Harm – Demonic Alliance

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 14.6.2011

Norjalainen Harm on saanut valmiiksi toisen albuminsa alkuvuodesta. ”Demonic Alliance” -nimeä kantava lätty sisältää yhdeksän death metallilla maustettua thrash metal biisiä, jotka runnovat läpi sellaisella voimalla, että heikoimpia hirvittää. Joten tiukka ote tuolin käsinojista ja nupit kaakkoon.

Brutaalia runttausta soittava Harm yhdistää musiikissa sopivalla tavalla death ja thrash metallia sekä kauhuelokuvien elementtejä. Biisien introissa teurastetaan ihmisiä moottorisahalla, ja levyn yleisilme on todella aggressiivinen. Soundillisesti laatu on korkeaa ja tuotanto on todella hyvää. Kitarasoundit ovat juuri sopivan tunkkaiset ja tuplabasarit takovat pinnassa. Vokalistin ääni on vihaa täynnä ja miehekkään räkäinen, mutta hänen ulosantinsa on harmittavan tasapaksua. Vokaalit eivät juuri nouse tai laske missään vaiheessa. Tämä ei häiritse, kun kuuntelee yksittäisiä biisejä, mutta koko levyä kuunnellessa alkaa vokalisointi puuduttaa. Kappaleet ovat raskaita runttauksia ja muistuttavat One Man Army and the Undead Quartetin alkupään tuotantoa. Tempo on räväkkä koko levyn ajan, eikä armoa anneta.

”Demonic Alliance” on varsin pätevä thrash metal levy, jossa on kumminkin pieniä puutteita. Levylle olisi kaivannut jotain vaihtelevuutta, jotta se ei olisi liian puuduttava. Vaikka biisit ovat järjestään hyviä, neljän biisin jälkeen tekee mieli vaihtaa jo levyä. Levyn parhaimmistoa on musiikkivideobiisi ”Demon” ja levyn nimikkokappale ”Demonic Alliance”. Uskaltaisin suositella Harmin tuotantoa niin thrash kuin death metal faneille ja uskon, että tämä bändi toimii useammalle kuuntelijalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

7/10

Kappalelista:
01. The Line In Between
02. Demon
03. Eradication Of The Individual
04. Svartsynt
05. Demonic Alliance
06. New Brutal Vitality
07. Random Numbers
08. Bleeding Rust
09. Fuck The Fame

http://www.myspace.com/harmmetal

Kirjoittanut:Janne Partanen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat