Fit My Crime – Way Of Life

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 1.3.2012

Viime syksynä lappeenrantalaisen hardcoren vanhemman sukupolven edustaja Another One Dead pisti pillit pussiin muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen, ja samaan aikaan toisaalla uusi sukupolvi tekee nousuaan mm. Fit My Crimen muodossa. Yhtyeen toinen demo ”Way Of Life” julkaistiin viime syksynä, ja vaikka arvostelu tulee hieman myöhässä, niin on se silti parempi kuin ei milloinkaan.

Tähän asti enimmäkseen kotikentillään keikkaillut yhtye soittaa perinteistä hardcorea punkvivahteella ja metallisella otteella. Bändin tyyli on vakuuttava, ja kyse on nimenomaan oikeasta hardcoresta köörihuutojen ker, eikä mistä tahansa nykypäivän variaatiosta samalle genremääritykselle. Demolta löytyy tukku hyviä koukkuriffejä ja pientä thrash metallin katkua. Yhteensoitto pelaa hyvin, vaikka kaikki vaihdot eivät menekään vielä ihan nappiin. Vokalistin uho on selkeää ja varsin maittavaa kuultavaa, mutta silti haluaisin saada siitä vielä muutaman asteen enemmän raivoa irti.

Soundimaailma puolestaan on hieman nuhjuinen ja tunkkainen. Monipuolisemmilla soundeilla demon kuunteluarvo nousisi reippaasti, mutta koska kyse on puhtaasti DIY-meiningistä, niin annettakoon se heille anteeksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

6/10

Kappalelista:
01. Shallow Mind
02. 2 Faced Bastard
03. Closed Eyes Ft. Jebu
04. Stay Gold

https://www.facebook.com/#!/pages/Fit-My-Crime/117026051686848

Kirjoittanut: Tommi Hämäläinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat