Hällas luo omanlaistaan mystiikkaa – arvostelussa ”Excerpts from a Future Past”

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 31.3.2018

Jos Ruotsin puolelta kuuluu outoja ääniä, se saattaa olla Hällas-yhtyeen musiikkia. Viime vuoden lopulla julkaistu ”Excerpts from a Future Past” -albumi törmäsi minuun aivan sattumalta Spotifyn kautta ja vaikka useimmat kappale-ehdotukset voi mielenkiinnon puutteen takia sivuuttaa surutta, Hällas herätti hieman hämmentynyttä mielenkiintoa. Kuuntelin kappaleen loppuun ja seuraavaksi koko albumin. Nyt jo useiden kuuntelukertojen jälkeen Hällas on paljastanut itsestään mielenkiintoisia asioita, ja paljastaa edelleen joka kuuntelulla.

Ensimmäisenä tätä yhtyettä ja varsinkin tätä albumia ajatellessani mieleeni tulee sen yksilöllinen tunnelma, joka on monen osan summa. Mystiikka on suuri osa ”Excerpts from a Future Pastia”. Tavallaan sen kuuntelu tuntuu kuin kuuntelisi vanhoja salaisuuksia, joita ei ole tarkoitettu kaikkien korville. Olo on todella haltioitunut. Tämä on myös melko rauhallinen albumi, kappaleiden ajoittaisesta vauhdikkuudesta ja aggressivisuudesta sekä soittajien teknisestä taituruudesta huolimatta. Se on myöskin yksi Hällasin hienoimmista puolista. Vastakohdat kohtaavat ja muodostavat yhdessä kokonaisuuden, joka ei ole pelkästään osiensa summa tai sekoitus. Ne osat tuovat toisistaan esiin aivan uusia puolia ja kuulostavat yhdessä joltain, jota ei olla kuultu aiemmin ainakaan täysin samanlaisena.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hällasissa on paljon rauhallista proggressiivisuutta, occult rockin mystiikkaa ja se iskee kuin vanha hard rock. On hauska ajatella, että monissa noista genreistä on viime vuosina ollut ylitarjontaa keskinkertaisista yhtyeistä. Hällas osaa kuitenkin yhdistää ne tuoreella ja mielenkiintoisella tavalla, jonka lopputuloksena on oikeasti uutta ja persoonallista musiikkia. Kappaleen kuin kappaleen tunnistaa Hällasiksi jo muutamasta nuotista. Tänä päivänä on vaikeuksia löytää uusia yhtyeitä, joilla on oma tyyli.

”Excerpts from a Future Past” on yksi viime vuoden koukuttavimpia albumeita. Siitä ei pääse irti kovin helpolla, enkä haluaisikaan. Siihen on helppo palata uudestaan ja uudestaan, sillä vastaavanlaista musiikkia ei kuule muilta yhtyeiltä. Henkilökohtaisesti pidän tästä albumista myös siksi, että sillä on rauhoittava vaikutus, joka tekee levollisen olon ja saa hyvälle tuulelle. Jään mielenkiinnolla odottamaan, kuinka Hällasin mystiikka toimii live-olosuhteissa kun se soittaa Blowup vol. 4 -tapahtumassa ensi lokakuussa. Ensimmäistä kertaa Hällas päästään kokemaan Suomessa ensi heinäkuussa Uleåborg Festival of Psychedelian lavalla.

9/10

Kappalelista:
1. The Astral Seer
2. Repentance
3. Nebulon’s Tower
4. The Golden City of Semyra
5. Star Rider
6. Shadow of the Templar
7. Illusion Sky

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hällasin kotisivut
Hällas Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat