Gravemaker – Ghosts Among Men

Kirjoittanut Juha Attola - 20.12.2010

Vancouverista, Kanadasta kotoisin oleva Gravemaker on pistänyt pihalle käsittääkseni toisen albuminsa. Levyn julkaisijana toimii Victory records. Luvassa on puolisen tuntia perinteitä kunniottavaa hardcorea.

Levy lähtee käyntiin nimikkokappaleella,  joka on vähän hidastempoisempi,  mutta kuitenkin kohtalaisen raskas soundinen kappale. Seuraavana pärähtää ”Hell Followed” niminen raita, jossa mennään jo huomattavasti nopeammin. Kappaleet ovat keskimäärin vajaan parin minuutin pituisia vihaisia, mutta teknisesti hyvin soitettuja perus hardcore kappaleita. Mistään genreä uudistavasta yhtyeestä ei siis ole kyse. Yhtyeen yhdeksi vaikuttajaksi voisi helposti päätellä Sick Of It Allin, nimittäin samansuuntaista tykitystä on luvassa, köörilauluineen kaikkineen. Jotenkin levyn alkupuolta vaivaa mielestäni sen tasapaksut kappaleet, vaikka perusasiat niissä ovatkin kohdallaan tuntuu niistä kuitenkin puuttuvan se viimeinen, viimeistelevä silaus, eivätkä ne oikein pääse erottumaan edukseen monista muista.

Levyn viimeinen puolisko sen sijaan tarjoaa erittäin pirteätä hardcorea ja näyttää, että bändi on kyllä soittotaidollisesti ja muutenkin melkein valmis isompiin kuvioihin. Koska kyseessä on siis käsittääkseni yhtyeen vasta toinen julkaisu, voitaneen jo esimerkiksi seuraavalta levyltä odottaa jo melkoisen kovatasoista kiekkoa. Mielestäni levyn kovimpia vetoja ovat: ”Stronghold”, ”Sever Thy Head” ja levyn ehkä kovin kipale ”Laid To Rest” jossa kuullaan vierailijana Stick To Your Guns yhtyeen Jesse Barnettia. Levyllä vierailee myös Andrew Neufeld Comeback Kidistä ja Mike Erickson Pressure Point yhtyeestä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tämä levy ei varmaankaan tule olemaan mikään hardcoren virstanpylväs, mutta kelpo levy kuitenkin. Gravemaker todistaa sen, että myöskin uudemman sukupolven yhtyeistä löytyy ihan puhtaan rehellisiäkin hardcore yhtyeitä, niin monet yhtyeet nykyään luokitellaan hardcoreksi tai metalcoreksi vaikka soittavatkin MTV kelpoista pehmo-metallia. Tämä on rehellistä hardcorea. Kuten jo aikaisemmin totesin,  seuraavaa levyä odotan innolla, nimittäin jos nyt puuttuneet palaset loksahtavat paikoilleen on kyseessä todella kova yhtye.

7/10

Kappalelista:

1.Ghosts Among Men
2.Hell Followed
3.Melt To The Mold
4.Seducer
5.Why We Fight
6.Stronghold
7.Vlad The Impaler
8.Laid To Rest
9.Dead Or Alive
10.Sever Thy Head
11.Broken Bones
12.Never Be Like You

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.myspace.com/gravemaker

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

5 comments on “Gravemaker – Ghosts Among Men”

  1. eppu

    ”Kappaleet ovat keskimäärin vajaan parin minuutin pituisia vihaisia, mutta teknisesti hyvin soitettuja perus hardcore kappaleita.”

    Eivätkö vihaiset kappaleet voi olla teknisesti hyvin soitettuja?

  2. Juha Attola

    Voivathan vihaiset kappaleet olla teknisesti hyvin soitettuja, kuten esim. tällä levyllä. Aina ne eivät kuitenkaan ole.

  3. Juha Attola

    Tietysti tossa olis voinu lukea ”ja teknisesti hyvin soitettuja” jne. :)

  4. Tommi Hämäläinen

    Jätit vielä mainitsematta hienon The Sounds – Riot coverin vikan biisin piiloraitana! :D

    Osittain vähän vaikeelukusta tekstiä, mut kyl se idea sieltä löytyy kuitenki.

  5. Juha Attola

    Mun piti alunperin mainita toi piiloraitakin, mutta se sit jäi jonnekin..

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat