Erään aikakauden päätös – synttäriarviossa Opethin ”Watershed”

Liekö Opethin nokkamiehellä Mikael Åkerfeldtillä ollut jo vuonna 2008 tiedossa yhtyeen musiikillisen linjan muutos, sillä tuolloin julkaistu “Watershed” on nimetty varsin osuvasti. Kyseessä kun on tällä erää viimeinen vanhan mallista Opethia edustava albumi, jolta löytyy kuolonmetallin raskauden lisäksi murinavokalisointia. Bändin yhdeksättä studioalbumia voikin pitää yhtyeen tuotannossa vedenjakajana, joka seisoo vaikuttavana kokonaisuutena kahden ajanjakson välillä. Tänään kymmenen vuotta täyttävä “Watershed” lukeutuu yhdeksi yhtyeen suurimmista onnistumisista.

“Watershed” on monipuolinen kokonaisuus. Vaikka yhtyeen tuotantoa seuranneet tahot ovat tottuneet odottamaan bändiltä mitä tahansa, onnistuu “Watershed” silti yllättämään arvaamattomuudellaan. Tarjolla on herkullinen sekoitus kauniin rauhallista tunnelmointia ja akustisia kitaroita, äärimmäisen raskaita metallimyllytyksiä sekä lisääntynyttä kokeellista kikkailua, joka tuo mieleen 70-luvun progeyhtyeiden edesottamukset. Kaiken sinetöi yhtyeen ilmiömäinen soittotaito, albumin aavemainen tunnelma sekä Åkerfeldtin monialainen äänenkäyttö, joka vaihtelee hienolla tavalla murinalauluista puhtaaseen tulkintaan.

Seitsemän kappaletta käsittävä “Watershed” on raskas ja progressiivinen järkäle, joka ei päästä kuulijaa helpolla. Jo kappaleiden kestot ovat omiaan aiheuttamaan närää kiireisimpien keskuudessa, sillä aloituskappaletta lukuunottamatta biisien pituudet keikkuvat seitsemän minuutin paremmalla puolen. Ja kun jokainen kappale on täynnä monenlaista rytminmuutosta ja vaihtelevia elementtejä, vaatii albumin avautuminen aikansa. Ja hyvä niin, sillä monimuotoisen antinsa takia “Watershed” tarjoaa pureskeltavaa vielä tänäkin päivänä.

Biisikattaus on kovatasoinen. Albumi käynnistyy kauniilla tunnelmapalalla “Coil”, jonka riisuttu tyyli sekä surumielinen melodisuus johdattaa kuulijan heti kättelyssä albumin kannalta oikealle aallonpituudelle. Kappale erottuu yksinkertaisuutensa lisäksi Åkerfeldtin ja Nathalie Lorichsin kauniin duetoinnin ansiosta, joka luo biisiin täysin ainutlaatuisen ilmapiirin.  Tätä seuraava “Heir Apparent” heittää herkistelyt nurkkaan ja lanaa edellisestä kappaleesta rentoutuneen kuulijan ylitse brutaalilla kuolonmetallillaan. Sisällöltään veto on ihastuttavan moneen taipuva, sillä raskasta murjomista tuetaan kauniilla piano-osuuksilla, tunnelmaa humisevalla syntikalla ja joukkoon upotetulla akustisuudella. Samalla vahvalla linjalla jatkavat albumin seuraavat kappaleet, joista ikumuistoista kosketinkikkailua tarjoava “The Lotus Eater”, kauniisti tunnelmoiva “Burden” sekä vaihtelevia äänimaisemia rakentava “Porcelain Heart” kohoavat yhtyeen timanttisimpien kappaleiden joukkoon. Harmittavasti laatu notkahtaa aavistuksen loppumetreillä, sillä kiekon päättävät vedot “Hessian Peel” sekä “Hex Omega” eivät aivan samanlaista muistettavaa yksityiskohtien kirjoa tarjoa, vaikka kappaleet johdattavatkin albumin vahvalla tavalla päätökseensä.

“Watershed” tiivistää hienolla tavalla yhdelle albumille sen monipuolisuuden ja eri ääripäiden venyttämisen, jonka avulla Opeth aikanaan kipusi progressiivisen kuolonmetallin ykkösnimeksi. Erityisen syvän vaikutuksen tekee julkaisun vahva tunnelma, joka rakennetaan monipuolisten elementtien yhdistelmällä sekä taustalla leijailevalla syntikalla. Albumi tuntuu hyvinkin paljon kansitaiteensa mukaiselta matkalta läpi aavemaisen kartanon, jonka jokaisesta huoneesta sekä ympäristöstä löytyy jotain yllättävää ja häiritsevää menneisyyden haamujen kuiskutellessa jatkuvasti olan takana. Kuuntele tämä albumi pimeässä huoneessa yksin ollessasi, ja vainoava tunnelma tulee iholle asti.

Tietyllä tavalla on ymmärrettävää, miksi Opeth lähti viemään musiikkiaan uusille urille tämän albumin jälkeen, sillä “Watershed” saavutti tietynlaisen lakipisteen, joka veti onnistuneella tavalla yhteen kaikki bändin vahvuudet. Vaikka Opethin tyylin radikaali muutos tuli jokaiselle yllätyksenä, jälkikäteen muutoksesta löytää logiikkaa: “Watershed” kun on täynnä elementtejä, jotka yhtye jalosti myöhemmillä albumeillaan vieläkin pidemmälle. Vaan olipa ryhmän nykytyylistä mitä mieltä tahansa, on tänään syntymäpäiviään viettävä “Watershed” helposti yksi bändin parhaimmista julkaisuista, joka tulee suurella todennäköisyydellä jäämään historiaan progressiivisen kuolonmetallin klassikkoalbumina.

Kappalelista:
1. Coil
2. Heir Apparent
3. The Lotus Eater
4. Burden
5. Porcelain Heart
6. Hessian Peel
7. Hex Omega