Trivium - The Circus 27.2.2017 f

Floridan metallijättiläisen paluu aggressiivisempaan ulosantiin: haastattelussa Triviumin Matt Heafy

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 13.10.2017
Trivium – The Circus 27.2.2017

Yhdysvaltalainen modernin metallin suosituimpiin yhtyeisiin lukeutuva Trivium julkaisee uuden ”The Sin And The Sentence” -nimisen albuminsa lokakuun 20. päivä  RoadRunner Recordsin kautta. Yhtyeen tuleva albumi on jatkoa vuonna 2015 ilmestyneelle ”Silence In The Snow” ja sillä yhtye palaa hieman raskaampaan ilmaisuun bändin laulaja-kitaristi Matt Heafyn saatua äänihuulensa jälleen huutamista vaativaan kuntoon. Tavoitimme New Yorkista keskeltä vilkasta kävelykatua puhelimitse iloisen Matt Heafyn, joka kertoi meille hieman tulevasta albumista sekä omasta koettelemuksestaan Floridaan iskeneen hurrikaani Irman kanssa:

Terve Matt. Kuinkas syksy 2017 on Triviumin leirissä otettu vastaan?

Matt Heafy: Syksy on alkanut albumin promoamiseen liittyvissä merkeissä. On ollut mahtavaa nähdä eri toimittajien ja fanien reaktioita tulevasta albumistamme, sillä kaikki tuntuvat pitävän materiaalista. Olemme myös itse levystä innoissamme, joten kaikki on sujunut tähän asti loistavasti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Asut itse Floridassa, johon myös hurrikaani Irma teki tuhojaan. Julkaisit Instagramissasi kuvan, jossa suojaat taloasi hurrikaanilta, joten miten kohtaamisessa lopulta kävi? Osuiko talosi hurrikaanin reitille?

Matt Heafy: Olimme onnekkaita, koska kenenkään meidän bändin jäsenen talo ei hurrikaanissa onneksi vahingoittunut. Olin viikon Euroopassa tekemässä levyyn liittyviä haastatteluita ja sen jälkeen viikon ajan koitin vuorata taloa sellaiseksi, että hurrikaani ei sitä veisi. Onneksemme tosiaan taloni ei osunut suoraan hurrikaanin tielle, mutta menetimme silti sähköt taloomme viiden päivän ajaksi.

Kotini lähellä on kyllä paikkoja, joissa puut ovat rikkoneen talojen kattoja ja kaikkea muuta, joten olin todella onnekas, kun mitään ei talolleni sattunut.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Teiltä on ilmestymässä uusi albumi ”The Sin And The Sentence” lokakuun 20. päivä RoadRunner Recordsin toimesta. Kuinka erilainen albumin tekoprosessi oli tällä kertaa uuden rumpalin Alex Bentin liityttyä mukaan yhtyeeseen?

Matt Heafy: Tämän albumin kirjoittaminen oli siinä mielessä erilaista, että osa tämän levyn materiaalista on oikeasti kirjoitettu jo ennen ”Silence In The Snow” -albumin julkaisua. Aloitimme kirjoittamaan riffejä heti kun saimme albumin valmiiksi ja noista riffeistä syntyi pitkälti myös materiaalia tätä albumia varten. ”The Wretchedness Inside” -kappaleen esimerkiksi kirjoitin jo vuonna 2014 toiselle bändille, mutta koska bändi ei sitä kappaletta sitten halunnutkaan koskaan käyttää ja omat bändikaverini rakastivat kappaletta, päätimme muokata sitä meille soveltuvaksi ja nauhoittaa sen tälle albumille. Myös ”Endless Night” on vanha kappale, jonka päätimme nauhoittaa, koska se tuntui niin hyvältä.

Kirjoitamme oikeastaan kappaleita parhaiten silloin kun olemme inspiroituneita kirjoittamaan. Olemme aina olleet todella huonoja kirjoittamaan musiikkia silloin kun meillä on joku kirjoittamiseen tarkoitettu tauko, koska silloin useasti kappaleet tuntuvat pakotetuilta. Kirjoitamme parhaan materiaalimme aina silloin kun ei ole suurta painetta kappaleiden tekoa varten, vaan saamme ihan rauhassa inspiroitua ja tehdä kappaleita.

Yhtyeennehän on käytännössä jatkuvasti tien päällä. Kirjoitatteko materiaalia myös tien päällä ollessanne?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Matt Heafy: Joskus. Emme tykkää kirjoittaa musiikkia kiertueiden aikana, mutta mikäli hyviä ideoita tulee mieleen, kirjaamme niitä ylös jammaillessamme ja sitten katsomme kiertueiden jälkeen josko niistä syntyisi lopulta kappaleita. Parhaiten kirjoitamme aina kun olemme kotona eikä meillä ole minkäänlaisia deadlineja materiaalin suhteen.

Kuten tuossa mainitsin rumpali Alex Bentille tämä on ensimmäinen albumi Triviumin rumpalina. Mitä Alex toi pöytään levyä tehdessä?

Matt Heafy: Kun aika viimeisimmälle rumpalin vaihdokselle tuli, en heti kertonut asiasta muille bändin jäsenille vaan otin yhteyttä hyvään ystäväämme Mark Lewisiin ja kysyin olisiko hänellä olemassa listaa hyvistä rumpaleista, jotka voisivat sopia yhtyeeseemme musiikillisesti. Alex oli ensimmäinen nimi jota Mark meille suositteli ja pyysimme Markia käskemään Alexia nauhoittamaan videon itsestään soittamassa ”Rain” -kappalettamme ja kun sain tuon videon, näytin sen muille bändin jäsenille ja valinta oli saman tien selvä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Alex on soittanut vuosien saatossa varmaan 15 eri yhtyeessä ja todistanut kyllä taitonsa. Sen takia oli inspiroivaa kirjoittaa kappaleita tietäen, että hän kyllä pystyy soittamaan hyvin kaikki asiat, mitä uusi albumi vaatii. Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen siihen, että löysimme hänet bändiimme.

Onko Alex nyt yhtyeen vakituinen jäsen eli tulee soittamaan kanssanne myös tulevat keikat ”The Sin and The Sentence” -albumin tiimoilta?

Matt Heafy: Tähän mennessä hän on soittanut kanssamme kaksi Euroopan kiertuetta sekä albumin ja mikäli hän vain haluaa kanssamme soittaa pidämme hänet bändissä. Se on siis hänestä itsestään tällä hetkellä kiinni. Olemme olleet Alexiin todella tyytyväisiä tähän asti.

Uusi albuminne on laulujen osalta raskaampi kuin ”Silence In The Snow” koska sillä kuullaan taas myös huutolaulua itseltäsi. Kuinka tärkeänä osana pidät omaa huutoasi Triviumin musiikissa?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Matt Heafy: Kun katson taaksepäin Triviumin historiaa ja kaikkea sitä, mitä olemme aiemmin tehneet, niin kyllä huutaminen on iso osa omaa identiteettiämme. Nyt kun olen oppinut oikean tekniikan huutamiseen, tykkään taas siitä ja tietenkin haluan albumille myös noita osuuksia.

Triviumin vahvuus on mielestäni aina ollut monipuolisuus. Siellä pitää olla huutoa, mutta myös puhtaampaa laulua ja kitaroiden osalta tarttuvia melodioita, mutta myös niitä hieman haastavampia riffejä. Mielestäni ”The Sin and The Sentence” on loistava esitys siitä, mitä Trivium on, kun sieltä löytyy melodinen kappale kuten ”Endless Night”, mutta taas toisaalta ehkäpä yksi uramme raskaimmista kappaleista nimeltä ”Thrown Into The Fire”, joka on melkein death metalia.

Albumi on tosiaan järjestyksessään teidän kahdeksas. Koetko, että Triviumin kaikki levyt ovat kulkeneet loogisena jatkumoina edelliselle albumille?

Matt Heafy: Kyllä. Kun aloitimme kirjoittamaan tätä albumia halusimme sen olevan uran paras albumimme. Nykypäivänä muusikkona oleminen ei ole helppoa ja on onnistuttava pysyäkseen pinnalla tiukan kilpailun keskellä. Mielestäni silti se, että olet itsellesi uskollinen ja teet sellaista musiikkia mistä itse nautit on ainoa tapa selvitä tässä bisneksessä. Ei siinä olisi mitään järkeä alkaa tekemään sellaista musiikkia, jota ei itse rakasta.

Julkaisitte tulevalta albumiltanne kaikki singlet pienten arvoitusten kera. Oliko tämä tarkoituksellista, että pysytte tällä kertaa hieman salaperäisempänä musiikkinne suhteen?

Matt Heafy: Ehdottomasti. Koitimme keksiä luovan tavan julkaista musiikkia, joka eroaisi edes hieman siitä miten muut yhtyeet julkaisevat musiikkiaan. Julkaisimme ensimmäisen musiikkivideomme albumin nimikkokappaleesta todella yllättäen ja se sai heti hyvin huomiota. Sen jälkeen olemme julkaisseet pieniä kryptisiä viestejä aina tietyin väliajoin ja sitä kautta pidämme myös faniemme mielenkiinnon yllä albumin julkaisuun asti. Haluamme luoda tuosta odottamisesta kokemuksen, joka pysyisi yllä loppuun asti.

Kaipaatko itse aikoja, jolloin musiikin ympärillä oli tietty mystisyyden verho tietäen oman mieltymyksesi erityisesti black metaliin? Nykyään kun kaikki informaatio tuntuu olevan heti saatavilla ja bändit kuin avoimia kirjoja?

Matt Heafy: Oikeastaan tuossa on kaksi puolta. Tavallaan kaipaan sitä mystisyyttä, mutta ylistän myös sosiaalista mediaa, koska se on tulevaisuutta. Lisäksi mielestäni sosiaalisen median kanssa on olemassa oikeita ja vääriä tapoja toimia. Olen itse nykyään aika avoin sosiaalisessa mediassa kun striimaan pelailuani twitchissa, kuvailen videoita YouTubeen ja lisäksi omistan tilit Twitteriin ja Instagramiin. Silti ainakin omasta mielestäni vedän nuo rajat aika hyvin, että en ihan kaikkea omaa elämääni jaa siellä vaan ne ovat lähinnä ammattiini tai harrastuksiini liittyviä juttuja suurin osa. En siis koskaan jaa siellä liikaa tai liian henkilökohtaista informaatiota, vaan pidän oman sosiaalisen elämäni isolta osin erillä tuosta maailmasta.

Tiedän, että monilla ihmisillä menee nuo vetämäni rajat sekaisin ja silloin se menee omasta mielestäni yli. Tykkään siitä, kun saan heti yhteyden faneihimme, mutta taas toisaalta haluaisin vain välillä olla itsekseni ilman, että kukaan tietää tekemisistäni.

Kysyn vielä hieman rakkaudestasi musiikista synkimpään eli black metaliin. Mikä sinut ajoi genren pariin alunperin?

Matt Heafy: Kyllä siinä oikeastaan kiehtoo kaikki aina musiikista sinne mystiikkaan. Esimerkiksi Deathspell Omegan kohdalla ei kukaan tiedä yhtyeen jäsenten henkilöllisyyksiä ja se tekee mielestäni bändistä entistä kiehtovamman kun edes heidän musiikkia tai paitoja ei meinaa löytää mistään.

Tykkään black metalista, koska se on musiikista synkintä ja siihen littyy myös niin paljon tarinoita sekä historiaa. Ei edes gangsta rap sisällä niin paljoa tarinoita kuin mitä norjalainen black metal kätkee sisäänsä.

Toinen asia mikä itseäni kiehtoo on se taide siinä ympärillä. Black metal -yhtyeet todella välittävät taiteestaan ja kaikki asiat ovat tärkeitä noille bändeille. Ei missään muussa musiikkityylissä välitetä niin paljon omasta taiteesta kuin black metalissa.

Monet ovat ihmetelleet, kun olen maininnut black metalista haastatteluissa, että ei tuo tiedä mistä se puhuu. Väitän silti, että bändeillä, kuten Emperor, on ollut suuri vaikutus siihen, mitä Trivium on nykypäivänä. He tekivät aina tasan tarkkaan sellaisen albumin kuin halusivat välittämättä muiden mielipiteistä ja tuota samaa ajatusmaailmaa olen pyrkinyt aina hyödyntämään myös itse musiikkia kirjoittaessani.

Sinulla oli äärimetalliin keskittyvä projekti Mrityu yhdessä Emperorista tutun Ihsahnin kanssa. Missä vaiheessa tuo levy tällä hetkellä menee?

Matt Heafy: Tapasin itseasiassa Ihsahnin Wacken Open Airissa ja keskustelimme projektista, joten se on kyllä edelleen työn alla. Ainut ongelma tässä on ollut vain aikataulujen sovittaminen yhteen, koska olemme molemmat niin kiireisiä.

Millaisia suunnitelmia Triviumilla on Euroopan suhteen albumin julkaisun jälkeen? Saadaanko teitä taas odottaa kaksi vuotta keikalle Suomeen?

Matt Heafy: Teemme parhaillaan suunnitelmia Euroopan suhteen ja tarkoitus olisi tulla sinne vuoden 2018 alussa. Itseasiassa rakastan todella paljon Skandinaviaa ja voisin jopa kuvitella asuvani siellä. Lisäksi mikä Skandinaviassa on niin kiehtovaa on eri maiden täysin oma identiteetti metallin suhteen. Kun kuulet bändin Suomesta, Ruotsista tai Norjasta, niin tiedät samantien mistä maasta tuo kyseinen bändi on kotoisin. Se on todella upea piirre ja osoittaa vain kuinka uniikkia metallimusiikkia siellä tehdään.

Kiitoksia paljon Matt ajastasi ja onnea todella paljon uuden levyn julkaisuun. Haluatko vielä lopuksi sanoa jotain suomalaisille faneillenne, jotka tämän lukevat?

Matt Heafy: Rakastamme fanejamme siellä. Monet jo varmaan tietävätkin, että yksi suurin syy Triviumin olemassaoloon ylipäätänsä on Children Of Bodom, joten tykkään todella paljon vierailla maassanne. Siellähän on lisäksi hyvää ruokaa, olutta ja vodkaa ja eniten metallibändejä suhteutettuna asukaslukuun koko maailmassa, joten metallibändin on siellä hyvä olla. Kiitos tuestanne.

”The Sin and The Sentence” -albumin voit ennakkotilata tästä.

https://www.facebook.com/Trivium/

Luetuimmat

Uusimmat