Ghoul Patrol – Ghoul Patrol

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 25.10.2011

Valtaisaa hehkutusta aikaisemmilla omakustanteillaan aikaiseksi saaneen Ghoul Patrolin debyytti täyspitkä on vihdoin tosiasia. Suomen omaksi Entombediksikin kutsuttu yhtye iskee levyllään pöytään noin kolmevarttisen pläjäyksen groovea, rockia ja death metallia yhdistelevää runttausta – kutsuvat sitä death ’n rolliksi.

Simppelisti ilman nimeä jätetty albumi on itselleni ensikosketus Ghoul Patrolin musiikkiin, joten sen suuremmin on vaikea arvioida yhtyeen kehityskaaren suuntaa. Tosin, jos mahdollista että kaari kulkisi alaspäin, niin täytyisi jo syvästi ihmetellä, minkälaisia metallin klassikoita yhtyeen aiemmat omakustanteet ovat, sen verran väkevästi yhtye varsinaisen levytysuransa aloittaa.

Omaperäisyys on valttia nykypäivän hieman turhankin runsaassa metallitarjonnassa ja tässä Ghoul Patrol onnistuu likimain täydellisesti. Vaikka sitä hetkittäin voi Entombediin verrata, yhdistää se musiikkiinsa vaikutteita myös metalli- ja rock-musiikin ulkopuolelta, tosin ei millään tavalla liikaa, jottei homma käänny sekamelskan puolelle. Countrya ja bluesia kuullaan, etenkin kappaleiden alkusekunneilla, kunnes isketään se kuuluisa kuutosvaihde silmään ja lähdetään runttaamaan itse asiaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ja se itse asia on kuin sekoittaisi vanhan koulukunnan death metallin ja perinteisen rock’n rollin – eivät turhaan kutsu musiikkiaan death’n rolliksi. Raskasta mättöä yhdistellään hyvinkin tarttuviin rokahtavampiin kohtiin perin loistavalla lopputuloksella. Pää nyökkyy tahdissa lähes jokaisen kappaleen kohdalla, kädet hakkaavat pöytää niin, että taas saa kauniimpi puoliskoni aihetta valitukseen – ”Pistätkö hiljaisemmalle, lopetatko sen hakkaamisen?”. En, tekee mieli vastata kohteliaasti lisäämällä volumea entisestään. Suosikkikappaleitteni kuten ”Parasite City” sekä ”Six Feet Under” sekä nimikappale ”Ghoul Patrolin” aikoina yhtyvät jo jalatkin mukaan samaan paukuttamiseen.

Tuli muutama viikko sitten taannoisessa Fleshred-arvostelussa kritisoitua laulaja Pekka Okuloffin artikulointia aivan liian puuromaiseksi. Täytyy ainakin tämän levyn osalta vetää hieman sanoja takaisin, sillä kyllähän miehestä näyttää löytyvän puhtia myös selkeämpään laulantaan, vaikkei levyllä mitään puhtaita vetoja kuulukaan. Siinäpä tuli samalla mainittua se ainoa syy, miksen aio antaa levylle täyttä napakymppiä. Olen sitä mieltä, että yhtyeellä olisi vielä varaa monipuolistaa laulutarjontaansa örinöiden ulkopuolelle. Itse musiikkihan on jo niin eri vivahteita täynnä, etten näe syytä, miksei tätä voisi myös lauluissa käyttää. Olkoonkin, että herra Okuloffin laulut ovat tällä levyllä ihan kelpo luokkaa.

Tämä arvostelu ei ole mikään mielistely-yritys kriittistä keskustelua herättäneen Fleshred-arvostelun jälkeen, vaan nyt ammutaan oikeasti kovilla. Itse asiassa, tässä näkee selkeästi sen pääyhtyeen ja sivuprojektin eron – selkeästi enemmän panostettuna onnistutaan koukuttamaan myös itse kuuntelija. Enää en yhtään ihmettele, miksi yhtyettä on näin kovasti ylistetty, keep on rockin’!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

9/10

Kappalelista:
01. Louisiana Pit
02. Harvest
03. Six Feet Under
04. Gut Rotting Riot
05. Ignore This Message
06. I Am The Wolf
07. Ghoul Patrol
08. At The Gates
09. Parasite City
10. Staring At The Abyss

http://www.myspace.com/ghoulpatrol666

Kirjoittanut Riku Mäkinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

4 comments on “Ghoul Patrol – Ghoul Patrol”

  1. PJ

    Aivan huippu levy! Varmaan kymmen kertaa nyt kuunnellut putkeen tämän ja paranee vain. Ei yhtään heikkoa biisiä joukossa. Ehdottomasti uusi kotimainen superbändi raskaammalla kentällä.

  2. Arto Mäenpää

    Kova levy kyllä! Itekki kuunnellu paljo tätä viime aikoina =)

  3. Riku Mäkinen

    Oli muuten kova livenäkin Metalheimissä. Sääli vaan, ettei juuri kukaan ollut katsomassa, kun oli perjantain eka bändi.

  4. AntiChristDevilsChild

    Nyt on semmone bändi ja levy käsillä, että kaikkien pitäis kuulla kyseinen levy ja tehdä sitten tuomionsa. Vittu et on kova!

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat