Heavy metalia ja mytologiaa Tampereen suunnasta – arviossa Evil-Lÿnin debyyttialbumi ”Disciple of Steel”

Kirjoittanut Sami Elamaa - 9.5.2018

Vuodesta 2007 tamperelainen Evil-Lÿn on taivaltanut heavy metalin mahdilla ja voimalla. Bändin pitkähköön ikään on siitä huolimatta mahtunut melko niukasti julkaisuja: yksi ep-teos ”The Night of Delusions” (2012) ja sinkkunäyte ”Out of the Shadows” (2014). Tänä vuonna yhtyeeltä on luvassa uutta maistiaista kaikille heavy metalin suurkuluttajille, ja tällä kertaa ei tarvitse tyytyä pieneen julkaisuun. ”Disciple of Steel” luokittuu Evil-Lÿnin debyyttijulkaisuksi, jonka tahdissa kesän voi polkaista käytiin.

Julkaisun alkumetreillä ei ole pienintäkään epäilystä siitä, mistä Tampereen hevikukkojen bändi on veistetty. Kahden ensimmäisen kappaleen ”Survive the Night” ja ”Hellfire” kitaratyöskentelyt ovat hiottu tarttuvilla ja koukuttavilla melodioilla. Kitaristiduot Anssi Salonen ja Lassi Tiaisen yhteistyöt ovat onnistuneet luomaan tiukkaa tulosta. Erityisesti vokalistin Lasse Heinosen karski laulutyöskentely on suurta juhlaa levyn soidessa, joka nostattaa ihokarvat pystyyn.

Jos lähdetään tarkemmin analysoimaan levyn sävelkuvioita, niin soinnut liikkuvat melko paljon samoilla vesillä, jotka vaikuttavat hitusen verran itse levyn kehitykseen kappale kerrallaan. Teoksissa ei ole suurta moitittavaa, mutta olisin itse toivonut herrojen tekevän rohkeampia ratkaisuja ja kokeiluja, jotta lopputuloksena julkaisu olisi tarjonnut monipuolisempaa jälkeä. Toki jarruja välillä painetaan, esimerkiksi ”Iron on Iron”-viisun aikana, jottei neljänkymmenen minuutin albumi ole alusta loppuun pelkästään nopeaa ja laukkakomppimaista kyytiä, mutta sitä jotakin monipuolisuutta olisin kuitenkin halunnut kuulla. ”Valley of the Dead Witch” päättää albumin hieman laimeasti, sillä aikaisemmassa vaiheessa levystä on pitkälti saanut kaiken irti, eikä mitään uusia mullistavia yllätyksiä löydy.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Disciple of Steel” jättää jälkeensä positiivisen mielen kaikista pienistä vioistaan huolimatta. Täyden kympin julkaisuksi levyä ei voi vielä kutsua, mutta Evil-Lÿn osaa hoitaa omalla tavallaan kunniakkaasti kotia. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!

8-/10

Kappalelista:

01. Survive the Night
02. Hellfire
03. Last King of Thunder
04. Disciple of Steel
05. Tengel
06. Iron on Iron
07. Shadow Soldier
08. Valley of the Dead Witch

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Evil-Lÿn Facebook

Kirjoittanut: Sami Elamaa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat