Florian Grey – Gone

Florian Grey ei ehkä nimenä ole tuttu kovin monelle, mutta kyseinen herra on esiintynyt muun muassa Tarja Turusen sekä Doro Peschin kanssa. Grey on siis saksalainen muusikko, joka on aikaisemmin soittanut Eves End -nimisessä yhtyeessä, mutta joka lähti omille teilleen vuonna 2013. Nyt hän on raapinut kasaan debyyttialbuminsa, joka kantaa nimeä ”Gone”.

”Gonen” aloittaa ”My Fear”, joka edustaa koko albumin tyylisuuntaa: synkkää dark rockia. Kaikki hyvän kappaleen elementit ovat kohdillaan, ja kappaleet toimivat keskenään loistavasti ja muodostavat lupaavan alun albumille. Avauskappaleen synkkyydestä päästään täysin toisenlaisiin tunnelmiin, kun ”Laudanum” alkaa rauhallisesti hämmentää kuuntelijaa. Siinä missä ”My Fear” edustaa kauhuromantiikkaa ihannoivaa rockia, ”Laudanum” ulottuu jopa popin puolelle. Greyn ääni soi tässä kappaleessa todella vahvana, mutta korkeat äänet, joita on kertosäkeessä, eivät aivan toimi, ja ne ehdottomasti ansaitsevatkin naamapalmun. Onneksi kuitenkin palataan albumin avauskappaleen tunnelmiin. ”Strange Ways” on ehdottomasti yksi tämän albumin helmiä. Yleensä en juuri perusta elektronisesta taustamölystä, mutta tässä se toimii paremmin kuin hyvin.

Raita neljä, ”Demons”, ei oikeastaan ole mikään kappale vaan Greyn kirjoittama runo, joka johdattelee seuraavaan kappaleeseen, jonka nimi on ”A Black Symphony”. ”A Black Symphony” edustaa albumin parempaa puolta ja aiheuttaa ainakin minulle kylmiä väreitä. Suosittelenkin erittäin lämpimästi kuuntelemaan tämän kappaleen läpi. Hieman toisenlaiset fiilikset jää ”In Control” -kappaleesta, joka tuntuu jo ensimmäisten kuunteluminuuttien aikana pelkästään täytekappaleelta.

”The Way I Die” on paljon odotettu akustinen veto, joka vain vahvistaa sitä odotusta, että Greyn tuotanto toimii paljon paremmin akustisena. Se on ehdottomasti yksi kauneimmista kappaleista, joita tällä albumilla on. Koskettavasta tunnelmasta siirrytään ahdistavampaan tunnelmaan, kun klassiselle musiikille kumartava ”Once” alkaa murskata tunteita. ”Oncen jälkeen kuultava ”Suffering” on ”Demonsin tavoin enemmänkin runo kuin kappale. ”Suffering” toimiikin eräänlaisena välipalana ”Oncen ja ”Nocturne In Esin välillä.

”The End” on aivan kuten muutkin albumin kappaleet eli herkkä ja synkkä, mutta se edustaa albumin rankempaa puolta. ”The End” ei kuitenkaan tarkoita tämän albumin loppua, vaan albumin päättää nimikappale ”Gone”. Vaikka jokaisessa kappaleessa Greyn ääni on vahva, niin ”Gonessa hänen äänensä yltää vielä mahtavampiin sfääreihin kuin olisi olettanut. ”Gone” kuitenkin jättää hieman hölmistyneen olon, ja tuntuukin siltä, että albumi olisi ihan hyvin selvinnyt ilman kyseistä kappaletta.

Florian Greyn ”Gone”-albumi on kokonaisuus, jonka kappaleet eivät muutamia poikkeuksia, kuten ”Strange Ways”, lukuun ottamatta toimi yksinään, vaan ne tarvitsevat toisiaan. Albumin läpi kulkee melkoinen tunneskaala, joka kattaa lähes kaiken rakkauden haikeudesta ahdistukseen. Aivan kuten jo ”The Way I Diessa tuli todettua, Greyn tuotanto toimii paljon paremmin akustisena. Greyn ääni ei kuitenkaan sovi über-herkistely-balladeihin, vaan se on parhaimmillaan silloin, kun se soi vahvana. Jo ”My Fearissa kuulee, miten Greyn äänessä on paljon HIMistä tutulle Ville Valolle ominaisia matalia koukeroita. Välillä kuitenkin tuntuu, että Grey yrittää hieman liikaakin matkia Valoa. Kaiken kaikkiaan ”Gone” on kuitenkin taiteellinen albumi, jota joutuu pyörittämään todella monta kertaa läpi, jotta ymmärtää sen kokonaisuutena.

6 / 10

Kappalelista:
1. My Fear
2. Laudanum
3. Strange Ways
4. Demons
5. A Black Symphony
6. In Control
7. The Way I Die
8. Once
9. Suffering
10. Nocturne In Es
11. The End
12. Gone

http://www.florian-grey.com/

Kirjoittanut: Tia Salmela

Lue lisää aiheesta

Herzparasit mässäilee ihmiskunnan rappiolla ”ParaKropolis”-albumillaan Saksalainen Herzparasit julkaisi tänä keväänä kolmannen albuminsa ”ParaKropoliksen”. Albumin kolmellatoista kappaleella sekoittuvat niin raskaat riffi...
Apokalyptinen viestintuoja – An Erotic End Of Times ”Chapter One” An Erotic End Of Times. Siinäpä vasta erikoinen nimi, jolla saa varmasti ihmisten huomion. Kyseessä on kahden miehen, Erwan Frugierin ja Philippe Desc...
Kummallista goottirockia Saksasta – arviossa M. W. Wildin ”The Third Decade” M. W. Wild julkaisee ensimmäisen sooloalbuminsa. Kaverin nimi ei välttämättä sano yhtään mitään kuten ei myöskään The Cascades -niminen yhtye, jossa h...
Red Storm – Alert Mitä saadaan, kun yhdistetään rockmusiikki ja 90-luvun discojumputus? Lopputuloksena on Red Storm. Agnieszka Lesnan luotsaama yhtye yhdistelee melodio...

Kommentointi on suljettu.