Englannin heviylpeys Saxon uudelleenjulkaisee kolme ensimmäistä albumiaan

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 20.2.2018

Ison-Britannian heviylpeys Saxon julkaisee 30. maaliskuuta uudelleen kolme ensimmäistä albumiaan ”Saxon”, ”Wheels of Steel” sekä ”Strong Arm of the Law”. Saxon on vuosikymmenten aikana muuttunut New Wave of British Heavy Metal -genren pioneereista yhdeksi kaikkien aikojen menestyneimmistä brittiläisistä rock-yhtyeistä. Saxon on nauttinut menestyksestä koko uransa ajan, aina vuoden 1979 debyyttialbumista tänä vuonna julkaistuun ”Thunderbolt”-levyyn saakka. Saxonin saavutuksiin lukeutuu viisi albumia Ison-Britannian top 40 listalla sekä neljä top 20 singleä ja yhtye on uransa aikana niittänyt suosiota maailmanlaajuisesti. Saxon nähdään livenä Suomessa tänä juhannuksena Nummirock-festivaalilla.

Yhtyeen nimeä kantanut debyyttialbumi ”Saxon” julkaistiin alun perin 21. toukokuuta 1979. Julkaisussa voi kuulla uuden brittimetallin soundeja sekoitettuna bändin alkuaikojen proge- ja glamrock vaikutteisiin. Levy julkaistiin Saxonin ollessa vasta lapsenkengissä, mutta loppujen lopuksi juuri se asetti yhtyeen kartalle yhtenä 70-luvun lopun hevimetallin uuden nousun johdattajina. Nyt julkaistavalla versiolla on mukana mm. demo ajalta, kun bändin nimi oli vielä Son Of A Bitch, yhtyeen alkuaikojen BBC-sessioiden kappaleita sekä livevetoja ensimmäisiltä Monsters of Rock -festivaaleilta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Saxonin toinen albumi ”Wheels of Steel” julkaistiin 1980. Levy johdatti yhtyeen tähteyteen myyden kultaa Isossa-Britanniassa. Lisäksi levyn kappaleet ”747 (Strangers in the Night)” sekä ”Wheels of Steel” nousivat Top 40 listalle ja ovat säilyneet ikisuosikkeina tähän päivään saakka. ”Wheels of Steelistä” on tullut hevimetalliklassikko ja genreään määrittävä julkaisu. Uudelleenjulkaisulla on lisäksi harvinaisia demoja sekä livekappaleita ensimmäisiltä Monsters of Rock -festivaaleilta vuodelta 1980.

”Strong Arm of the Law” julkaistiin niin ikään 1980, vain puoli vuotta ”Wheels of Steel” -albumin jälkeen Saxonin äkillistä menestystä hyödyntäen. Kuten edeltäjänsä, ”Strong Arm of the Law” on ajaton hevimetalliklassikko ja monet levyn kappaleista ovat suosikkeja yhä yli 30 vuotta julkaisun jälkeen. Uudelleenjulkaisulta löytyy BBC-sessioita, remixejä sekä demoja.

Saxon-albumin kappalelistaus:
Rainbow Theme
Frozen Rainbow
Big Teaser
Judgement Day
Stallions Of The Highway
Backs To The Wall
Still Fit To Boogie
Militia Guard
CD:n bonus-kappaleet
Big Teaser (demo 1978)
Stallions Of The Highway (demo 1978)
Backs To The Wall (demo 1978)
Rainbow Theme (demo 1978)
Frozen Rainbow (demo 1978)
Backs To The Wall (BBC session 1980)
Stallions Of The Highway (BBC session 1980)
Motorcycle Man (BBC session 1980)
Still Fit To Boogie (BBC session 1980)
747 (Strangers In The Night) (BBC session 1980)
Judgement Day (BBC session 1980)
Still Fit To Boogie (Live at Donington 1980)
Backs To The Wall (BBC session 1980)
Stallions Of The Highway (BBC session 1980)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Wheels of Steel -albumin kappalelistaus:
Motorcycle Man
Stand Up And Be Counted
747 (Strangers In The Night)
Wheels Of Steel
Freeway Mad
See The Light Coming
Street Fighting Gang
Suzie Hold On
Machine Gun
CD:n bonus-kappaleet
Suzie Hold On (1980 demo rehearsals)
Wheels Of Steel (1980 demo rehearsals)
Stallions Of The Highway (Live B-side)
Motorcycle Man (Live at Donington 1980)
Freeway Mad (Live at Donington 1980)
Wheels Of Steel (Live at Donington 1980)
747 (Strangers In The Night) (Live at Donington 1980)
Machine Gun (Live at Donington 1980)

Strong Arm of the Law -albumin kappalelistaus:
Heavy Metal Thunder
To Hell And Back Again
Strong Arm Of The Law
Taking Your Chances
20,000 FT
Hungry Years
Sixth Form Girls
Dallas 1PM
CD:n bonus-kappaleet
20,000 FT (BBC session 1982)
Dallas 1PM (BBC session 1982)
The Eagle Had Landed (BBC session 1982)
747 (Strangers In The Night) (BBC session 1982)
To Hell And Back Again (Abbey Road mix)
20,000FT (Abbey Road mix)
Mandy (Early version of Sixth Form Girls)
Heavy Metal Thunder (Abbey Road mix)

Luetuimmat

Uusimmat