mutta taas miksi vaihtaa kaavaa, joka on toimivaksi todettu. Lisäksi jonkun verran vaihtelua tarjoavat lisäksi rauhallisemmat kappaleet.

Ei voi kuin ihailla, miten paljon voi yksi yhtye käyttää soittimia yhdellä albumillaan. Ja vielä nykypäivänä, kun usko hyvään huumorimielellä tehtyyn musiikkiin on jo aikalailla mennyt. Dropkick Murphys on oiva osoitus siitä, ettei kaikkea kannata ottaa ihan niin vakavasti. ”Going Out In Style” lunasti kaikki odotukseni, ja se soi soittimessa vielä pitkään.

Ja hyvä joulupukki, vielä semmoinen toive, että jos tämän bändin saisi kesällä Suomeen, niin olisin onnellinen. Kiitos.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

9/10

Kappalelista:

1. Hang ’Em High
2. Going Out In Style
3. The Hardest Mile
4. Cruel
5. Memorial Day
6. Climbing A Chair To Bed
7. Broken Hymns
8. Deeds Not Words
9. Take ’Em Down
10. Sunday Hardcore Matinee
11. 1953
12. Peg O’ My Heart
13. The Irish Rover

www.myspace.com/dropkickmurphys

Kirjoittanut: Sami Haapoja

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat