Epica klubikeikalle Suomeen helmikuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 20.9.2016

Epica 2016Hollantilainen sinfonista metallia soittava Epica saapuu kahden vuoden tauon jälkeen Suomeen. Euroopan suurimpiin oman genrensä edustajiin lukeutuva Epica sekä illan avaava Crimson Sun konsertoivat Helsingissä Tavastia-klubilla tiistaina 28. helmikuuta. Keikka on osa bändin ”The Nordic Principle Tour” -kiertuetta.

Seitsemännen studioalbuminsa “The Holographic Principle” syyskuun 30. päivä julkaiseva Epica on tunnettu laulaja Simone Simonsin persoonallisesta popin, metallin ja klassisen musiikin yhdistävästä laulutyylistä. Laulajan mezzo-sopraanoääni luo syvyyttä yhtyeen filosofisille uskontoja, kulttuureita ja tiedettä tarkasteleville sanoituksille. Energiset live-esiintymiset nostavat kappaleiden moniulotteiset ja vaihtelevat melodiat uudelle tasolle.

Kitaristi-laulaja Mark Jansenin vuonna 2002 perustaman yhtyeen nousukiito alkoi levy-yhtiö Nuclear Blastin julkaistua yhtyeen kolmannen albumin “The Divine Conspiracy” vuonna 2007. Todellisen maailmanlaajuisen läpimurtonsa Epica saavutti “Requiem for the Indifferent” -albumillaan vuonna 2012.

LIPUT:
Myyntiin to 22.9.2016 klo 11.00
– ennakkoon Tiketistä alk. 26,50 EUR
– ovelta 28 EUR

www.epica.nl
www.tavastiaklubi.fi
www.fullsteam.fi

Luetuimmat

Uusimmat