Green Day-keulahahmon nuorempikin poika seuraa isänsä jalanjälkiä – kuuntele kolme uutta kappaletta

Näemmä musiikki kulkee verissä Green Dayn keulahahmon, Billie Joe Armstrongin perheessä. Perheen nuorin poika, taiteilijanimellä Jakob Danger esiintyvä 18-vuotias nuorukainen on julkaissut ensimmäisen kerran omaa musiikkiaan ollessaan vain 16-vuotias. Tällöin Jakob puski jo ulos debyyttijulkaisunsa, nimeään kantavan EP:n kalifornialaisen indie-levy-yhtiö Burger Recordsin toimesta.

Vuonna 2015 julkaistun EP:n jälkeen uutta musiikkia ei ole kuultu, mutta nyt Jakob on laittanut vihdoin kuunneltavaksi Soundcloundin kautta kolme uutuuskappaletta ”A Start”, ”H3LP” ja ”Bleu”. Myös Jakobin isoveli, 22-vuotias Joey Armstrong on luonut menestyksekkäästi uraa muusikkona teini-iästään lähtien SWMRS-nimisen yhtyeen rumpalina. Toisin kuin Joey, Jakob on tähän asti esiintynyt pääasiassa ainoastaan perheensä kanssa.

Veljekset astelivat hiljattain lavalle yhdessä isänsä kanssa hyväntekeväisyyskonsertin merkeissä. Konsertin tavoitteena oli tukea Kaliforniassa sijaitsevan Aavelaivana (Ghost Ship) tunnetun rakennuksen tulipalon uhrien omaisia. Billie on hyvin ylpeä molemmista pojistaan.

”Yeah, they’re in great bands. They’re really good. I’m a fan. I wouldn’t be answering this question if I thought they sucked. They’re really good bands — super creative and totally rockin’ and they’re different. And they love music more than anything else.”

Jakob on painottanut, että esittämänsä musiikki ei liity lainkaan hänen isäänsä.

”My music is not at all related to my father. It’s my own personal thing. I don’t really worry too much about that. I just think, ’This is my music, it’s different from my father’s, and if people want to listen to it, they can.'”

Sen sijaan Jakobin mukaan musiikkiin ovat vaikuttaneet vahvasti rockyhtyeet The Strokes sekä Beach Fossils.

”My two favorite bands are The Strokes and Beach Fossils – those are my two biggest influences. When it comes to the music and the guitar parts and bass, I like that style of music. I love the way The Strokes and Beach Fossils sound, so I wanted to see if I could write songs like that.”