Tanskalaisen tuottajan Jacob Hansenin hoivasta on syntynyt maailmaan noin kaksitoista miljoonaa kiekkoa aina Abortedista Volbeatiin. Nyt on brittiläis-ranskalaisen vuonna 2014 perustetun kokoonpanon Fire Red Empressin vuoro päästä miehen studion käsittelyyn debyyttialbuminsa tiimoilta.

Brittiherrat ovat onnistuneet kaivamaan jostain synkästä luolasta mikin varteen ranskalaislähtöisen laulunopettajan Jennifer Diehlin, joka ottaa kuulijalta luulot pois heti avausraidasta lähtien. On puhdasta, on sensuellin hentoa, on maalailevaa, on screamia ja kaikkea siltä väliltä. Mimmin laulutyyli vaihtuu nanosekunnissa herkästä, lähes kuiskaavasta tulkinnasta täyteen rähinään. Ajoittain tuntuu, että luureista tullaan väkisin läpi ja revitään kuulijalta pää irti – sen verran vakuuttavaa on neitosen riehuminen mikin varressa. Laulajatar on aiemmin vaikuttanut ranskalaisessa Furykane-yhtyeessä mutta on tunnustettava, etten ole ennen tätä päivää tutustunut kyseiseen orkesteriin.

Itse instrumentaalipuoli koostuu lähinnä stonerjyystön ja radiomelodioiden kanssa flirttailevien rock-riffien yhdistelmistä. Ensin mainittu junttaa menemään parhaimmillaan todella maukkaasti, kun taas jälkimmäisen tarjoilemat sävelkulut ja sovitukset eivät ainakaan omaa korvaani juurikaan miellytä; nämä kun on kuultu jo niin moneen kertaan. Toki niistäkin saa joku taatusti kiksinsä. Onneksi Diehl ottaa tarvittaessa koko bändin reppuselkäänsä ja saa käännettyä omin pikku kätösin tylsätkin osat lähes tulkoon kuuntelemisen arvoisiksi.

Jos yhtye heivaisi tarkoitukselliselta kuulostavan hittihakuisuutensa helvettiin ja runttaisi menemään rehellistä räkäposkistoneria samalla groovella kuin levyn parhaat riffit, laskisin todennäköisesti alleni ja antaisin kiekolle arvosanaksi ”shut up and take my money”/10. Nyt vain muutama levyn kahdestatoista biisistä pääsee valitettavasti kokonaisuutena sille asteelle, että mielenkiinto jaksaa pysyä yllä lähes koko kappaleen ajan.

Mielipiteestäni huolimatta ei tarvittane kummoista kristallipalloa päädyttäessä siihen johtopäätökseen, että tämä levy tulee saamaan radiosoittoa – ja paljon. Ehkä jopa meillä Härmässä, jos radiojumalat ovat suotuisat. Nämä jumalat ovat toki niin pirun kovia Kotiteollisuus-faneja, etten elättele sen suurempia toiveita.

Omat suosikkini löytyvät levyn keskivaiheilta: Nimikkobiisi ”Black Morphine”:n riffit toimivat hienosti kaikessa suoraviivaisuudessaan, ja ajoittainen maaninen laulusovitus kuulostaa yksinkertaisesti pirun hyvältä. Tätä seuraava slovari ”The Little Death” (ranskaa osaavat ymmärtänevät mistä on kyse) on ehkä levyn paras osoitus Diehlin herkemmän tulkinnan osaamisesta. Ja sitä(kin) muuten löytyy.

Päädymme joka tapauksessa konkluusioon, että vaikka Fire Red Empress ei soitannollisesti loistakaan läpi levyn, niin Diehlin vokalisoinnissa on enemmän munaa kuin allekirjoittaneen kaveriporukan saunaillassa. Vertaus toki ontuu, koska tämän ylittämiseen ei mahdottomia vaadita. Jos tiedätte mitä tarkoitan… Moni nainen antaisi varmasti toisen kiveksensä saadakseen moisen äänen. Tämän mamman tekemisiä aion seurata jatkossa hyvinkin tarkasti.

”Black Morphine” julkaistaan perjantaina 20.10.2017 Polarian Recordsin kautta.

7/10

Kappalelista:

1. Dead Nature
2. Giants
3. Half Bird Half Man
4. Under the Barren Light
5. Hail the Face
6. Seven
7. Black Morphine
8. The Little Death
9. Dear Mister
10. 11.59
11. Maldoror part 1
12. Maldoror part 2

Musiikkivideo levyn avaavasta kappaleesta ”Dead Nature”: