Eternal Sex and War – Negative Monoliths

Kirjoittanut Sami Elamaa - 21.11.2014

Välillä törmää ja tutustuu bändeihin, joilla on jollain tavalla erikoinen nimi. Tällä kertaa kiikareissani on Italiasta kotoisin oleva Eternal Sex and War. Vaikka bändin nimi kuulostaa hieman hassulta ja erikoiselta, niin eniten bändissä herättää huomiota se, että poppoo soittaa black metallia.

Eternal Sex and Warille on kertynyt ikää lähes 15 vuotta, mutta ensimmäinen kokopitkä ”Abuse or Be Used” on julkaistu vasta vuonna 2007. Seitsemän vuoden jälkeen bändi on saanut seuraavan albuminsa ”Negative Monoliths” valmiiksi ja julkaistavaksi marraskuun loppupuolella. Itselläni ei ole minkäänlaista tietämystä bändistä, mutta pelkästään jo poppoon nimi nosti oman kiinnostukseni sen suhteen niin korkeisiin sfääreihin, että bändin uusimpaan julkaisuun tutustuminen täytyi ottaa työn alle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Negative Monoliths” kuulostaa ensisijaisesti asialliselta black metallilta. Levy tarjoaa alusta loppuun synkkää ja tylyä tunnelmaa. Levyn parhaat palat ovat ”Heretic Reaktor”, ”Bigotry Of The Insects” ja ”Cyclone Demagogy”, joista löytyy raivoa ja vihaa vaikka muille jakaa. Näin ensimmäiseksi voisin ajatella, että ”Negative Monoliths” on mainio julkaisu, mutta pitemmän päälle albumin heikoin lenkki on vaihtelun puute. Levyn starttaavat rallit kyllä tarjoavat asiallista ja kovaa menoa, mutta kappale toisensa perään alkaa kuulostaa ja tuntua samalta kuin edellinen viisu, minkä vuoksi kuuntelu tuntuu väkisinkin puuduttavalta.

Tuomion antaminen albumille ei ole kovinkaan helppoa. Välillä ”Negative Monoliths” kuulostaa tykittävältä, mutta välillä taas tylsältä ja itseään toistavalta. Välillä täytyy miettiä hieman neutraalisti, miten albumiin voisi suhtautua, jotta tuomio olisi mahdollisimman tasavertainen. Olen tutustunut mitä huonoimpiin black metallia soittaviin bändeihin ja niiden albumeihin, mutta Eternal Sex and Warin ”Negative Monoliths” ei ole sieltä huonoimmasta päästä. Albumilla on hyvät puolensa, mutta huonojakin puolia valitettavasti löytyy. Toisaalta ”Negative Monoliths” ei ole ihan jokapäiväistä kuunneltavaa, minkä vuoksi oma suhtautumiseni levyyn on vaihtelevaa.

Black metal on vahvaa ”Negative Monoliths” -julkaisussa, vaikkei tarjoakaan kovin suuria ja mahtipontisia elämyksiä. Tiivistettynä ”Negative Monoliths” on kelpo kokonaisuus ja Eternal Sex and War on nimestään huolimatta hieno ja tutustumisen arvoinen yhtye.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

7+/10

Kappalelista:
1. Nothing but Void
2. Heretic Reaktor
3. Endless Dogmatic Demolition
4. Bigotry of the Insects
5. Hallucinated by the Ungod of Exile
6. Megatons to Negate
7. Sarin Total Wipeout
8. Cyclone Demogogy

www.facebook.com/eternalsexandwar/timeline
www.eternalsexandwar.tk/

Kirjoittanut: Sami Elamaa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat