Ensilumi, hikisiä kädenpuristuksia ja mahtavaa progea – Leprous yllätti ja valloitti manselaiset

Leprous

Torstaina 26.10. herään aikaisin aamulla lähteäkseni töihin. Kevyen flunssan saattelemana lähden kylmään ja pimeään aamuun huomatakseni, että ensilumi on värittänyt syksyisen Suomen hiljaiseen ja pehmeään hartauteen. Lunta on satanut yön aikana niin paljon, että saan kunnian olla ensimmäinen, joka painaa jalanjäljet koillisen Tampereen lumeen matkallani bussipysäkille. Täyteen ahdettu, myöhässä ja hitaasti köröttelevä linja-auto ei ole ainut kulkuneuvo, jonka talvi yllätti. Korvakuulokkeistani soi maisemaan sopivaa musiikkia; norjalainen Leprous, jonka on määrä esiintyä illalla Olympiassa. Työpäivän jälkeen olen lähdössä illalla kohti keskustaa tarkoituksenani käydä bändikavereiden kanssa syömässä nepalilaista ruokaa vielä ennen konserttia. Huomaan hukanneeni bussikorttini. Flunssa ärsyttää. Raaseporissa on sattunut tasoristeysturma. Lunta sataa ja, Kummelia lainatakseni, kaikkia vituttaa. Kuitenkin Olympia-korttelissa kuhisee, kun luvassa on loistava ilta laadukkaan progen parissa.

Kun Olympian alakerrasta kapuaa portaita pitkin yläkertaan, päätyy suureen halliin, jonka perällä heiluu kolme muusikkoa kiireistä ja samoilevaa musiikkia soittaen. Iltaa on avaamassa norjalainen trio Astrosaur. Tänä vuonna debyyttialbuminsa julkaissut kolmikko tahkoaa instrumentaalista progea keskittyneen ja hivenen jännittyneen näköisinä. Vaalea Rickenbacker-basso päästelee ilmoille rintakehässä tuntuvia murinoita rumpalin vuoroin fiilistellessä ja vuoroin murjoessa settiään. Lavalla liikkuu aktiivisesti bändin kitaristi, joka myös ottaa aina välillä kontaktia jo paikalle saapuneeseen yleisöön. Avaruusrock-vaikutteinen pörinämusiikki ei saa seurakunnassa mitään valtavaa hurrausta aikaan, mutta katseista on nähtävissä selkeää kiinnostusta ja yleisö taputtaa ja viheltää välillä kohteliaasti. Instrumentaalisen musiikin esittäminen suhteellisen pienelle yleisölle on iso haaste, mutta tähtisaurukset antavat parastaan. Hivenen jännittynyt yhtye rentoutuu loppua kohden ja soittaa koko settinsä tarkasti ja kunnialla loppuun.

Astrosaur

Siirryn itse esityksen jälkeen rohkeasti eturiviin lavan reunalla olevalle vapaalle paikalle. Eikä aikaakaan, kun lavalle astelee mies toisensa jälkeen. Lavalla ei ole vain bändi, vaan kokonainen heimo australialaisia progemuusikoita. Kyseessähän on Alithia. Sekalainen seurakunta on ulkoisesti hyvin monipuolinen. Toisella kitaristilla on kalliin näköinen multiskaala kitara, toisella Fenderin Jazzmaster -kitara ja päällään Brand New -yhtyeen paita. Yleisöstä katsoen lavan vasemmalla reunalla on kosketinsoittaja, joka näyttää hieman parrattomalta Jordan Rudessilta. Toisessa reunassa on koskettimien ja perkussioiden takana myhäilevä, lempeän oloinen kaveri. Pakahduttavan alkusoiton jälkeen bändin seuraksi lavalle astelee keijumainen nainen, joka osoittautuu tuuraajaksi ja Iamthemorning-yhtyeen Marjana Semkinaksi. Seitsenhenkinen heimo esittää mielenkiintoisen kuuloista musiikkia, jossa yhdistyy shamanismi, post-metal ja kenkiin tuijottelu. Bändillä on mahtava meno, eikä yhtäkään nuottia isketä ilman voimaa ja antaumusta. Tunteellisuus on vahvasti läsnä. Soittajista huokuu uskomaton omistautuminen sekä rakkaus soittamiseen. Basisti kirjaimellisesti hakkaa avokämmenellä otelautaansa, kosketinsoittaja hyppii villisti ja perkussionisti iskee virveleitä olkansa takaa lisäten rumpalin jo valmiiksi vahvasti soittamaan komppiin dynamiittia. Soittajat myös vaihtelevat instrumentteja keskenään. Tässä vaiheessa Alithia on ottanut manselaiset täysin otteeseensa. En usko, että yleisössä kukaan ei olisi viihtynyt ja nauttinut bändin esityksestä. Yhtyeen esittämä musiikki toimii livenä erittäin hyvin ja saa aikaan jopa hypnoottista tunnetta.

Alithia

Australiasta päästään jälleen pohjoiseen sielunmaisemaan islantilaisen Agent Frescon aloittaessa settinsä. Pianon ja nakuttavan rumpukompin sävyttämä seesteinen ”Anemoi” virittää yleisön rauhalliseen tunnelmaan. Musiikkiin eläytyvä ja rauhallisesti lavan etuosassa, yleisön kätten ulottuvissa heiluva Arnór Dan Arnarson tuudittelee kuulijoita valheelliseen levollisuuteen, joka rikotaan huutojen ja murjovien iskujen tahdittamalla ”He Is Listeningilla”. Yleisö on alusta asti täysillä mukana islantilaisten tunteellisessa, matikkarokkia ja kamaripoppia yhdistelevässä esityksessä. Ei ole epäilystäkään siitä, että Fresco on illan lämpimin ja sydämellisin esiintyjä. Bändin ollessa lavalla olo on kuin viettäisi aikaa vanhojen ystävien kanssa omassa olohuoneessa. Käkkäräpäinen rumpali (jolla oli illan upein kuontalo) ilmeilee jatkuvasti hyvin mielenkiintoisesti ja hauskasti, poolostaan jo pian riisuutunut kitaristi hyppelee vuoroin pianon äärellä ja vuoroin yleisön edessä heiluen ja loistavasta VOLA-yhtyeestä bassoon tuuraajaksi hankittu, komean purppuraisen Warwickin ja bassosyntetisaattorin soittaja antaa parastaan. Arnarson puhuttelee yleisöä kunnioittavasti ja nöyrästi. Eksyypä mies myös yleisön keskelle laulamaan ja kättelee kaikkia halukkaita. Myös minä saan osani hikisestä mutta lämpimästä kädenpuristuksesta. Agent Frescon setti on upeaa kuunneltavaa. Itselleni tärkeät ja tunteita pintaan tuovat ”Pyre” ja ”Dark Water” saavat aikaan väristyksiä. Tunteikas ”Wait For Me” on omistettu bändin basistille, joka ei osallistu kiertueelle; hän on vaimonsa luona, joka odottaa parille vauvaa. Saamme kuulla myös mielenkiintoisen ja täysin uuden kappaleen. Lisäksi illan aikana esitetään Arnarsonin syöpään menehtyneelle isoisälle omistettu kappale ja illan isännälle, Leprousille omistettu teos. Tarjotaanpa myös yleisön kunniaksi yksi kappale. Nämä omistukset yhdessä lämpimän tunnelman ja herkkien kappaleiden kanssa jäivät varmasti yleisön mieleen. Agent Fresco kannattaa ehdottomasti todistaa livenä, jos sitä et ole jo tehnyt.

Agent Fresco

Pian valtava määrä ihmisiä alkaa rampata lavalla valmistelemassa pääesiintyjälle parhaita puitteita. Yhteensä viisi televisiota tuodaan lavalle ja kaikki korokkeet, valot ja syntetisaattorit asetellaan paikoilleen siististi ja esteettisesti. Leprousin konsertti on alkamassa. Bändin uuden ”Malina”-albumin sellosovituksista vastaava huippumuusikko Raphael Weinroth-Browne aloittaa soittamaan näyttävää sooloaan vielä tekniikkojen hääriessä lavalla. Yhtäkkiä valot pimennetään Raphaelin vielä soittaessa, ja mies sahaa sellostaan esiin selkeästi aloituskappale ”Bonevillen” teemaa. Aloitus on ehkä hivenen outo, sillä se alkoi periaatteessa jo kesken lavavalmistelujen. Kuitenkin pian lauteille astelee tyylikkäästi harmaisiin ja tummiin pukeutunut viisikko. Kutkuttavan aloituksen jälkeen seuraa hieman antikliimaksinen muutaman minuutin hiljaisuus, kun yhtye näyttää säätävän jotain lavalla. Onneksi pian ”Stuckin” popahtavat melodiat täyttävät salin, jossa täysillä mukana oleva yleisö laulaa mukana koko sydämestään. Omaksi ilokseni kolmantena kappaleena tarjotaan mahtava ”Foe”, joka saa nyrkit iskemään tahtia.

Leprous

Leprous on koko kiertueensa ajan pyrkinyt mukauttamaan settilistaansa ja tarjoamaan jokaisessa kohteessa aina jotain uutta ja erilaista. Muualla kiertueella toistaiseksi esittämättömän ”Foen” lisäksi saamme kuulla ensiesityksen kauniista ”Leashes”-kappaleesta. ”Malinan” kappaleet toimivat äärimmäisen hyvin livenä. Bändi on treenannut ne todella tiukiksi vedoiksi, minkä puolesta puhuu ”Captiven” voitokkaat ja kulmikkaat rytmit, jotka saavat yleisön nykimään hurmoksessa. Jo tässä vaiheessa yhdeksi bändin suosikkihiteiksi muodostunut ”From The Flame” saa koko salin laulamaan täysillä. Pystyn kuulemaan, kuinka vieressäni juopunut fani huutaa jossain välissä ”Illuminate! Illuminate!” Ask and you shall receive; hohdokas ”Illuminate” saa samalla lailla loistavan vastaanoton yleisöltä, joka jo tässä vaiheessa syö suoraan Leprousin kädestä. Ensimmäisenä encore-kappaleena kuullaan ”Mirage”, joka on objektiivisesti varmasti yksi illan odotetuimpia kappaleita. Yleisössä tuskin oli henkilöä, joka ei euforisen outron aikana olisi heiluttanut päätään. Illan viimeisenä kappaleena kuullaan pakahduttava ”The Flood”, joka päästää viimeiset patoutuneet tunteet tulvana halki koko yleisön puhdistaen ja rauhoittaen. Koko esitys on ollut yksi iso katarsis.

Bändin settilista oli konsertissa lähes täydellinen. Mukaan on otettu huomattavasti enemmän kappaleita ”Coalilta”, jolta yhtye ei tunnu vähään aikaan juuri esittäneen muuta kuin levyn avauskappaletta. Mielestäni tämä oli hyvä veto, ja ”Coal” tuntuu olevan tietyllä tapaa ”Malinan” sisaralbumi. Muissa pysähdyspaikoissaan, mukaan lukien Helsingin Tavastialla, orkesteri on myös sisällyttänyt materiaalia ”Bilateralilta”. Tämä on hyvä taktiikka, sillä aina kun bändi on vieraillut Suomessa, setti on koostunut lähes pelkästään ”The Congregationin” kappaleista. On siis hienoa saada tilaisuus kuunnella ”The Cloakin” kaltaisia kappaleita livenä. Olisin itse toivonut Tampereen konserttiin kappaleita ”Bilateralilta”, ja jos mukana olisi ollut vielä raivokas ”Third Law”, olisi konsertti ollut aivan toisesta maailmasta. Einar Solbergin ääni kantoi vahvana koko illan ja jokainen soittaja näytti pistävän parastaan siitäkin huolimatta, että he eivät paikoitellen olleet olemukseltaan yhtä karismaattisia kuin sulavaääninen ja diabolisen suvereeni Einar. Lava-asetelma oli miellyttävä ja esteettinen. Sellistin mukaanotto oli hieno veto ja se mahdollisti uusien kappaleiden henkiin heräämisen samalla tavalla myös livenä kuin albumillakin. Oli myös virkistävää kuulla sellosovituksia bändin vanhoissakin kappaleissa. Erityisesti ”Cloak” sai aivan uutta ja ansaitsemaansa väriä. Televisioruuduilta nähtävät visuaaliset elementit olivat mainio ja luova lisä, vaikka niissä pyörivät pätkät olivatkin lähinnä lyhyitä looppeja. Ne kuitenkin toivat toisinaan myös hienoa lisää itse esitykseen: erityisesti ”Captiven” ahdistavat visuaalit, ”From The Flamen” mystiset elementit, ”Slaven” jännityneet kuvat ja ”The Floodin” painostavuus toivat pientä lisäarvoa esitykseen.

Leprous

Harmikseni kello oli vasta 23 kun yhtye lopetti. Iltaanhan olisi mahtunut vielä muutama lisäkappale! Kuitenkin nöyrä ja kaikkensa antanut yhtye kiitteli yleisöä vuolaasti ja valmistautui jo lähtemään. Sain illan toisen hikisen ja lämpimän käden puristuksen bändin paidattomalta rumpalilta, joka kiirehti keikan päätteeksi settinsä takaa kättelemään eturiviä. Noh, jos lisää ei anneta, sitten ei voi mitään. Menen paitakojujen ohi, josta en harmikseni voi ostaa mitään, sillä vain käteinen kelpaa. Myyntipisteen lähellä Agent Frescon tyypit nauravat ja juttelevat ihmisten kanssa. Matkalla alas törmään Alithian kitaristiin ja perkussionistiin. Kiitän herroja keikasta ja kerron heidän saaneen uuden seuraajan. Saan illan kolmannen ja neljännen kädenpuristuksen, jotka eivät onnekseni ole hikisiä. Poistun lumiseen, hiljaiseen ja kylmään Tampereen iltaan täynnä inspiraatiota ja innostusta. Sellainen efekti on mahdollista vain loistavan konsertin jälkeen.

Leprous

Leprousin settilista:

  1. Boneville
  2. Stuck
  3. Foe
  4. From The Flame
  5. Captive
  6. The Cloak
  7. The Price
  8. Illuminate
  9. Leashes
  10. Rewind
  11. Slave
  12. Malina
  13. Mirage
  14. The Flood

Raportti: Samuel Järvinen

Kuvaaja: Eevamaija Virtanen

Lue lisää aiheesta

Voimaa väkijoukossa – The Haunted Olympialla 3. marraskuuta Ruotsalainen At the Gatesin raunioille 90-luvun puolessavälissä perustettu The Haunted julkaisi aiemmin tänä vuonna järjestyksessään yhdeksännen kokop...
Norjalainen Leprous tykitti itsensä suomalaisten progemetallin fanien sydämeen Tampereella: katso ku... Norjalainen Leprous on todistanut olevansa yksi modernin progen hienoimmista yhtyeistä. Bändi soitti energisen ja valloittavan keikan 26. päivä lo...
Äärimmäistä Wöyhötystä Tampereella – Wöyh! Olympialla 15.9.2017 Kotimainen, kokeilullista rock- ja avantgardemusiikkia tarjoillut Wöyh! valloitti yleisön "KRTKRTK" -kiertueen avauskeikalla, Tampereella Olympia-...
Tuotanto ruodinnassa: Leprous Leprous (©Bjørn Tore Moen) Suunnittelimme toimituksen keskuudessa artikkelisarjan, jossa listataan eri yhtyeiden albumit huonoimmasta parhaimpaan....