Garagepunkin legenda M.O.T.O. kolmelle klubikeikalle joulukuussa

Kirjoittanut Teemu Esko - 21.11.2017
m-o-t-o-logo

Nykyisin New Hampshiresta ponnistava garagepunk-legenda M.O.T.O. (aka Masters Of The Obvious) palaa kolmen vuoden tauon jälkeen Suomeen. Laulaja-kitaristi Paul Caporinon luotsaama nelikko päättää joulukuun puolessa välissä Eurooppaan sunnatun ”European All Over The Place Tour 2017” –kiertueensa Tampere–Turku–Helsinki-akselille.

Nelihenkiseksi kasvanut yhtye nauttii Suomessakin kasvavaa suosiota vahvojen Suomi-kytköstensä vuoksi: sekä Svart että Blast Of Silence ovat vuosien saatossa julkaisseet yhtyeelle useitakin levyjä.

Punkin Beatlesiksi sekä luolamies-punkiksikin luonnehditun yhtyeen musiikissa powerpopin kanssa flirttailevat ääritarttuvat melodiat yhdistyvät junnaaviin kitarariffeihin sekä oudosti vinksahtaneisiin sanoituksiin. Maestro Caporinon jo vuonna 1981 perustama pumppu tunnetaan erinomaisista live-esiintymisistään ja vuosien varrella lava on jaettu muun muassa Smashing Pumpkinsin kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nykyään harvakseltaan Euroopassa keikkailevan bändin lämmittelijöinä toimivat Lähtevät Kaukojunat, God Given Ass, The Toxics, Miettiin sekä Testaa Rosso.

to 14.12            VASTAVIRTA, Tampere (Lähtevät Kaukojunat, Testaa Rosso)

pe 15.12            TVO, Turku (God Given Ass, Lähtevät Kaukojunat, Miettiin)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

la 16.12            LEPAKKOMIES, Helsinki (God Given Ass, The Toxics,)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat