Godsmack

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.6.2012

Yhdysvaltalainen heavy metallia soittava Godsmack julkaisi ensimmäisen live-albuminsa nimeltä ”Live & Inspired” toukokuun 15. päivä Universal Republicin kautta. Kaaoszine tavoitti puhelimitse juuri kiertueelta palanneen yhtyeen vokalistin Sully Ernan, joka kertoi meille hieman mietteitään yhtyeen uudesta live- albumista sekä tulevaisuuden suunnitelmista. Lue lisää nähdäksesi haastattelu kokonaisuudessaan.

Terve. Mitenkäs Godsmackin kesä on lähtenyt käyntiin?

Sully:  Hyvin. Meillä on meneillään pieni tauko kiertueelta ja palasimme juuri muutama päivä sitten takaisin kotiin. Tällä hetkellä siis vain vietämme aikaa perheidemme kanssa ja odotamme, että seuraava kiertue alkaisi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Soitan sinulle Suomesta, jossa olette soittaneet muutamia kertoja uranne aikana. Millaisia muistoja sinulla on Suomeen liittyen?

Sully:  Niin olemme soittaneet, ja minulla on todella hyviä muistoja Suomeen liittyen (naurua). Vuosi taisi olla 2000, kun soitimme siellä keskellä kesää yhdessä Limp Bizkitin kanssa. Se oli sitä aikaa vuodesta, kun ei tule pimeä oikeastaan ollenkaan, ja me ihmettelimme baarista pois lähtiessämme, kuinka ulkona voi olla noin valoista. Olimme ulkona yhtyeemme basistin ja muutaman yhtyeen crew’n henkilön kannsa, kun törmäsimme muutamaan suomalaiseen, jotka olivat todella kännissä. Meidän crew’n jäsenillä tuli riitaa heidän kanssaan ja he ajautuivat loppujen lopuksi nyrkkitappeluun, jossa jopa tuolit lentelivät baarissa. En itse osallistunut tappeluun, joten nauroin vain siinä vieressä, kun he ottivat yhteen. Se riita oli sen takia niin huvittava, että kumpikaan ei tuntunut tajuavan, mistä riidellään, mutta silti riita saatiin aikaiseksi. Muistan myös, kun soitimme keikan Metallican kanssa siellä. Yleisö oli todella loistava ja sen takia onkin ollut sääli, että emme ole päässeet sinne takaisin soittamaan.

Teiltä ilmestyi ensimmäinen live-albumi ”Live & Inspired” toukokuun 15. päivä. Voisitko näin aluksi kertoa meille, miksi päädyitte julkaisemaan live-albumin sen sijaan, että olisitte julkaisseet uuden albumin?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sully: Godsmack on aina ollut tunnettu hyvänä live-bändinä, ja koska yhtye on jo 15 vuotta vanha, päätimme tehdä levyn faneillemme kiitokseksi heidän tuestaan näiden vuosien aikana. Fanit ovat luoneet meistä hyvän live-bändin, ja sen takia halusimmekin osoittaa suuren kiitoksemme heille live-albumin muodossa. Koska emme halunneet julkaista pelkkää liv- albumia, niin laitoimme siihen mukaan vielä neljä coveria meidän omilta suosikeiltamme.

Kuten sanoit, albumi pitää sisällään myös neljä coveria. Kuinka te päädyitte valitsemaan juuri nämä coverit albumille? Valitsiko jokainen jäsen yhden coverin vai valitsitteko kappaleet yhdessä?

Sully: Valitsimme nuo neljä yhdessä mutta kokonaisuutena nauhoitimme noin 12 kappaletta, joista sitten valittiin loppujen lopuksi neljä levylle. Nuo valitut kappaleet sopivat mielestäni myös parhaiten omalle äänelleni, joten senkin takia valitsimme juuri nuo kyseiset kappaleet mukaan levylle.

Rocky Mountain Way” (Joe Walsh -cover) on ensimmäinen kappale, jonka rumpalimme oppi soittamaan noin 12-vuotiaana. Sen takia oli täysin selvää, että haluamme tämän kappaleen mukaan levylle. Pidän itse myös kappaleesta, koska se on mielestäni todella klassinen rock-kappale ja sen takia halusin myös itse tämän levylle.   ”Time”-kappaleen Pink Floydilta valitsimme sen takia, että olen aina ollut suuri Pink Floyd-fani ja tuo kyseinen kappale on mielestäni yhtyeen parhaalta ”Darkside Of The Moon” –albumilta. Minusta tuntui, että voisimme tehdä hyvän version tuosta kappaleesta. ”Come Together” -kappaleen halusimme tehdä sen takia, että se kuulosti harjoituksissa niin hyvältä ja jotenkin heti sopi meille. Metallican kappaleen ”Nothing Else Matters” valitsimme sen takia, että olemme kaikki yhtyeen suuria faneja ja oli aivan mahtavaa olla joskus kiertueella heidän kanssaan. Soitin kappaletta pianolla ja tajusin, kuinka kaunis kappale se todella on. Sen takia halusin tehdä siitä hieman kevyemmän version sen sijaan, että olisimme tehneet siitä raskaamman coverin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”The Oracle”- albumi julkaistiin vuonna 2010. Kuinka pitkällä teillä on uuden albumin kirjoittaminen?

Sully: Se on vielä aika lailla aluillaan. Soitamme tämän vuoden loppuun asti keikkoja ja sen jälkeen alamme kirjoittaa materiaalia tulevaa albumiamme varten enemmän. Olen enemmän työstänyt materiaalia toiselle sooloalbumilleni, jota toivoin pääseväni studioon nauhoittamaan ennen joulua. Voi kuitenkin olla, että meillä on liian kiire Godsmackin kanssa, jolloin albumin nauhoitukset menevät ensi vuoden puolelle.

Yhtye on uransa aikana saavuttanut jo aika paljon ja myynyt yli 20 miljoonaa albumia. Onko sinulla itselläsi vielä jotain tavoitteita, joita haluaisit tulevaisuudessa saavuttaa?

Sully: Olen todella kunnianhimoinen, joten minulla on paljonkin tavoitteita vielä. Haluaisin tulevaisuudessa näytellä enemmän, koska rakastan myös näyttelemistä todella paljon. Lisäksi haluaisin myös tehdä enemmän soolokeikkoja, koska ne ovat niin erilaisia verrattuna Godsmackin keikkoihin. Joten toivottavasti saan tehdä paljon erilaisia asioita myös tulevaisuudessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Olette uranne aikana nauhoittaneet muutamia covereita, mutta jos saisit valita yhden yhtyeen, joka tekisi jostakin Godsmackin kappaleesta coverin, niin mikä tuo yhtye olisi ja minkä kappaleen haluaisit heidän coveroivan?

Sully: Tuo on todella mielenkiintoinen kysymys, jota minulta ei ole koskaan vielä kukaan kysynyt. Haluaisin, että Metallica tekisi coverin meidän kappaleestamme ”Straight Out Of Line”. Se kuulostaisi varmaankin todella mielenkiintoiselta.

Olet Criss Angelin ystävä. Pidätkö itse paljon taikuudesta?

Sully: Kyllä. Olen aina ollut taikuuden suuri ystävä, ja mielestäni Criss on vienyt taikuuden seuraavalle tasolle omilla huikeilla tempuillaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Osaatko itse erilaisia taikatemppuja?

Sully: Osaan itse asiassa korteilla tehdä jonkin verran, mutta en ole kuitenkaan erityisen hyvä niissä.

Uskotko itse yliluonnollisiin asioihin?

Sully: En oikeastaan. Criss on ensimmäinen, joka tulee sinulle kertomaan, että taikuudessa ei ole mitään yliluonnollista. Se on vain ihmisen silmän hämäämistä jollain tietyllä tavalla. En siis itse usko ollenkaan yliluonnollisiin asioihin vaan uskon, että kaikki asiat on selitettävissä jotenkin.

Lopuksi vielä hieman tulevaisuuden suunnitelmistanne. Koska näemme Godsmackin jälleen Suomessa?

Sully: Olemme tulossa Eurooppaan kiertueelle kesäkuussa, mutta en ole edes katsonut, ulottuuko tuo kiertue myös Suomeen. Soitamme monissa eri maissa tuon kiertueen aikana, ja olisihan se mukava päästä myös Suomeen keikalle, mutta en tosiaan tällä hetkellä osaa sanoa, onko Suomi listalla. Tarkoituksenamme on kuitenkin kiertää tulevaisuudessa Euroopassa vähintään kerran vuodessa, joten kyllä me vielä Suomeenkin asti tulemme, lupaan sen.

Kiitoksia paljon haastattelusta ja onnea tulevaisuuteen. Haluatko vielä sanoa jotain Kaaoszinen lukijoille sekä suomalaisille faneillenne?

Sully: Toivottavasti pääsemme sinne keikalle pian. Tiedän, että edellisestä kerrasta on jo aivan liian kauan, ja olisi jälleen todella mukavaa pitkän tauon jälkeen soittaa keikka myös siellä. Välitämme kaikista faneistamme yhtä paljon ja lupaan, että kun me sinne pääsemme, niin me tarjoamme teille pitkän paksun rock-show’n, jota te ette unohda!

Luetuimmat

Uusimmat