Skid Row

Hard rock -ikoni Skid Row Suomeen keväällä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 1.9.2017

Maailman tunnetuimpiin hard rock -yhtyeisiin lukeutuva Skid Row konsertoi Helsingissä ensi keväänä. Useita rock-klassikoiksi nousseita kappaleita tehtaillut ja debyyttialbumillaan viisinkertaista platinaa myynyt yhdysvaltalaisyhtye nähdään Virgin Oilissa keskiviikkona 16. toukokuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin maanantaina 4. syyskuuta klo 9 Tiketissä.

Rock-radioiden tiheässä rotaatiossa edelleen soivat nostalgiakappaleet “18 And Life”, ”I Remember You” ja ”Youth Gone Wild” nostivat New Jerseyssä vuonna 1987 perustetun Skid Rown nopeasti maailmanmaineeseen. Yhtyeen mittavaan uraan mahtuu jo yli 3 000 konserttia ja 17 miljoonaa myytyä levyä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Elämän mittaisen jäljen 90-luvulla kasvaneiden sydämiin jättänyt rockviisikko nähdään Virgin Oilin lavalla osana mittavaa Euroopan-kiertuetta. Skid Row vieraili Suomessa edellisen kerran Tampereella South Park -festivaalilla vuonna 2014 sekä sitä ennen lähes loppuunmyydyssä Virgin Oilissa kesäkuussa 2013. Tulevana keväänä lavalle nousevat alkuperäisjäsenet basisti Rachel Bolan sekä kitaristit Snake Sabo ja Scotti Hill, rumpali Rob Hammersmith sekä aikaisemmin brittiläisessä DragonForce -metalliyhtyeessä vaikuttanut uusi vokalisti ZP Theart.

LIPUT:
– Ennakkoon Tiketistä alkaen 28 EUR
– Ovelta 32 EUR

www.skidrow.com
www.virginoil.fi
www.fullsteam.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat