Ennakkokuuntelu: Scapes – ”Unseen Infinite”

Scapes band_webSeitsemän vuotta Olli Pirkkasen mielessä kaikessa rauhassa matalalla lämmöllä kypsytetty Scapes on vihdoin valmis julkaisemaan debyyttialbuminsa joulukuun 1. päivä niin ikään kotimaisen toimijan Nihil Ultran avustuksella. Yhtyeen perimmäisenä haluna on ollut luoda ajatonta ja tunnelmallista metallia, joka on niin dynamiikaltaan kuin tekstuureiltaan runsasta. Kappaleissa kuullaankin sulassa sovussa niin rauhallisia akustisia osuuksia kuin eeppisiä ja raskaan jyrääviä äänimaisemia, joista Paradise Lostin, Candlemassin, Borknagarin, Opethin tai Ulverin kaltaiset yhtyeet ovat tulleet tunnetuiksi. Kaaoszine yhteistyössä Scapesin kanssa haluaa nyt tarjota kuunneltavaksi ennakkoon maistiaisen albumilta kappaleen nimeltä ”Unseen Infinite” -muodossa. Voit kuunnella kyseisen kappaleen ennakkoon kokonaisuudessaan tästä:

Yhtyeen mastermind Olli Pirkkanen on kommentoinut kyseistä kappaletta seuraavasti:

”Tätä biisiä voisi pitää ikään kuin tämän levyn sydämenä, jonka ympärille kokonaisuus on kasattu. Kiteyttää Scapesin aika hyvin musiikillisesti ja lyriikaltaan. Tunnelmallista, jopa eeppistä heviä ja välissä vähän akustista fiilistelyä. Ensimmäisiä ralleja mitä bändille alettiin työstämään. Tuomas Murtojärvi lähetti minulle aikoinaan tästä nauhoituksen, jossa oli pelkät kitarat. Biisin tunnelma ja mukavasti soljuvat lead-melodiat kolahtivat heti ja lauluideat syntyivät lähes itsestään. Äänittelin kotona rummut ja laulut päälle eikä se sitten paljoa vaatinut kun pientä hiontaa sen jälkeen. Sanoituksissa katsellaan maailmaan suuresta mittakaavasta, jossa olemme kuin hiekanjyviä aavikolla. Ei ole kohtaloa. Asiat vain tapahtuvat. Ei niillä ole tarkoitusta. Eletään tässä ja nyt nauttien lihallisista iloista ja kun olemme mennyttä meissä liikkuva energia siirtyy jonnekin muualle osaksi kaikkeutta.”

”Unseen Infinite” -kappaleen lyriikat:
To challenge your perspective
All things considered meaningful disappear
Something has the whole of this world in a choke-hold
Subconscious thirst, a thirst to extinct
When all is said and done
With a cold heart I greet the last of you
Then you’ll be gone forever

For flesh is nothing
Before the powers superior
For flesh is nothing
Before the unseen infinite darkness

There is no principle of justice
No argument to explain our fate
One balance, one stream of energy
That even genocides will not upset

To challenge your view on this world
Your bodies, your temples, only grains of sand
In the vastness of a quicksand desert
I salute you sweet consuming universe
When all is said and done
With a cold heart I say goodbye to you
Then I’ll be gone forever too

For flesh is nothing
But it’s all I ever had
For flesh is nothing
Before the unseen infinite darkness

For flesh is nothing
And it’s all I ever craved for
For flesh is nothing
Before the unseen infinite darkness

Kommentit