Hard rockia esikuviensa jalanjäljissä – arviossa Sixgun Renegadesin debyytti

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 17.5.2018

Sixgun Renegades vannoo hard rockin nimeen ja tuo melodisen äänimaailmansa esille debyyttialbumillaan. Helsinkiläisyhtyeen juuret ovat vankasti kiinni menneiden vuosikymmenten rock-traditiossa, mikä välittyy myös yhtyeen nimikkoalbumilta. Sixgun Renegedas on pakollinen tarkistus kasarirockin ystäville.

Neljän miehen, vokalisti-kitaristi Niko Rädyn, kitaristi Samu Tuomin, rumpali Teemu Rädyn ja basisti Miko Mattilan voimin rokkaavaa Sixgun Renegades on tehnyt pitkäjänteistä pohjatyötä useamman vuoden ajan: Vuonna 2014 yhtye julkaisi ”Dangerous”-esikois-EP:n ja sen jälkeen orkesteri on joka vuosi julkaissut vähintään yhden singlen. Nyt Sixgun Renegades on saavuttanut sen etapin, josta moni nuori yhtye haaveilee – esikoisalbuminsa. Vaikka nykypäivänä levy-yhtiöt ovat innostuneet enemmän julkaisemaan yksittäisiä singlejä, löytyy ”Sixgun Renegadesin” kaltaisille täysipitkille kysyntää vielä monien kuuntelijoiden puolesta.

Sixgun Renegadesin debyyttialbumi sisältää yhdeksän hard rockille uskollista kappaletta. Albumi on kokonaisuudessaan suhteellisen samalla muotilla toteutettu, eli kappaleet ovat meneviä, rouheat riffit ja soolot loistavat läsnäolollaan ja toisinaan tanssijalkaakin alkaa vipattamaan. Levyltä löytyy tietenkin myös kevyempiä kappaleita, kuten ”Lost And Found” ja ”All For One… None For All”. Nimensä mukaisesti “Rock City Blues (Born Under A Bad Sign)” erottuu muista bluesahtavan olemuksensa vuoksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kokonaisuutena Sixgun Renegadesin debyytti on takuuvarma rock-albumi, joka ei tuota pettymystä, mikäli etsit aitoa rockia. Jokaiselle kappaleelle on paikkansa ja tarkoituksensa, eikä levyllä ole turhaa täytettä. Jos jotain kehitettävää yhtyeelle haluaisi esittää, olisi se lisää rohkeutta kokeilla jotain erilaisempaa. Tällä en tarkoita, että levyltä pitäisi löytyä jokin puhdas pop-kappale tai death metal -runttaus, vaan jotain yllätyksiä, joilla saisi kuulijan hämmästelemään. Helsinkiläisyhtyeen debyytti on kuitenkin pätevä rock-levy, joka ei juuri kalpene 80-luvun rocklevyjen rinnalla.

8-/10

Kappalelista:

  1. Renegade
  2. My Way Or The Highway
  3. Unbreakable
  4. Lost And Found
  5. Loaded Gun
  6. Scream N’ Shout
  7. Rock City Blues (Born Under A Bad Sign)
  8. All For One… None For All
  9. Here To Stay

Sixgun Renegades Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat