Esoteric Helsinkiin huhtikuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 4.2.2014

EsotericYksi brittiläisen doom metalin pioneereistä, yli kaksikymmentä vuotta sitten perustettu Esoteric saapuu Suomeen huhtikuussa! Bändi esiintyy Helsingin Bar Loosessa pääsiäissunnuntaina 20.4. osana yhtyeen European Dissonance -kiertuetta. Lämmittelijöinä keikalla nähdään chileläiset ja ruotsalaiset kanssahidastelijat Procession sekä Isole.

Liput keikalle maksavat ennakkoon 20 euroa ja ovelta 23 euroa, jos niitä jää. Ennakkomyynti käynnistyy Tiketissä keskiviikkona 5.2. klo 9:00.

Vuonna 1992 Birminghamissa perustettu Esoteric tunnetaan äärimmäisen hitaasta ja tunnelmallisesta doom metalista, jonka yksi ensimmäisiä suunnannäyttäjiä yhtye oli. Brittien kappaleiden pituudet voivat venähtää helposti yli kahdenkymmenen minuutin. Esotericin viimeisin albumi Paragon of Dissonance ilmestyi vuonna 2011.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kiertueella mukana olevat Chilestä Ruotsiin sittemmin asettunut Procession sekä ihan alunperinkin länsinaapurista ponnistava Isole eivät hekään hitaudessa pääbändille liikoja häviä. Isolen viimeisin albumi Born From Shadows ulostui sekin 2011, kun taas Processionin uutukainen To Reap Heavens Apart näki pimeyden viime vuonna.

www.esotericuk.net
www.tiketti.fi
www.barloose.com

ESOTERIC (UK)
+ Procession (SWE), Isole (SWE)
20.4.2014 Helsinki, Bar Loose
Liput 20 € ennakkoon // 23 € ovelta
Ennakkomyynti: Tiketti.fi 5.2.2014 alkaen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat