Festariennakko: Tuska 2017

Tulevana perjantaina 30.6. startataan Tuska käyntiin kaiken kaikkiaan kahdettakymmenettä kertaa. Valikoitu esiintyjäkaarti on jakanut vahvasti mielipiteitä eri keskustelupalstoilla. Lipunmyynti on kuitenkin käynyt huikeana, sillä onhan lauantain liput jälleen loppuunmyyty. Yksi syy lauantain suosioon on varmasti aiemmin lopetusilmoituksen antanut HIM. Tämä voi olla monelle se yksi ja ainoa mahdollisuus nähdä kyseinen bändi livenä. Muita isoja nimiä Tuskassa ovat muun muassa Mayhem, Sabaton, Soilwork, Amorphis ja Mastodon. Jos koet kuuluvasi siihen ihmisryhmään, joka on haukkunut tämän kattauksen joka foorumilla alimpaan helvettiin, et ehkä ole edes festareille tulossa. Jos kuitenkin olet (koska sehän on kuitenkin jo melkein perinne) kasasin muutaman vinkin mitä kannattaisi mielestäni käydä katsomassa.

Perjantai 30.6.2017

Ensimmäinen tärppi perjantaille on Väkevä Tent Stagella klo 17.25 aloittava Brujeria. Tämä meksikolais-amerikkalainen kokoonpano on ollut kasassa jo 80-luvun loppupuolelta alkaen. Naamat ovat hiukan vaihtuneet matkalla, mutta tiukka death metal/grindgore-tyyli on pysynyt tunnistettavana. Espanjan kieli antaa ehdottomasti oman säväyksensä musiikkiin.  Vaikkei sanoituksista välillä mitään ymmärrä, ovat ne usein vahvoja poliittisia kannanottoja. Tästä esimerkkinä varmasti viime aikoina ajankohtaisena ollut kappale ”Viva Presidente Trump!” Viime vuonna ilmestynyt ”Pocho Aztlan” albumi sai hyvän vastaanoton ympäri maailman. Eihän tämä mikään piilossa pysyttelevä bändi ole ollut, kun porukkaa on mukana niinkin tutuista kokoonpanoista kuin Napalm Death, Carcass ja At The Gates. Vuosien varrella mukana on pyörinyt muidenkin suurbändien jäseniä.

Vuonna 1990 perustettu suomalaisen black metallin kivijalka ja todennäköisesti monen tulevankin black metal -bändin esikuva Barathrum esiintyy perjantaina Inferno Stagella  klo 19.45 alkaen. Keikan aikataulu menee ikävästi päällekkäin toisella lavalla soittavan Insomniumin kanssa. Itse en kuitenkaan joudu edes miettimään kumpaa katson. Barathrum on viimeksi esiintynyt Tuskassa vuonna 2003, jolloin keulakuva Demonos Sovan ylilyönnit saivat aikaan bändille ikuisen porttikiellon Tuskaan. Aikansa kutakin, kuten sanotaan, ja bändi nousee Tuskan lavalle vuosien tauon jälkeen. En liene ainoa, joka miettii, mitä lavalla tällä kertaa tapahtuu ja onko meno rauhoittunut. Bändi julkaisi pitkän tauon jälkeen tänä vuonna uuden levyn ”Fanatico”, joka on varmasti yksi parhaita tänä vuonna ilmestyneitä levyjä. Barathrumin tunnetuin kappale lienee ”Last Day in Heaven”, joka on vuonna 1998 julkaistulla ”Legions Of Perkele” -levyllä.

Lauantai 1.7.2017

Kotimainen folkahtavaa black metalia soittava Paara on lauantain ensimmäisten esiintyjien joukossa klo 14.55 alkaen Inferno Stagella. Monille ehkä vielä tuntematon bändi on tehnyt huikeaa nousua sitten vuonna 2015 julkaistun debyyttialbumin ”Yön Olevainen Puoli” jälkeen. Esikoislevyllä vieraili tunnettuja nimiä esimerkiksi bändeistä Moonsorrow, Katatonia, Swallow The Sun ja Shape Of Despair. Sittemmin Shape Of Despairista tunnettu Natalie Koskinen on liittynyt bändin vakioriveihin. Bändi on jo tovin työstänyt uutta levyä, jonka odotetaan ilmestyvän pian. Tuskassa tullaan toivon mukaan kuulemaan jo maistiaisia uudelta albumilta. Samaan aikaan soittava Impaled Nazarene jää kyllä minulta Paaran vuoksi näkemättä.

Englantilainen doom metalin suurnimi Electric Wizard nähdään lauantaina klo 19.10 alkaen Väkevä Tent Stagella. Tunnustan olevani melkoinen doom metalin rakastaja, joten tämä onkin minulle yksi Tuskan odotetuimpia bändejä. Vuonna 2000 ilmestynyt ”Depetrone”-albumi on jo muodostunut doom metalin kuolemattomaksi klassikoksi. Viimeisin levy ”Time To Die” julkaistiin vuonna 2014, ja se vedettiin jo välillä pois markkinoiltakin bändin sisällä olleiden ristiriitojen vuoksi. Kuitenkin Electric Wizard on työstänyt uutta materiaalia nyt jo pidemmän aikaa, ja uusi levy lienee tuloillaan. Bändin lyyriikoissa on usein H. P. Lovecraftin tarinoita, okkultismia ja noituutta. Tässä on myös yksi bändi, jolta odottaisin keikalla kuulevani jotain ennenkuulematonta materiaalia.

Sunnuntai 2.7.2017

Sunnuntaina ehdoton ykkönen minulle on maailman pelottavimmaksikin bändiksi listattu Oranssi Pazuzu. Uskomatonta psykedeelistä black metalia on siis luvassa. Bändille tuli ikää juuri 10 vuotta, enkä ole tänä aikana kyllä täysin vastaavaan bändiin törmännyt. Oranssi Pazuzu on hiljattain julkaissut ”Kevät/Värimyrsky” -nimisen EP:n, jota myydään kiertueilla ja joka on saatavilla myös digitaalisesti. Kappaleet ”Kevät” ja ”Värimyrsky” ovat jo aikaisemmin syntynyttä tuotantoa, mutta ne on julkaistu vasta nyt. Edellisen täyspitkän levynsä ”Värähtelijä” bändi julkaisi viime vuonna, ja se oli taatusti kovimpia kotimaisia julkaisuja. Jollet ole vielä bändiin tutustunut, suosittelen katsomaan. Varsinkin jos pidät siitä tunteesta, kun joudut miettimään: onko tämä edes mahdollista?

Tuskassa on jälleen paljon katsomisen arvoisia bändejä. Tässä vain ripaus niistä, ja tuleehan ne jättinimetkin pakosta katsottua. Muuten mennään fiiliksen mukaan. Hyviä festareita, ja nähdään Tuskassa!

Kirjoittanut: Taru Ruusu

Lue lisää aiheesta

Painajainen tulee todellisuuteen – Oranssi Pazuzu Ilosaarirockissa Oranssin Pazuzun musiikki on erilaista ja ihmeellistä. Sen genreluokittelu ei taida olla millään muotoa edes mahdollista, mutta pimeyden rajamailla li...
Kesän paras viikonloppu – Ilosaarirock osa 3/3 Ennen Ilosaarirock-viikonloppua sääennusteet eivät olleet kovin lupaavia auringonpaisteen suhteen. Toisin kuitenkin kävi, eikä sateesta kärsitty j...
Doom superkokoonpano With The Dead julkaisee seuraavan albuminsa syyskuussa With The Dead Entisen Cathedral ja Napalm Death vokalisti Lee Dorrianin luotsaama With The Dead julkaisee seuraavan albuminsa "Love From With The ...
Festariennakko: Ilosaarirockissa riittää katsottavaa ja kuunneltavaa myös rock-musiikin ystäville... Harva suomalainen rock-festari lunastaa nimensä rock-liitteen vielä Herran vuonna 2017, mutta Joensuun Laulurinteellä järjestettävä Ilosaarirock lunas...