”Fuck off weak occult techno, we kane harder!!” Luvassa superyhtyeen Tähtiportin kolmas tuotos ”Superdepressio”

Kirjoittanut Sami Elamaa - 22.6.2017

Tähtiportti on kieltämättä hyvin erikoinen sekä samalla hyvin outo projekti. Tiivistetyllä yhteenvedolla Tähtiportti on vuodesta 2013 Sami ”Albert Witchfinder” Hynnisen, Mikko ”Vilunki 3000” Viljakaisen sekä Stiletti Anan ja Perttu ”Randy Barracuda” Häkkisen yhteistyöllä luotu elektronista musiikkia soittava superyhtye. Tai kokoonpanon tulkinnalla ”fuck off weak occult techno, we kane harder!!”-tyyppistä musiikkia, miten sen sitten haluaa tulkita. Kuitenkin, vuodesta 2015 ja projektin ensimmäisestä kokopitkästä ”Tähtiportti” tähän päivään asti kolmas täyspitkä ”Superdepressio” lupailee puolentunnin ajan kyseistä elektronista äärimusiikkia.

Myönnetään heti kättelyssä, että elektroninen musiikki ja sen eri tyylilajit ovat omalta osaltani tuntematonta seutua, mikäli niistä alettaisiin enemmän sumplia. No, järki nyt sen verran toteaa, että elektroninen musiikki, eli toisin sanoen konemusiikki on tyylisuuntaa, jota tuotetaan sähkökäyttöisillä välineillä ja laitteilla. Jos näillä tiedoilla pitäisi lähteä eteenpäin, olisi tilanne hieman yksinkertainen. Mutta toisin käy, kun kauniina päivänä listalle pilkahtaa yhtye kuin Tähtiportti, joka osaa omalla kierolla tavalla tarjota hyvin omaperäistä ja outoa konemusiikkia, niin odotukset muuttuvat täysin. Eikä ”Superdepressio” tee tälläkään kertaa poikkeusta tilanteen suhteen.

Älkää kuitenkaan käsittäkö väärin, vaikka olenkin tässä vihjaillut, miten outoa ”Superdepressio” on. Toki muutama kuuntelukerta vaati omaa keskittymistä ja niin sanottua oikeaa tunnetilaa, jotta hieman eksoottisella tavalla alkavaan ”Elektromyytillinen propominisaatio”-aloituskappaleeseen pääsee sisään. Onneksi vibat ja rytmiikat antavat potkua kiinnostukseen ja hypnoottisen härskiyden tunnelmaan. Samaan kategoriaan kuuluvat ”Parkettien partaveitsi” ja ”Yölepakot”, joka on omille korvilleni levyn iloisin veisu sekä henkilökohtainen lempiviisuni ”Ametistisaari”. Ja plussaa tulee mainittujen kappaleiden häröpohjaisista lyriikoista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Valitettavaa on se, että Tähtiportti ja ainakin tämä kolmas julkaisu ”Superdepressio” luokittuu niihin kategorioihin, että siitä joko pitää tai inhoaa täysin. Tässä tapauksessa pystyn tekemään neutraalisen kompromissin julkaisun suhteen, vaikka kallistun enemmän siihen positiivisempaan puoleen. Silti levyltä löytyy jotain huonoa, kuten melkein kymmenminuuttinen ”Tippakonventti”-raita, joka ei ikävä kyllä jaksanut kiinnostaa minkään mielentilan aikana. Kymmenen minuuttia ihmeellistä konemusiikkipörinää oli minulle vain liikaa.

Tähtiportin kolmas kokopitkä on omaansa, enkä osaisi kuvitella kenenkään muun yhtyeen tekevän vastaavanlaista teosta. On ehkä hieman paha suositella kenelle tahansa kuuntelijakunnalle tätä julkaisua, mutta jos kiinnostukset outoon konemusiikkiin ja sanomaan ovat vähänkään korkealla, niin ”Superdepressio” on oikea valinta. Jos Tähtiportti muuttuu ”Superdepressio”-julkaisun jälkeen normaalimpaan suuntaan, se ei todellakaan ole hyväksi superyhtyeelle.

7+/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

01. Elektromyytillinen propominisaatio
02. Parkettien partaveitsi
03. Tippakonventti
04. Vauhti päällä
05. Ei-toivottu aines
06. Yölepakot
07. Ametistisaari

Tähtiportti Facebook

Kirjoittanut: Sami Elamaa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat