Five Finger Death Punch @ Hartwall Arena

Five Finger Death Punchin Zoltan Bathory bändin uudesta albumista: ”Tällä levyllä on kolme tai neljä isointa biisiä, mitä olemme koskaan tehneet”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 21.3.2018
Five Finger Death Punch @ Hartwall Arena

Yhdysvaltalaisen metalliyhtye Five Finger Death Punchin kitaristi Zoltan Bathory antoi hiljattain haastattelun detroitilaiselle WRIF -radiokanavalle. Haastattelussa Bathory kertoo bändin uudesta ”And Justice For None” -albumista. Haastattelun on litteroinut Blabbermouth.net.

Bathory kertoo uuden albumin viivästymisestä bändin Prospect Park -levy-yhtiön oikeusjutun takia:

”Kaikki tietävät, että olimme hullussa tilanteessa viime vuonna, ja siitä itse asiassa albumin nimi tulee. Kun joudut oikeuteen, ainoat voittajat ovat oikeastaan asianajajat. Asiat liikkuivat kokoajan edestakaisin, ja kun lopulta sovittelimme, uskoakseni Ivan [Moody, bändin solisti] sanoi: ’Noh, ei oikeutta kenellekään’, ja me muut halusimme albumin nimeksi ’And Justice For None’. Vaikka me kaikki tiedämme, että Metallicalla on albumi [’…And Justice For All’], julkaistuna, tietysti. Ja [ne] sanoitukset Metallican ’…And Justice For Allilla’ ovat mielestäni todella järkeviä. Samaa paskaa 30 vuotta myöhemmin, eikö niin?”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Albumin kansikuvasta:

”Olen koko elämäni halunnut suunnitella kansikuvan, joka sensuroidaan. Tämä kansikuva sai Euroopassa aikaan kaaoksen. En edes aio mainita valtioita, mutta voi luoja! Se oli täys kaaos. Kun kuulimme uutiset Euroopasta, ajattelimme, että okei, meidän täytyy laittaa joku tarra albumin kannen päälle, koska joissain maissa siitä tuli ongelma. Piirretty hahmo painamassa punaista nappia muodostui ongelmaksi, tyyliin ’Ooh, tämä on poliittisesti epäkorrektia, joten meidän täytyy sensuroida albumin kansikuva’. Sehän on täysin järjetöntä.”

Albumin musiikillisesta tyylistä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Jos valitsee minkä tahansa yhtyeen – sanotaan vaikka Iron Maiden. Iron Maidenilla on soundi, ja joka kerta kun uusi Iron Maiden -albumi ilmestyy, saat Iron Maiden -albumin; se ei tule koskaan kuulostamaan miltään muulta kuin Iron Maidenilta. En tarkoita verrata meitä Iron Maideniin, mutta luulen, että Five Finger Death Punchilla on tavallaan oma soundi; kun kuulet sen radiossa, tiedät, että se olemme me. Joten meillä on soundi, emmekä aio mennä siitä liian kauas. Me kokeilemme joskus asioita, mutta meillä on soundi. Ja meille kyse on aina säveltämisestä – meille kaikista eniten merkitsee itse kappale. Jos harjoittelet soittimellasi kaiken päivää, tulet olemaan siinä loistava – mekaanisesti, olet hyvä muusikko. Mutta se ei ole säveltämistä. Säveltämistä on se, kun kirjoitat kappaleen, josta tulee ihmisten elämien soundtrack. Musiikki vaikuttaa ihmiseen tietyllä tavalla; on kappaleita, joita kuunnellessa muistaa, missä oli kun kuuli sen ensimmäistä kertaa. Tai että mikä kesä se oli, kun kuulin tämän radiossa; sitä muistaa nuo asiat. On vain kourallinen sellaisia kappaleita, jotka saavat sen aikaan: ’Joo, muistan, ja tiedän, miltä minusta tuntui. Muistan, millainen elämäni oli, kun tämä soi radiossa’. Ja jos onnistut muusikkona tekemään yhden noista lauluista, olet mielestäni onnistunut, koska vain sillä on väliä. Voinko kirjoittaa kappaleen, joka todella merkitsee jotain muille? Siitä siinä on kyse. Ja mielestäni tällä levyllä on kolme tai neljä isointa biisiä, mitä olemme koskaan tehneet, ja vain sillä on meille väliä. Kun tätä albumia kuuntelee, siltä löytyy minun mielestäni massiivisia kappaleita, jotka resonoivat monien ihmisen kanssa.”

Yhtyeen uusi albumi ”And Justice For None” julkaistaan 18. päivä toukokuuta.

Luetuimmat

Uusimmat