Humppamato Eläkeläisten keikalla

Festariennakko: Nummirock 2018

Kirjoittanut J.Anttolainen - 19.6.2018
Nummirockailijoita vuonna 2017

Jälleen kerran rakas keskikesän juhlamme juhannus kolkuttelee ovella, ja kuten kaikki tiedämme, ainoa oikea tapa juhlistaa sitä on Nummijärven rannalla vietettävä Nummirock. Nelipäiväiseksi spektaakkeliksi kasvanut juhannusjuhla on ennemminkin elämäntapa – ainoa oikea tapa viettää juhannusta. Allekirjoittanut ei ainakaan enää edes osaa ajatella muita tapoja viettää keskikesän juhlaansa. Festivaalin hengessä ja toverillisten neuvojen ystävänä päätin koota listan bändeistä, joiden keikoille kannattaa herättää väsyneimmätkin juhlijatoverit ja jotka tarjoavat lohtua ja lämpöä lähes takuuvarman sadekuuron osuessa kohdalle.

Keskiviikko 20.6.
Nelipäiväiseksi kasvanut festivaali polkaistaan jälleen käyntiin juhannusviikon keskivaiheilla keskiviikkona. Vaikka keskiviikko aloittaa festivaalit virallisesti kolmen bändin voimin, on monen Nummirock alkanut jo viikkoa tai kahta aiemmin. Kun siis saat leirisi valmiiksi ja virallisen juhlatunnelman polkaistua käyntiin, ota askel kohti OriGINal Stagea. Stagella soittaa keskiviikkona kolme bändiä: Hanging Garden, Verikalpa ja Barathrum. Menkää ja täyttäkää teltta!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Torstai 21.6.
Niin sanotuista keskiviikon ennakkobileistä selvittyään kannattaa ottaa huomioon, että täällä ollaan vielä muutama päivä. Suuremmitta suruitta teltastasi (tai jonkun muun teltasta) heräiltyäsi kannattaa huomio luoda portilta saamaasi käsiohjelmaan, mikäli et ole sitä vielä tähän mennessä onnistunut hukkaamaan. Siinä kerrotaan, että tänään tanhuillaan hieman useamman yhtyeen tahdissa. Toisen päivän ohjelmasta löytyvät kovassa kunnossa olevat Mors Subita ja Demonic Death Judge sekä Moonsorrow ja Alestorm. Kova toinen päivä, kovat bändit.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mors Subita

Perjantai 22.6.
Juhannusaatto on täynnä taikaa, magiaa ja hyviä bändejä. Käyt ensin saunassa, uit suurimmat synnit pois järvessä ja kirmaat alasti seppele päässä pellolta metsään, minkä jälkeen olet valmis siirtymään festivaalialueelle. Perjantain ohjelmassa tullaan kuulemaan Abbathin kylmiä sointuja (jotka saattavat jopa lämmittää tunnelmaa Suomen kesän ollessa jokseenkin hyytävä), kotimaista surmacorea Rytmihäiriön muodossa, mustaa metalliaan tarjoilevaa Tsjuderia sekä aina kovassa kunnossa olevaa Anal Thunderia. Päivän päättää sopivasti Before The Dawn. Siispä parta Gambinassa moshpittiin tanssimaan!

Lauantai 23.6.
Tässä vaiheessa juhannusta liskojen yöt ovat takuuvarma juttu, mutta miltäpä kuulostaisi liskojen aamu? Lauantain ensimmäisiä bändejä onkin Hevisaurus, jonka liskohevi saa taatusti kylmän hien virtaamaan valtoimenaan yöllisten kammotusten visualisoituessa lavalla. Päivän kääntyessä iltaan saamme nauttia aina täynnä energiaa olevien The Agonistin, Huoran ja totta kai Lost Societyn ja Turmion Kätilöiden kiihkoisan kovista keikoista. Kun korvat on täytetty karkilla, tiedän kyllä, mistä minut löytää. Missä sinä olet? Toivottavasti keikalla!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Näiden neuvojen saattelemana ota toveria korvasta kiinni tai ota rohkaisuryyppy ja pyydä sitä naapurileirissä majaansa pitävää kaunista hevityttöä tai komeaa rokkarinretkua mukaan ja suuntaa askeleesi telttakylän uumenista kohti varsinaista festarialuetta. Nähdään Nummirockissa!

Lisätietoa Nummirockin Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat