Happoradion uusi albumi suoraan Suomen virallisen albumilistan kärkeen

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 23.1.2017

Suomirockin kärkikastiin kuuluva Happoradio julkaisi uuden albumin, ”Kauniin kääntöpiiri”, 13. tammikuuta. Yhtyeen seitsemäs pitkäsoitto nousi ensimmäisellä listaviikollaan suoraan Suomen virallisen albumilistan ykköseksi. Katso koko lista tästä.

Levyltä on julkaistu aiemmin singlet ”Valopallo”, ”Älä puhu huomisesta” ja ”Sinun vaikka hajoat”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Viisikoksi kasvanut Happoradio tuotti seitsemännen albuminsa alusta loppuun itse.

”Olemme kehityshaluinen yhtye, ja aika on osoittanut meidän pystyvän uudistumaan parhaiten silloin kun teemme kaiken omin päin. Tällä kertaa luotsasimme ilmaisuamme elektronisempaan suuntaan vastapainoksi Elefantti-albumille (2014), joka oli muodoltaan perinteisempi bändisoittolevy. ’Kauniin kääntöpiiri’ on lauluja taivaanrannassa loimottavista tulipaloista, peloista että tuli tarttuu oman elämän rakenteisiin ja kaikki menee rumaksi”, kertoo sanoittaja-säveltäjä-laulaja Aki Tykki ja jatkaa:

”Tulin isäksi kesken tämän levyn kirjoittamisen, ja se on luonnollisesti vaikuttanut teksteihini valtavasti. Huomaan maailman tapahtumien ja oman sekä läheisteni hyvinvoinnin huolettavan minua aiempaa enemmän – minulla on nyt enemmän menetettävää.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtye juhlistaa uutta albumiaan kiertueen avauskeikalla tämän viikon perjantaina Helsingin Virgin Oilissa.

Keikat:
pe 27.1. HELSINKI, Virgin Oil
la 28.1. NILSIÄ, Tahkovuori Piazza
pe 3.2. RAUMA, Domino
la 4.2. TURKU, Venus
pe 10.2. TAMPERE, Olympia
la 11.2. JOENSUU, Kimmel
pe 3.3. PORI, Bar Kino
la 4.3. JÄMSÄ, Himos Areena
pe 17.3. EURAJOKI, Club 8
la 18.3. IISALMI, Graceville
pe 24.3. KOLI, Sokos Hotel Koli
la 25.3. JOENSUU, Kerubi
pe 7.4. KOUVOLA, House Of Rock Bar
la 8.4. HELSINKI, Pressa Nightclub
pe 21.4. SEINÄJOKI, Rytmikorjaamo
la 22.4. OULU, Tähti
la 29.4. EURA, Yökerho Finsound-Lab

Kaaoszinen arvion albumista voit lukea tästä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat