Dystocracy julkaisee lyriikkavideon esikois-ep:ltään

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.10.2018

Alkuvuodesta eponyymin esikois-EP:nsä julkaissut lempääläinen Dystocracy on saattanut valmiiksi lyriikkavideon avauskappaleesta ”Dachau”. Biisi esittelee yhtyeen hitaampaa ja raskaampaa puolta, jonka voidaan sanoa olevan perinteitä kunnioittavaa metallia modernilla otteella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Biisin pääriffi syntyi punaviinin myötävaikutuksella Shutter Island -leffan katsomisen jälkeen jamitellessani hitaan peruskompin päälle. Dachau oli myös ensimmäinen kappale, jota alettiin porukassa sovittamaan treeniksellä”, kappaleen säveltäjä Manu kertoo.

Yhtye on laatinut myös manifestin kappaleesta: ”Elämme ihmiskunnan historian korruptoituneimman, murhanhimoisimman ja tekopyhimmän ideologian, sosialismin raunioissa. Ideologian, joka on elänyt yhteiskuntia tuhoavana syöpänä vuosikymmeniä ja vieden miljoonilta ihmisiltä näiden vapauden ja lopulta elämän.

Sosialismin eri sävyjen harmaat seinät ovat vanginneet, kiduttaneet ja tappaneet ihmisiä gulageissa, keskitysleireillä, kulttuurivallankumouksissa ja kuoleman kentillä. Mikään ei ole teille pyhää hurskaassa ahneudessanne. Teille eivät riitä muiden ihmisten työn hedelmät, vaan teidän on saatava määrätä myös ihmisten ajatuksista ja teoista tyydyttääksenne loputtoman vallanhimonne ja kateutenne. Kateutenne, joka nousee kyvyttömyydestänne luoda itse mitään mitä kukaan haluaisi vapaaehtoisesti. Te uskotte, että ajatuksenne ovat niin erinomaisia, että niistä on tehtävä pakollisia, vaikka vapaat kansat ovat hylänneet ne aina uudelleen ja uudelleen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Te käytätte kollektivistisen väkivallan uhkaa orjuuttaaksenne ja ryöstääksenne ihmisiä. Te ette tietenkään koskaan käytä väkivaltaa itse, sillä te tiedätte miten kävisi jos yrittäisitte. Sen sijaan te usutatte valtion koneiston tekemään likaisen työn puolestanne, saarnaten omasta vääristyneestä käsityksestänne oikeudenmukaisuudesta – sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Oikeudenmukaisuus ei tarvitse etuliitteitä. Näin toimii sosialismi, se vääristää ja tuhoaa kaiken mihin se koskee.

Ajatuksenne ovat aina vaatineet valheita ja kansanmurhia levitäkseen, ja ne edelleen tuhoavat ihmisiä ympäri maailman. Ettekö te itse näe, että te olette maailmanhistorian sairaimman ideologian opetuslapsia?

Mutta kaikesta tästä huolimatta valheenne eivät edes aiheuta pöyristystä. Yhteiskuntamme johtopaikoilla on ihmisiä jotka suoltavat propagandaa, joka on johtanut täydelliseen tuhoon kaikkialla missä sen on annettu levitä, ja jostain syystä me edelleen kuuntelemme heitä. Miksi? Miksi me annamme heidän julistautua oikeudenmukaisiksi ja moraalisiksi hyviksi ihmisiksi? Miksi me annamme heidän valehdella että he taistelevat meidän puolestamme, vaikka he taistelevat vain itsensä ja lakkaamattoman rahavirran puolesta. Rahavirran, jonka he ryöstävät niiltä, joita väittävät suojelevansa. Miksi me annamme tämän tekopyhyyden jatkua? Miksemme me herää ja syökse näitä alastomia keisareita valtaistuimiltaan?”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat