Ember Falls kertoilee Kaaoszinelle yhtyeen nimen vaihdoksesta sekä tulevaisuuden suunnitelmistaan

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 4.9.2015

Ember Falls 2015 1Tamperelainen Ember Falls julkaisi vastikään videon kera tuoreen sinkkubiisinsä “Shut Down With Me”. Bändi tunnettiin aikaisemmin nimellä Mekanism, mutta matkalla tapahtuneiden muutosten vuoksi oli tarpeellista aloittaa uusi luku uudella nimellä. Kaaoszine tapasi bändin kyselläkseen muutoksista ja tulevaisuuden suunnitelmista.

Kaaoszine: Miten alkuvuosi on Ember Fallsin leirissä sujunut?

Jay V: Oikeastaan aloitettiin tämä vuosi vasta viikko sitten, kun laitettiin nimi vaihtoon ja sinkku pihalle. Rytinällä liikkeelle. Parempaa starttia ei kyllä olisi voinut toivoa hiljaiselon jälkeen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bändillä tosiaan on uusi nimi. Miksi nimi muutettiin ja mistä uusi on peräisin?

Ember Falls 2015 2Jay V: Nimen ja tyylin muutoksessa on tietenkin aina omat riskinsä. Voi joko onnistua ja luoda uutta fanipohjaa, mutta toisaalta aina on mahdollisuus, että se pyyhkii pois aikaisemmin tehdyn työn. Ei nyt tietenkään ihan kokonaan, mutta onneksi kuitenkin kävi näin päin.

Ace: Mietittiin kyllä pitkään ennen kuin mitään ratkaisuja tehtiin. Nimen vaihtamisessa oli lopulta kyse siitä, että saatiin aloittaa tyhjältä pöydältä. Kun vokalisti vaihtui ja musatyylikin oli kehittynyt eteenpäin, koettiin tarpeelliseksi muuttaa myös bändin nimi. Sen lisäksi haluttiin luoda Ember Falls -nimen alle myös sellaista musiikin ulkopuolista tematiikkaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Calu: Ember Falls onkin itse asiassa kaupungin nimi eräänlaisessa fiktiivisessä tulevaisuuden dystopiassa.

Thomas Grove: Tässä ei kuitenkaan ole tarkoitus tehdä mitään elokuvamusiikkia, vaan tarjota ajan myötä halukkaille syvempää sisältöä musiikin ohessa. Musiikista voi kuitenkin nauttia myös itseisarvoisesti.

Kaaoszine: Vaihdoitte taannoin vokalistia, miten uusi laulaja on sopeutunut bändin riveihin?

Thomas Grove: Itselläni on ainakin ollut ihan törkeän hauskaa. Olen tuon rumpali-Acen kanssa kotoisin samalta paikkakunnalta, niin liittyminen ei tuntunut miltään tyhjään hyppäämiseltä. Tiesin valmiiksi, että kyseessä on aika samanhenkistä porukkaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ace: Huumorikin on tässä porukassa enemmän tai vähemmän samaa tasoa.

Thomas Grove: Ihan hyvin olen ainakin omasta mielestäni sopeutunut tähän porukkaan.

Jay V: Viikon treenien jälkeen tuntui meistä muistakin siltä, kuin oltaisiin oltu jo ikuisuus samassa bändissä.

Kaaoszine: Tyyli on muuttunut edellisten julkaisujen jälkeen industrialimmaksi, mistä muutos sai alkunsa?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ace: Meillä on kehityskulku mennyt suunnilleen niin, että ensimmäiset [Mekanismin kanssa] tehdyt biisit olivat hyvin riffi- ja kitaravetoisia. Myöhemmin synia ja muita elektronisia elementtejä alettiin käyttää enenevissä määrin. Tämä tuorein materiaali on lopulta aika tasapainoinen sekoitus uutta ja vanhaa.

Jay V: Tässä vaiheessa voisin itse asiassa huomauttaa, että syntikoita hoitanut basistimme OneOfHaze on siirtymässä täysipainoisesti syntikan taakse, joten taitavalle basistille olisi paikka avoinna bändissä.

Kaaoszine: Julkaisitte viime viikon torstaina uuden biisin videon kera. Kertokaa vähän biisistä? 

Ace: Biisin sanoissa on tätä edellä mainittua dystopista tematiikkaa. Perimmäisenä ajatuksena on, että ihmisten potentiaalia jää valtavasti hyödyntämättä esimerkiksi jossakin riistofirman aivottomassa liukuhihnatyössä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Calu: Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että näille firmoille ihmiset ovat vain lukuja taululla, eivätkä yksilöitä ollenkaan.

Ace: Laajempana pointtina on, että ei tyydy olemaan sellainen “nimetön numero” muiden joukossa, vaan pyrkii oikeasti elämään oman arvonsa mukaan ja käyttämään oman potentiaalinsa kokonaan.

Calu: Näitä teemoja tuodaan sitten esille myös itse videon tarinassa.

Kaaoszine: Minkälaista palautetta olette toistaiseksi saaneet uudesta soundista?

Ember Falls 2015 3Jay V: Palaute on ollut 100% positiivista, pelkkää hehkutusta joka paikassa. Oikeastaan ollaan jo ihmetelty, että missä kaikki haterit ovat.

Calu: Yksinkertaisesti voi sanoa, että paras vastaanotto millekään julkaisulle tähän asti.

Jay V: Ja se määrä katsomiskertoja, mikä tuli viikossa, niin onhan se omakustannebändille aika massiivinen suoritus.

Ace: Positiivinen palaute on ollut jopa yllättävän voimakasta. Suunnilleen ollaan kuultu, että ollaan saatu aikaan yksi tämän tyylilajin parhaista ellei paras biisi.

Thomas Grove: Itsekin toki oltiin sitä mieltä, että tämä julkaistu biisi on hyvä ja se ansaitsee myös hyvän videon, mutta ihan näin suurta ylistystä ei osattu odottaa.

Jay V: Kaiken tehdyn työn jälkeen tämä vastaanotto on kyllä pudottanut kiven sydämeltä!

Kaaoszine: Videon idea tulikin jo käsiteltyä, mutta mitä tahoja on kiittäminen lopputuloksesta? Keitä videon tuotantotiimiin kuului?

Calu: Videota oli tekemässä aikaisemmin jo Mekanisminkin kanssa työskennellyt Petri Siikanen ja sen Filmlike-porukka. Juho Pelttari FKSU Creativesta oli editoimassa ja ohjaamassa sitä.

Jay V: Juho on ihan mieletön tyyppi, sen kanssa on hieno tehdä töitä.

Ace: Aivan erityisen iso käsi kyllä Juholle siitä työstä, mitä se teki tämän videon kanssa.

Kaaoszine: Miten video sitten rahoitettiin?

Ace: No rehellisesti sanoen tuo Calu otti melkein 3000 euroa opintolainaa, että video saatiin tehtyä.

Thomas Grove: Sovittiin sitten, että me muut maksellaan sille sitä hiljalleen takaisin.

Jay V: Oikeasti koko budjetti oli minimaalinen tällaisen mittakaavan projektiin. Aikaakin koko videon tuotantoon meni enemmän kuin oli ajateltu.

Calu: Teimme käytännössä videota varten omin voimin siinä käytetyt vaatteetkin.

Thomas Grove: Videon lopputulos on kuitenkin ehdottomasti kaiken ajan ja vaivan arvoinen.

Kaaoszine: Ruotsalainen The Unguided oli jakanut videonne Facebookissa, mitäs ajatuksia tämä herättää?

Jay V: Oli itse asiassa todella hieno kuulla, että olivat jakaneet. Mahtavalta tuntuu! Varsinkin, kun ovat vielä hyviä tyyppejäkin. Ollaan todettu, että jaetaan niiden kanssa sellainen samankaltainen näkemys, ja muodostetaan hyvä tiimi keikoilla. Suunnitteilla on mahdollisesti vetää yhdessä keikkoja tulevaisuudessakin.

Kaaoszine: Onko uusi levy tekeillä? Joko on luvassa pitkäsoittoa, kun edelliset julkaisut ovat olleet EP:n mittaluokkaa?

Jay V: Materiaalia on todella paljon, mutta viimeistely uupuu vielä aika vahvasti.

Ace: Taikinaa on toisin sanoen todella paljon, mutta valmiita pipareita on vielä tosi vähän.

Calu: Piparit eivät ole vielä edes uunissa ja siihen paistamiseen menee aina eniten aikaa.

Jay V: Silti uskallan jo sanoa, että kyllä siitä kova levy tulee!

Calu: Ja pitkäsoittoahan siitä ollaan tekemässä tällä kertaa.

Ace: Eikä toivottavasti enää opintolainoilla.

Kaaoszine: Milloin voidaan odottaa uusia keikkoja?

Calu: Nyt tämä loppuvuosi on tarkoitus pyhittää levyn tekemiselle, mutta heti ensi vuoden alkupuolella on tarkoitus lähteä keikkailemaan niin paljon kuin vain voidaan.

Jay V: Jos kaikki menee nappiin, niin rundi näyttää jo aika todennäköiseltä.

Kaaoszine: Mitä tulevaisuuden suunnitelmia Ember Fallsilla on?

Thomas Grove: Sinkun ja videon jälkeen on alkanut tapahtua todella paljon. Näkymät ovat nyt tosi hyvät.

Jay V: Toisin sanoen isoja suunnitelmia on, mutta kaikkea ei uskalla vielä sanoa ääneen.

Kaaoszine: Onko vielä viimeisiä terveisiä Kaaoszinen lukijoille?

Jay V: Kiitos kaikille teille, ketkä olette bändiä seuranneet ja jakaneet videota. Se on paras lahja, mitä meille voi antaa.

Thomas Grove: Pysykää kuulolla. Kaikenlaista on tulossa vielä!

https://www.facebook.com/EmberFallsOfficial

Teksti: Nina Hurme

Kuvat: Outi Puhakka

Luetuimmat

Uusimmat