Enthrone The Unborn kiertuepäiväkirja osa #2

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 18.2.2015

Enthrone THe Unborn paivakirja 2015 (2)Keravalainen melodisen death metallin lähettiläs Enthrone The Unborn kiertää parhaillaan Suomea Prayed And Betrayed -nimisen yhtyeen kanssa. Yhtye kirjoittaa tuoreita kuulumisia kiertueeltaan Kaaoszinelle ja toisen osan bändin päiväkirjasta voit nyt lukea tästä:

13.2. ON THE ROCKS, Helsinki
Enthrone THe Unborn paivakirja 2015 (3)Perjantai 13. päivä. Sattumaako? Loistava päivä aloittaa Suomen kiertäminen, varsinkin tulevan levyn pyöriessä symboliikan ja hulluuden mailla. Kumma juttu, mitä enemmän valmistautuu sitä
enemmän pelkää epäonnistuvansa. Oli lapsellinen idea pitää aamupäivä rokulipäivää. Odotus palkitaan, mutta odottaminen on perseestä, se kestää niin kauan. Onneksi Juhiksen puhelu katkaisi toimettomuuden. Hetkeä myöhemmin auton kyytiin ja treenikselle hakemaan tavaraa. Keikan ahdistus alkoi hälvenemään pakollisten rutiineiden soljuessa omalla painollaan. Sound
checkin jälkeen syömään kiinalaista. Ruokaan aivan liian iso loraus mahtavaa ravintolan chilikastiketta. Huomenna kaduttaa. Keikan tunnelma oli loistava. Paikalle saapui pitkä listallinen kavereita ja perhettä. Soiton jälkeen vaihdettiin kuulumisia. Jossain vaiheessa vaihdoin kaljan jallukolaan.
-Joel

14.2. VARJOBAARI, Tampere
Enthrone THe Unborn paivakirja 2015 (1)Liikkeelle lähtö oli aivan liian aikaisin tai edellisessä illassa oli aivan liian monta tuntia. Kuskin paikalle asettui luottoksuski, panssarimies Kiuru. Matkalla naureskelimme tulevan illan koitoksista. Varjobaari on maan kuulu intiimistä tunnelmastaan. Sovimme, että ennen keikkaa saa juoda parit kaljat; illan esiintymislavan keskellä olisi massiivinen sementtitolppa johon voisi nojailla keikan mittaan. Tampereelle saavuttuamme ymmärsimme lähteneemme liikkeelle siltikin liian myöhään… Emme kerenneet ajoissa akateemiseen kyykkä turnaukseen. Karvaasta pettymyksestä huolimatta soittovehkeet pystytettiin lavalle ja aloimme perehtymään ravintolan tarjontaan. Ruokaa. Äänien säätämistä. Esiintyminen. Keikka kulki, vastoin aamuisten olotilojen perusteella tehtyjä oletuksia, rennoissa tunnelmissa. Yöksi asetuimme läheisellä lerintäalueella sijaitsevaan mökkiin. Miami Vicen soundtrack on luultavasti yksi maailman parhaista tallenteista.
-Joel

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat