Entistäkin rock-pitoisempi Jurassic Rock, osa 1/2

Raised Fist, kuva; Katju Parkkonen

Kahdennentoista kerran järjestetty Jurassic Rock hämmästytti festarikattauksellaan. Siinä missä lähes jokaiselta ”rock”-liitteen omaavalta festarilta löytyy myös mainstream-poppareita ja räppäreitä, luotti Jurassic Rock tänä vuonna pelkästään rockiin, punkkiin ja metalliin. Ulkomaalaisia yhtyeitä löytyi tällä kertaa kolme, joista Raised Fist ja Turbonegro esiintyvät perjantaina ja Vince Neil yhtyeineen lauantaina. Kotimaisten yhtyeiden kattaus oli monipuolinen ja laaja, joka antoi korvakarkkia eri genrejen ystäville. Sekä perjantaina että lauantaina esiintyi kahdeksan yhtyettä, joista aion nostaa esiin niin huiput kuin pettymykset.

Perjantai:

Kotimainen punkrock-yhtye Huora aloitti Jurassic Rockin esiintymällä Dino-lavalla. Vaikka yhtye aloitti keikkansa viideltä, oli etenkin anniskelualueelle kertynyt runsaasti ihmisiä seuraamaan tätä suorasanaista yhtyettä. Vokalisti Anni Lötjösen johdolla Huora antoi festarikansalle aimoannoksen vimmaista punkrockia. Kappaleiden sanoitukset käsittelivät pääasiassa viinaa, krapulaa tai turhautumista, eli ne puhuttelivat suomalaista mielenmaisemaa erinomaisesti. Mukana oli myös muutama yhteiskuntakriittinen kappalekin. Yhtyeen esiintyminen oli energinen ja antoi hyvän startin festarille.

Raised Fist, kuva: Katju Parkkonen

Henkilökohtaisesti suurimmat odotukseni kohdistuivat ruotsalaiseen hardcore-yhtye Raised Fistiin. Vaikka kyseinen genre ei lukeudu suosikkeihini, olen vuosien varrella saanut huomata kuinka viihdyttäviä hardcore-yhteiden keikat usein ovat. Näin oli myös Raised Fistin kohdalla. Yhtyeen esitys alkoi väkevästi ja toisen kappaleen alussa ilmoille päästetyt tulipatsaat saivat aikaan ihastelua. Yhtyeen vokalisti Alexander Hagman liikkui lavalla hyppypotkujen, lyöntien ja erilaisten hyppyjen saattelemana. Hagmanin hyppyjen ohessa huomio kiinnittyi myös muihin yhtyeen jäseniin, jotka ovat selvästi vierailleet usein salilla.

En ollut pelkästään myyty Raised Fistin aggressiivisuuden takia, vaan myös heidän sanomansa. Toki kappaleiden sanoituksista oli vaikea saada selvää kun en niitä entuudestaan tuntenut, mutta välispiikkien kautta välittyi olennainen. Hagman toi esille oman huolestuneisuutensa ilmastonmuutoksesta ja sen, miten se tulisi vaikuttamaan myös hänen omien lastensa elämään. Vaikka en voi kutsua itseäni hyvällä omalla tunnolla ekologiseksi ihmiseksi, oli hienoa huomata, että hardcore-yhtyekin pyrkii osaltaan havahduttamaan ihmisiä ekosysteemimme kuormittamiseen. Hagman myös pyysi festarikansaa googlaamaan kappaleen ”Working On Wood” sanat ja miettimään niiden merkitystä. Raised Fistin keikka oli mahtava ja vielä arvokkaamman siitä teki se, että keikka meinasi alun perin peruuntua laulajan kurkkuinfektion takia. Onneksi näin ei käynyt, vaikka Jurassicin konsertti tuskin teki hyvää Hagmanin äänihuulille.

Turbonegro, kuva: Katju Parkkonen

Perjantain odotetuinta esiintyjää ei tarvinnut arvailla, sillä sen pystyi päättelemään farkkutakkeihin sonnustautuneiden ihmisten selkämyksistä. ”Turbojugendeja” oli tullut Mikkeliin ympäri Suomea katsomaan Turbonegroa. Norjalaisyhtyeen keikka lukeutui ehdottomasti perjantain erikoisemmaksi. Yhtyeen jäsenet olivat pukeutuneet kukin eri tyylillä (yksi oli merimies, toinen maajussi, kolmannella oli kiiltäväpintainen hopeahaalari jne.). Vokalisti Tony Sylvesterillä oli päällään tankkitoppi ja lyhyet farkkushortsit.

Keikan alku vaikutti hyvin käsikirjoitetulta, mutta viimeistään Queen-coverien kohdalla yleisö oli myyty. Turbonegron keikka sisälsi keskinkertaisia, mutta viihdyttäviä kappaleita, hienoja kitarasooloja sekä outoja välispiikkejä. Tällaiseksi lukeutui muun muassa keikan loppupuolella ollut selostus ”Apocalypse Dudes” -albumin vaikutuksesta teinien syntymään. Ei siitä ehkä enempää…

Maj Karma, kuva: Katju Parkkonen

Perjantaina esiintyivät myös Maj Karma, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Von Hertzen Brothers, Klamydia ja Apulanta. Näistä kaksi viimeisintä jouduin valitettavasti jättämään väliin, kun lauantaiaamuna odottivat työt. Rautiainen yhtyeineen helli festarikansaa väkevällä otteellaan ja etenkin anniskelualue oli hyvin hengessä mukana. Maj Karman keikka päälavan ensimmäisenä esiintyjänä oli aluksi kohmeinen, mikä menee varmasti pitkälti uusien kappaleiden piikkiin. Keikan aikana tunnelma kuitenkin lämpeni ja uudetkin kappaleet, kuten ”Onko pakko antaa?” ja ”Johnny Deppin näköinen nainen” saivat hyvän vastaanoton. Päivän pettymykseksi muodostui Von Hertzen Brothers, jonka esitys oli lähinnä unettava.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, kuva: Katju Parkkonen

Raportti: Aleksi Parkkonen

Kommentit