Ghost julkaisee livealbumin tammikuussa: ”Absolution Live” kuunneltavissa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 8.12.2017

Ruotsalainen Ghost on juuri julkaissut digitaalisena livealbumin ”Ceremony and Devotion”. Albumi julkaistaan fyysisenä tammikuun 19. päivä ja sillä on mukana kaksi biisiä, joita ei digilevyltä löydy: ”Secular Haze” ja ”Elizabeth”.

Tupla-albumi äänitettiin yhtyeen Popestar-kiertueella Yhdysvalloissa aiemmin tänä vuonna. Levyn tuotti myös Popestarilla mukana ollut Tom Dalgety. Fyysisen levyn sisävihkoa koristavat livekuvat, jotka on ottanut Ross Halfin. Legendaarinen valokuvaaja on kuvannut aiemmin mm. Metallicaa, Iron Maidenia, Iggy Popia, Aerosmithia ja Alice Cooperia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ghostin uusin studioalbumi ”Meliora” (2015) sekä EP ”Popestar” (2016) sementoivat bändin aseman lopullisesti yhtenä tämän hetken kysytyimmistä ja kohutuimmista rockbändeistä. Yhtye kahmaisi itselleen viime vuonna Grammy-palkinnon kategoriassa ”Best Metal Performance”.

Yhtyeen tuoreelta livealbumilta on nyt julkaistu kuunneltavaksi ensimmäinen kappale nimeltä ”Absolution Live” ja voit katsoa livekuvilla höystetyn videon kappaleesta tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.ghost-official.com
www.facebook.com/thebandghost
www.instagram.com/thebandghost

Luetuimmat

Uusimmat