Gloryhammer – Tales From The Kingdom of Fife

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 6.4.2013

Muistan vuosi tai pari taaksepäin nähneeni internetin syövereissä sivuston, jossa Gloryhammer-niminen projektin alku etsi laulajaa. Sivustolla oli yhteystiedot ja pieni pätkä kappaleesta, joka sai innostukseni nousemaan jo tuolloin. Innostus nousi entisestään, kun kuulin, että yhtyeen pääjehuna häärii Alestormista tuttu kosketinsoittaja ja laulaja Christopher Bowes. Tällä kertaa hän kuitenkin keskittyy vain koskettimiin. Nyt Gloryhammerista on kasvanut täysmittainen laulu- ja soitinyhtye, jonka debyyttialbumin julkaisu on käsillä.
  Eeppinen intro lupailee paljon, ja ensimmäinen kappale ”The Unicorn Invasion Of Dundee” lunastaakin lupaukset aika pitkälti ollessaan tuplabasaripoljennalla höystettyä menevää ja nopeatempoista power metallia juustoakin juustoisemmilla sanoituksilla. Seuraava kappale räjäyttää pankin kylmät väreet kulkemaan saavalla eeppisyydellään ja laulaja Thomas Winklerin kunnolla oikeuksiin pääsevällä laulutyöskentelyllä. Kyseessä on ”Angus McFife”, joka nimensä mukaisesti kertoo mahtavasta sankarista, joka aikoo vapauttaa Dundeen asukkaat ilkeän velhon Zargothraxin vallasta.  Välillä käydään niin korkealla, että heikompia hirvittää, ja muutenkin laulu hoidetaan todella tyylikkäästi. Tämä ennen levyn ulostuloa videon kera julkaistu kappale on suurin syy siihen, miksi odotin levyä niin kuumeisesti.

Quest For The Hammer Of Glory” pitää laukkakompin tahdittamana tason korkealla temmon laskiessa hieman. Laulutyöskentely on jälleen mahtavaa, ja silloin tällöin kuultavat stemmalaulut suorastaan hivelevät korvia. ”Magic Dragon” nostaa tempoa reilulla kädellä mutta ei oikeastaan erotu harmaasta massasta ennen kuin kertosäkeen aikana. Tässä kohtaa on hyvä huomauttaa, että Gloryhammer ei sovi niille, jotka ottavat musiikkinsa liian vakavasti eivätkä osaa nauttia kieli poskessa kirjoitetuista lyriikoista ja äärimmäisestä juustopitoisuudesta. Seuraavana on vuorossa lähes balladimainen ja katkeran kaunis ”Silent Tears Of Frozen Princess”, joka edustaa levyn parhaimmistoa. ”Amulet of Justice” on albumin nopeatempoisten kappaleitten kärkikastia, mutta myös eeppisyyttä pursuava ja jopa hieman Manowarmainen ”Hail To Crail” yltää korkealle meikäläisen silmissä. Kovien kappaleiden putken katkaisee valitettavasti jokseenkin turhan tuntuinen instrumentaali ”Beneath Cowdenbeath”, jonka jälkeen vuorossa on levyn tyylikkäästi päättävä yli kymmenen minuuttia kestävä eeppinen järkäle ”The Epic Rage Of Furious Thunder”.

”Tales From The Kingdom Of Fife” on varsin mallikas debyyttialbumi, vaikkei ihan täydellinen kuitenkaan. Alestormin varjossa kehittynyt Gloryhammer vahvistaa paikkansa itsenäisenä bändinä, joka seisoo omilla jaloillaan eikä paljon anteeksi pyytele. Tästä on niin sanotusti hyvä jatkaa, ja toivottavasti saamme kuulla vielä monta yhtä hyvää tai jopa parempaa Gloryhammer-levyä. Yhtye muuten ilmoitti vähän aikaa sitten Facebook-sivuillaan alkavansa soittaa keikkoja, joten toivottavasti heidät nähdään myös täällä Suomenmaallakin lähitulevaisuudessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8½/10

Kappalelista:

  1. Anstruhter’s Dark Prophecy
  2. The Unicorn Invasion Of Dundee
  3. Angus McFife
  4. Quest For The Hammer Of Glory
  5. Magic Dragon
  6. Silent Tears Of Frozen Princess
  7. Amulet Of Justice
  8. Hail To Crail
  9. Beneath Cowdenbeath
  10. The Epic Rage Of Furious Thunder

http://www.gloryhammer.com/
http://www.facebook.com/gloryhammer?ref=ts&fref=ts

Kirjoittanut: Jyri Kinnari

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat