Goatmoon – Stella Polaris

Kirjoittanut Sami Elamaa - 16.2.2017

Helmikuun kalenteri täyttyy jälleen kerran erilaisista mielenkiintoisista julkaisuista. Katsoessani ikkunasta ulos huomaan, että Suomen talvi näyttää talvelta eikä miltään läpimärän sontakasan täyttämältä kaaokselta, ja mieleeni tulee eräs arvosteltava julkaisu, joka sopii tähän ajankohtaan. Kyseessä on suomalaisen Goatmoonin viides kokopitkä ”Stella Polaris”. Täytyy heti tunnustaa, että kyseinen julkaisu tuli hieman positiivisena yllätyksenä esille, sillä en todellakaan osannut odottaa lähiaikoina mitään vastaavaa. No, ehkäpä julkaisusta oli levinnyt tieto, joka nyt vain itseltäni oli mennyt täysin ohi, mutta kyllä tällainen uutinen pistää silti mielen virkeäksi.

Ulkoisesti julkaisu vaikuttaa melko tiiviiltä ja primitiiviseltä. Albumin kansitaide uppoaa hyvin Goatmoonin tyyliin, mistä annan heti kättelystä ensimmäiset propsit. Levyn soittolistalta löytyy uusien teosten lisäksi kreikkalaisen Der Stürmerin kanssa tehdyltä ”Kansojen hävittäjä / Crushing the Maccabees” -splitiltä (2016) tuttu ”Kansojen Hävittäjä” ja uudelleennauhoitettu ”Wolf’s Night”, joka on tuttu Goatmoonin varhaiselta demojulkaisulta.

”Stella Polaris” jatkaa tyyliltään samalla folkin ja black metalin tiellä kuin edellinen kokopitkä ”Voitto tai Valhalla” (2014). Tunnelma toimii tiiviisti ja sopivasti albumilla, eikä taikaliemeen unohdeta yhdistää tärkeintä ainesosaa eli hyvää suomalaista black metalia. Aikaisemmin mainittujen teosten lisäksi ”Stella Polaris” on hyvä esimerkki siitä, kuinka hyvä ja tasapainoinen folk black metal soi, vaikka yllätykseksi kappaleen loppuosaan on sovitettu huomiota herättävä kitarasoolo. Sovitus osui ja upposi samalla hämmentäen, että tulipas puskista ulos hyvin erikoinen ratkaisu. Siitä huolimatta suurta valittamisen aihetta ei löydy, vaikka kuinka syvältä lumihankea kaivaisi, edes sen jälkeen, kun levyn puoleenväliin on päästy.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kauniin ja tunnelmaa tasapainottavan ”Sonderkommando Nord” –instrumentaalin jälkeen julkaisun loppuosa jatkuu hieman enemmän vanhan Goatmoonin tyyliin. Levyn loppu menee kuuntelutuokiona mallikkaasti, vaikkei iske yhtä lujaa kuin albumin A-puoli. Ronski ja menevä ”Overlord” lopettaa puolituntisen ”Stella Polaris” -julkaisun kunniakkaasti.

Goatmoon osoittaa jälleen uudella levyllään, miten hyvää suomalaista black metalia tehdään. Kaiken lisäksi Goatmoonin suosio ulkomaillakin on sitä luokkaa, että yhtye on saavuttanut hyvän paikan black metalin ug-maailmassa. Kaiken lisäksi ”Stella Polaris” on kokonaisuutena helposti lähestyttävä julkaisu ja mainio soundtrack-eepos hyiselle ja kylmälle helmikuulle. Albumi on erittäin hyvä lisäys levyhyllyyn, mikäli olet uskollisesti vannoutunut black metalin kuuntelija.

8½/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

01. Intro
02. Stella Polaris
03. Kansojen Hävittäjä
04. Wolf Night
05. Sonderkommando Nord
06. Warrior
07. Conqueror
08. Overlord

Goatmoon Facebook

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat