Festariennakko: Ilosaarirockissa riittää katsottavaa ja kuunneltavaa myös rock-musiikin ystäville

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 13.7.2017

Harva suomalainen rock-festari lunastaa nimensä rock-liitteen vielä Herran vuonna 2017, mutta Joensuun Laulurinteellä järjestettävä Ilosaarirock lunastaa. Tuttuun tapaan heinäkuun puolivälissä järjestettävä festari tarjoaa jälleen monipuolisen kattauksen monenlaista rock-musiikkia ja tietysti paljon muutakin. H-hetken lähestyessä käymme esiintyjätarjontaa läpi raskaan musiikin edustusta silmällä pitäen, muttei siihen rajoittuen.

Perjantai 14.7.

Tänä vuonnahan varsinaiset festarit alkavat jo heti perjantaina, eli koko alue on käytössä ja kaikilla lavoilla tykitellään heti porttien avauduttua. Perjantaina juhlat toki alkavat vähän myöhemmin kuin kahtena seuraavana päivänä, mutta tarjontaa on ihan riittämiin lähes kaikenlaisille festarioitsijoille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Negatiiviset Nuoret
Soundi-lava klo 18.00-19.00

Soundi-lavalla esitellään jälleen musiikkimaailman uusia tulokkaita, jotka ovat tehneet vaikutuksen ja herättäneet kiinnostusta. Tänä vuonna lavan korkkaa lahtelaisyhtye Negatiiviset Nuoret, jonka musiikissa yhdistyvät punk, rap ja nykypäiväisen lahtelaisuuden syvin olemus. Ainakin levyllä yhtyeen pitelemätön energia iskee suoraan kasvoille, toivottavasti myös livenä.

Poets of the Fall
Päälava klo 19.00-20.00

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Poets of the Fall on yksi suosituimpia suomalaisia rock-yhtyeitä maailmalla, joten Ilosaaren päälava on enemmän kuin oikea paikka tälle esiintymiselle. Jo yli vuosikymmenen verran ansiokkaasti uraa tehnyt yhtye on lumonnut ja vietellyt persoonallisella mystiikallaan ja melankoliallaan itselleen suuren määrän faneja. Päälavan edustalla tulee varmasti olemaan valloillaan hyvin ainutlaatuinen tunnelma, ja kun hittikappaleitakin on taskunpohjalla jo jokunen, hurmos on taattu.

S-Tool
Metelli-teltta klo 19.00-20.00

Mikäli Poets of the Fallin maalailu ei innosta, on samaan aikaan Metelli-teltassa tarjolla astetta räväkämpää menoa. S-Tool ilmestyi uutena nimenä kuin tyhjästä tämän kesän festarikartalle, mutta taustalla on joukko tuttuja tekijöitä. Muun muassa Sentenced, Poisonblack, Entwine, Lullacry ja Tuoni ovat yhtyeitä, joihin yhdistetään vähintään yksi S-Toolin jäsenistä. Raskaan musiikin monia sävyjä yhdistelevä yhtye soittaa metallinsa varsin rock ’n’ rollilla otteella.

Millencolin
Metelli-teltta klo 21.15-22.15

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jo 1990-luvun alusta toiminnassa ollut skeittipunkin veteraani Millencolin palasi pari vuotta sitten levytyskantaan ”True Brew” -albumin myötä. Uutta musiikkia olikin odoteltu jo seitsemän vuotta. Ruotsista kotoisin oleva yhtye on viime vuosina viihtynyt Suomenkin keikkalavoilla, ja tällä kertaa tykitellään intiimissä Metelli-teltassa, jossa menevä punk rock on luonnollisessa ympäristössään.

Insomnium & Joensuun kaupunginorkesteri
Tähtiteltta klo 22.15-23.45

Vaikka Ilosaarirockin metallikattaus on aiempiin vuosiin verrattuna tällä kertaa hieman vaisumpi, ei sitäkään osastoa ole unohdettu aivan kokonaan. Melodisen metallin ystäville on tarjolla todellinen spesiaalikeikka ja erityistapaus, kun alati suuremmaksi paisuva Insomnium nousee valtavan Tähtiteltan lavalle yhdessä Joensuun kaupunginorkesterin kanssa. Mikäli se ei ole tarpeeksi hyvä syy lähteä paikalle, niin tämä kokoonpano soittaa paljon hehkutusta osakseen saaneen ”Winter’s Gate” -albumin alusta loppuun, ja ilmeisesti settilista sisältää myös muita suosikkikappaleita Insomniumin uran varrelta.

Lauantai 15.7.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Battle Beast
Päälava klo 14.00-15.00

Yksi tämän kesän festareiden kiintiöesiintyjistä kotimaisen metallimusiikin kentältä on aiemmin tänä vuonna uuden ”Bringer of Pain” -albuminsa julkaissut heavy metal -yhtye Battle Beast. Näyttävän nousukiidon myötä yhtye on noussut heavy metalin maailmankartalle ja saanut nimensä todella kuuluviin. ”Bringer of Pain” on ensimmäinen tämän kokoonpanon tekemä albumi, joten kesän keikoilla kuullaan varmasti paljon uutta ja uudistunutta materiaalia, joka sekin on tuntunut uppoavan suurelle osalle vannoutuneista faneista siinä missä vanhakin.

Litku Klemetti & Tuntematon Numero
Soundi-lava klo 17.15-18.15

Litku Klemetin tarttuva, sympaattinen ja monisävyinen retro rock on yksi uusimpia omia suosikkejani. Sideways-festivaaleilla hyvällä energialla esiintynyt yhtye ihastutti, vaikken kerennyt kuulemaan kuin muutaman kappaleen. Tuon keikan jälkeen ”Juna Kainuuseen” -levy on soinut läpi niin monia kertoja etten osaa edes laskea, ja Ilosaaressa tulen todellakin olemaan paikalla keikan alusta loppuun.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Zeke
Metelli-teltta klo 18.15-19.15

Vanhan koulukunnan hard rock -meiningillä punkia soittava Zeke edustaa jälleen Ilosaarirockin rock-kattauksen veteraanipuolta. Vuodesta 1992 lähtien sen nimissä on julkaistu kuusi täyspitkää albumia ja muita pienempiä levytyksiä. Räkäinen ja epäsiisti yhtye tahkoo muutaman minuutin pituisia kappaleitaan alkukantaisella voimalla nojaten tiukasti rock- ja punk-musiikin perusasioihin.

The Hellacopters
Päälava klo 20.45-22.00

Itselleni koko festivaalien pääesiintyjä on ehdottomasti paluun tehnyt The Hellacopters, jonka moneen muottiin taipuva action rock on vielä monen vuoden jälkeenkin verevää ja elinvoimaista. Soitetuilta keikoilta nähtyjen videoiden perusteella kavereiden live-kuntokin on edelleen ilmiömäinen, joten vuosien odotus on tuskin ollut turhaa.

Huoratron
Metelli-teltta klo 22.45-23.45

Psykoottinen konemusiikki on yksi tapa päättää Ilosaarirockin lauantai. Huoratronin intensiivinen live-esiintyminen ja mielipuolisuuden rajoilla keikkuvat kappaleet iskevät suoraan tietoisuuden pimeimpään kolkkaan.

Sunnuntai 16.7.

Sonata Arctica
Päälava klo 14.00-15.00

Myös Ilosaarirockin päätöspäivänä päälavan anti avataan kotimaisen metallimusiikin tahtiin. Niin ikään tänä kesänä Suomen festareita oikein urakalla koluava Sonata Arctica on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä kotimaisen metallitaivaan kirkkaimmista tähdistä vuosien ja vuosikymmenten saatossa. Aurinkoisen alkuiltapäivän kruunaa tunti melodisia metallihittejä.

Wasted
Metelli-teltta klo 16.30-17.30

Ilosaarirockin punk-kattaus on jälleen erittäin vahva eikä kovista nimistä ole puutetta. Yli 20-vuotisen uran tehnyt kotimaisen punk rockin uranuurtaja Wasted on takuuvarma yhtye ottamaan Metelli-teltan haltuunsa.

Pixies
Päälava klo 19.15-20.00

Pixies on yksi vaihtoehtorockin tärkeimmistä vaikuttajista. Vuodesta 1985 toiminutta yhtyettä ei silti ole saatu Suomeen ennen tätä kesää. Tuo vääryys korjataan Ilosaarirockissa, ja oikeutetusti se tapahtuu alueen suurimmalla lavalla. Vuonna 2004 lavoille palannut Pixies palasi viimein myös levyttävien yhtyeiden joukkoon 2014 julkaistulla ”Indie Cindy” -albumillaan, ja viime vuonna julkaistiinkin jo seuraaja ”Head Carrier”, joten keikalla kuullaan varmasti myös uutta materiaalia.

Oranssi Pazuzu
Metelli-teltta klo 19.15-20.00

Täysin omanlaistaan musiikkia tekevä Oranssi Pazuzu on viime aikoina saanut nostetta uralleen, mikä on vienyt sen esiintymään suurten festivaalien lavoille. Parhaimmillaan Oranssi Pazuzu on nimenomaan livenä, jolloin musiikki ja visuaalinen esitys vievät paikallaolijat toiseen maailmaan.

Leprous
Metelli-teltta klo 21.30-22.45

Tällä kertaa Ilosaaressa nähdään vain yksi ulkomainen metalliyhtye, ja se on norjalainen Leprous, joka on toiminut myös Ihsahnin taustayhtyeenä. Leprousin progemetalli ei ole sieltä teknisimmästä päästä, vaikkei senkään puolen osaamista puutu. Tärkeimmässä roolissa on vahva tunnelma, jota välitetään monin eri tavoin.

Luetuimmat

Uusimmat