Entinen King Diamond -basisti Hal Patino saanut lievän sydänkohtauksen

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 6.7.2018

Heavy metal -legenda King Diamondin basistina toiminut Hal Patino sai viime viikonlopun aikana lievän sydänkohtauksen. Asian on vahvistanut Patinon tytär, tanskalainen heavy metal- laulaja Maryann Cotton, syntyjään Jackie Patino. Hal Patino toimii basistin roolissa tyttärensä bändissä, joka on parhaillaan Amerikan-kiertueella. Cotton kertoo:

”Olemme parhaillaan Las Vegasissa ja matkalla Kanadaan. Tällä ollessamme isäni, Hal Patino, kärsi lievästä sydänkohtauksesta ja on ollut sairaalassa heinäkuun 1. päivästä asti. Hän pyörtyi päivällä joskus puoli kahden aikoihin. Kun veimme hänet sairaalaan, hänen verenpaineensa oli 236; normaali on 120. Korkean verenpaineensa takia hän ei pääse esiintymään kanssamme Kanadaan. Emme vielä tiedä, tarvitseeko hän leikkausta, mutta hän on tarkkailussa ja toivon mukaan hän palaa soittamaan loput kiertueesta. Tämä on rankkaa meille kaikille, erityisesti minulle, mutta olen varma, että hän toipuu. Hankimme parhaillaan tuuraajaa Kanadan konsertteja varten. Tämän vastoinkäymisen takia haluamme todella tarjota faneille hyvän konsertin. Rukoilkaa isäni puolesta.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat