Evergrey Suomeen kolmelle keikalle maaliskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 19.1.2011

Kahdeksatta studioalbumiaan ”Glorious Collision” parhaillaan viimeistelevä Evergrey saapuu Suomeen kolmelle keikalle pian levynjulkistuksen jälkeen. Bändi esiintyy Jyväskylän Lutakossa 10. maaliskuuta ja seuraavina iltoina Oulun Teatriassa ja Helsingin Nosturissa.

90-luvun puolivälissä Göteborgissa perustetun Evergreyn progressiivista metallia sävyttää voimariffit, tarttuvat melodiat ja painostavan synkkien sanoituksien luoma tiivis tunnelma. Yhtye on parhaillaan studiossa viimeistelemässä tulevaa albumiaan ”Glorious Collision”, joka julkaistaan 28. helmikuuta. Järjestyksessään kahdeksas kokopitkä on yhtyeen kokoonpanomuutoksista huolimatta positiivista energiaa huokuva teos, jossa erilaisia vaikutteita yhdistellään aiempaa rohkeammin.

Albumin julkaisun jälkeen Evergrey suuntaa keikkalavoille, ja keväällä yhtyeellä on edessään muun muassa Euroopan rundi yhdysvaltaisen Kamelotin kanssa ja Yhdysvaltain kiertue. Aiemmin Evergrey on nähty Suomessa klubikeikkojen lisäksi esimerkiksi Tuska-festivaalilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tulevalla Suomen rundilla ruotsalaisyhtyettä lämmittelee pitkän linjan kotimainen melodeath-yhtye Omnium Gatherum, jolta ilmestyy helmikuussa niin ikään uusi albumi ”New World Shadows”. Jyväskylän ja Helsingin keikoille ei ole ikärajaa, mutta täysi-ikäisille on rajatut anniskelualueet. Oulun keikka on K-18. Suomen keikat toteutetaan yhteistyössä Imperiumi.netin kanssa.

Liput:
Myyntiin to 20.1.2011 klo 9.
Jyväskylä: 15 EUR +mahd. toimituskulut / jäsenille 14 EUR +mahd. toimituskulut. Ennakko: www.jelmu.net.
Oulu: Ennakkoon Tiketistä & Lippupalvelusta 20 EUR +toimituskulut. Ovelta 25 EUR.
Helsinki: 18 EUR +mahd. toimituskulut. Ennakko: Tiketti & Lippupalvelu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat