Edward Helsingin saatekirje luonnehtii musiikkia goottilaiseksi doom-metalliksi, mikä pitää gootti-osaltaan paikkaansa, mutta doomia en oikein löydä kaivamallakaan. Tietysti minulla saattaa olla erilainen käsitys doomista kuin tällä yhden miehen helsinkiläisorkesterilla. Edward Helsing kertoo vaikutteikseen yhtyeitä kuten Type O Negative, Paradise Lost, Cradle Of Filth sekä Dissection. Itse löydän kyllä enemmän jotain 90-luvun vaihtoehtogoottirokkia kuin metallimusiikkia.

Edward Helsingillä on järkyttävä ongelma. Siinä missä kappaleet voisivat olla periaatteessa ihan ok, ovat miksaus sekä editointi jotain ihan järkyttävää, saaden musiikin kuulostamaan kamalalta sirinältä. Kaikkea minäkin kuuntelen, mutta juuri koskaan ei musiikki ala aiheuttamaan päänsärkyä. Melodiat voisivat olla mukavat, jos niitä korvaparat jaksaisi kuunnella. Kaikkein pahinta on kuitenkin laulaja, jonka tarkoituksella dramaattisen epävireinen ääni särisevän mikrofoniefektin läpi riipii korvien lisäksi mielenterveyttä. Ensimmäinen biisi tätä särisevää melua vielä menee, mutta toisen ja kolmannen kappaleen kohdalla aloin olla jo kypsä. Surkeankin levyn voin kuunnella läpi arvostelumielessä yhdeltä istumalta, ja mielellään toisenkin kerran, että saan siitä kaiken irti. Tätä en kuitenkaan pystynyt kuuntelemaan kerralla läpi – enkä enää aio kuunnellakaan. Epävireisenkin laulun voi tehdä hyvin niin, ettei koko levy kuulosta samalta jatkuvalta tervalta. Kuuntele vaikka Crystal Castlesia.

Parhaiten levy mielestäni voisi toimia hiljaisena taustamusiikkina 90-luvun maailmaan sijoittuvassa Vampire: the Masquerade -pöytäroolipelissä, sillä ainoat positiiviset levyn antamat fiilikset olivat mielikuvat sateisesta suurkaupungista ja vampyyreistä saalistamassa nahkaan ja lateksiin verhoutuneita uhrejaan klubilla.

3/10

Kappalelista:

1. Tenebrae Baby
2. Hell Remains The Same
3. Scarlet Fate
4. Can’t Feel Your Fear
5. All The Way Diabolic
6. The Blood Of Christ
7. Tranquility In Lovesick Bliss