Hansen & Friends – XXX Three Decades In Metal

Kirjoittanut Nikki Jääsalmi - 19.1.2017

Jos on vähääkään seurannut raskaampaa rokkia viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana, Kai Hansen ja hänen tekemisensä eivät ole voineet mennä ohi. Helloweenin riveissä muutaman ikivihreän kirjoittanut mies on pitkään luotsannut Gamma Ray -bändiä, jota kaiken rehellisyyden nimissä olen pitänyt vähän kuin Hansenin soolojuttuna. Nyt kuitenkin käsillä on herran ensimmäinen varsinainen soololevy, joka nimestä päätellen juhlistaa tasavuosia ja luotaa herran uraa ja kokemuksia ikään kuin retrospektiivisesti. Soololevylle on kasattu bändi, johon kuuluu ystäviä mm. Carcassista ja Heaven Shall Burnista. Bändin rooli on tavallista taustaryhmää suurempi, sillä sen jäsenet ovat osallistuneet niin biisien kirjoittamiseen kuin tuotantoonkin.

Biisit ovat uusia, mutta vahvasti menneille ajoille kumartavia. Tätä menneisyyttä korostaakseen Hansenin nimikin on tehty levynkanteen mukaillen hänen uransa ensimmäistä isoa bändiä. Tuntuu, että Hansen ei juhli ainoastaan omaa musiikillista uraa vaan antaa kunniaa myös omille vaikuttajilleen. Sen verran vahvasti levyn avauskaksikko ”Born Free” ja ”Enemies Of Fun” on ottanut vaikutteita mm. Judas Priestiltä ja vanhalta Acceptilta. Jälkimmäisessä suurta roolia toki näyttelevät laulamisen muodossa Hansenin vanha bändikaveri Ralf Scheepers sekä myöhempi soittotoveri Piet Sielck. Tämän kunnianosoittamisen juurilleen Hansen kannen saatetekstissä myöntääkin. Videon tuekseen saanut ”Born Free” on vahvasti omaelämäkerrallinen kertoen Hansenin syntymästä, kotioloista ja siitä, kuinka hän joutui musiikin pauloihin. Tiukkaa riffittelyä sisältävä biisi on oiva avaus levylle. ”Enemies Of Fun” kuulosti ensin aika välityöltä, mutta kuuntelun myötä olen alkanut osoittaa myötätuntoa sillekin.

Kolmas biisi ”Contract Song” antaa tilaa uusille ystäville, ja varsinkin Dee Sniderin esittämä manageri on laulullisesti mies paikallaan. Muuten manageri on kaikessa lipevyydessään melkoinen mulkku ja kusettaja, jollaisia vampyyreja alalla on varmasti ihan riittämiin asti. Biisi kasvaa yhdeksi levyn kohokohdista. Teksti sisältää muutamia tsekkaamisen arvoisia vinkkejä musiikkibisnekseen haluaville nuorille muusikoille. Tarttuvan kertosäkeen omaava ”Making Headlines” jatkaa musiikkimaailman ruotimista Edguysta tutun Tobias Sammetin avulla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Stranger In Time” kertonee suosion kääntöpuolista, ja vokalistiroosterissa on Sammetin lisäksi eräskin Michael Kiske. Taustatukea antaa kitaralla toinen ex-Helloween Roland Grapow. Hansen ja Kiske yhdistävät ensi vuonna voimat vanhan Hello-heilansa kanssa maailmankiertueen merkeissä. Mukavaa, että miesten välit ovat pysyneet hyvinä. Tässä yhteydessä ei varmaan edes raha ole heitä yhdessä pitävä liima (tai ainakaan pelkästään), ja onhan heillä ollut yhteinen Unisonic-bändi. Yli kahdeksanminuuttinen ”Fire & Ice” on keskitempoinen ja levyn raskain esitys. Clementine Delaneyn naislaulua sisältävä biisi on kyllä hyvä, vaikka HalfordinSilent Screams” – kappaletta lainaavan väliosan olisi voinut vaikka jättää pois. No, ei se kappaletta kuitenkaan pilaa.

Left Behind” jatkaa keskitempoista linjaa, ja sitä seuraava ”All Or Nothing” on jousisoittimia ja pianoa hyödyntävä perinteisen kuuloinen puoliballadi. Levyn päättävä ”Follow The Sun” lienee lähinnä tyyliä, jolla Hansen alun perin tuli tutuksi. Vauhtia riittää, säkeistöt kuulostavat tutuilta ja tuplabassareilla poljetaan tahtia. Vokaaleissa apua on antamassa Blind Guardianin Hansi Kürsch.

Kai Hansen ei ole koskaan varsinaisesti pettymystä tekemisillään aiheuttanut eikä tee sitä tälläkään levyllä. Huolimatta siitä, että monet biisit ja melodiat ovat kovin tutun kuuloisia, kyllä levyn mielellään laittaa soittimeen useamman kerran. Varsinaista heikkoa lenkkiä levy ei sisällä vaan on maltillisen onnistunut kokonaisuus. Ystäviä on vierailemassa paljon, mutta siitä huolimatta paketti pysyy ehjänä hajoamatta palapelimäiseksi. Hansenin oma ääni ei ole maailman uniikein, mutta tässä yhteydessä se ajaa asiansa oikein hyvin. Toivottavasti Hansenin kynä ei tylsy vielä pitkään aikaan. Erityispisteet siitä, että ilmeisesti osa levyn tuloista käytetään Wacken-säätiön kautta uusien bändien tukemiseen. Erittäin syvä kumarrus moiselle hyvän jakamiselle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8/10

Kappalelista:
1. Born Free
2. Enemies Of Fun
3. Contract Song
4. Making Headlines
5. Stranger In Time
6. Fire & Ice
7. Left Behind
8. All Or Nothing
9. Burning Bridges
10. Follow The Sun

Teksti: Nikki Jääsalmi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat