Foals – What Went Down

Kirjoittanut Niko Kuusela - 22.10.2015

Brittiläinen Foals julkaisi elokuun loppupuolella neljännen albuminsa ”What Went Down”. Lähinnä indie rockiksi kuvailtu bändi on itselleni tullut jo jonkin verran tutuksi aikaisemmilla julkaisuillaan, joten joitain ennakko-odotuksia levyä kohtaan löytyi.

Levy alkaa nimikkobiisillä ”What Went Down” yhdistellen menoa ja rauhallisuutta, mikä onkin bändille aika tyypillistä. Musiikista löytyy pieniä erikoisia yksityiskohtia, joita en äkkiseltään osaa mihinkään toiseen bändiin verrata. Monesta kappaleesta löytyy niin sanotun dance-punkin tyyliä, ja hyvin äkkiä huomaakin jalkojen hakkaavan lattiaa ja pään keinuvan musiikin tahdissa. Siinä missä mieli haluaa tanssilattialle, löytyy biisien joukosta myös täysin rauhallisia vetoja, jotka pistävät ajatukset juoksemaan ihan toisilla linjoilla. Tästä esimerkkinä mainittakoon vaikkapa neljäs kappale ”Give It All”, jota kuunnellessa tulee väistämättä hiukan haikea joskin levollinen olo. Laulajan upea ääni korostuu kappaleessa hyvien sanoitusten kera.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Viidennessä kappaleessa ”Albatross” palataan taas hiukan menevämmälle linjalle. Tässä vaiheessa aloin jo kieltämättä ajatella, onko osa kappaleista keskenään liiankin samanlaisia. Musiikki on kyllä hyvin toteutettua ja omalaatuista, mutta eteenpäin kuunnellessani liian moni kappale alkoi kuulostaa toistolta. Varsinaisesti täysin huonoa kappaletta en albumilta kuitenkaan löydä. Levy tarvitsee kuitenkin useamman kuuntelukerran, ennen kuin siitä saa oikein mitään irti. Musiikki voisi toimia hyvin hiukan rennommissa illanistujaisissa, ja mikä ettei tätä lähtisi livenäkin katsomaan.

Arvosana:

7½/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

01 What Went Down
02 Mountain at My Gates
03 Birch Tree
04 Give It All
05 Albatross
06 Snake Oil
07 Night Swimmers
08 London Thunder
09 Lonely Hunter
10 A Knife in the Ocean

Foals Facebookissa

Kirjoittanut: Taru Ruusu

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat