Groke’s Clanin uusi musiikkivideo on raskas surrealistinen painajainen – uusi levy lokakuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 11.9.2017

Lieksalainen metalliyhtye Groke’s Clan julkaisee lokakuussa uuden ”Vicious Circles” -nimeä kantavan EP:n. Ensimmäinen julkaistu single on musiikkivideo kappaleesta ”Voyeur”. Joni Lahtisen maalauksiin perustuvan animaatiomusiikkivideon on tehnyt Miska Karioja.

”Jonin taiteita on bändin kesken fanitettu jo pitkään, joten laaja-alainen yhteistyö tulevan julkaisun visuaaliseen ilmeeseen oli selviö lähes alusta asti. Lopputuloksena video on eloon herätetty surrealistinen painajainen, joka sopii tämän väkivaltaisen fuzz-valssin teemaan kuin silmä tirkistelijän päähän”, sanoo Niko Nesterinen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Voyeur” edustaa ”Vicious Circlesin” kuudesta kappaleesta levyn raskaampaa ääripäätä.

”’Vicious Circles’ on monipuolinen ja vaiherikas kokonaisuus, jossa bändi määrittää omat rajansa uudelleen. Levy on kahden vuoden prosessi, jonka aikana otimme musiikillisesti harppauksen monitasoisempaan ja kypsempään suuntaan”, Nesterinen jatkaa.

Kyseinen kappale on toteutettu yhteistyössä Joensuu Rock Academy -hankkeen kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Voyeur” -musiikkivideo julkaistaan 11.9. YouTubessa sekä bändin Facebook-sivulla. ”Vicious Circles” -EP julkaistaan lokakuun 2. päivä vinyylinä, cd:nä sekä digitaalisissa suoratoistopalveluissa kuten Spotifyssä. Levyn julkaisun jälkeen yhtye suuntaa reilun viikon mittaiselle kiertueelle Tsekkiin ja Slovakiaan.

GROKE’S CLAN – VOYEUR:

Groke’s Clan:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Janne Könttä – laulu

Johannes Valkonen – kitara

Jussi Nevalainen – kitara

Niko Nesterinen – laulu ja perkussiot

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tomi Auvinen – rummut

Facebook
Instagram

Luetuimmat

Uusimmat