Hellä Eläin – Demo I

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 31.7.2012

Vuonna 2011 perustettu Hellä Eläin soittaa suomeksi laulettua psykedeelistä grungea. Tätä genreä tuleekin harvemmin arvosteltavaksi, joten kävin ”Demo I:een” käsiksi valtavalla innolla.

Bändi on aikaisemmin julkaissut ”Hedonian Portit”-biisin, joten uutukaisen nimeäminen ”Demo I”-nimellä hämmentää näin alkuun. Hämmentävää on myös Hellän Eläimen musiikillinen anti. Kappaleet kulkevat vokalistin persoonallisen äänen kannatteleman eteenpäin, ja kaverilla on varsin ovela hiukan ”nasaali” ääni, johon alkuärsytyksen jälkeen tottui nopeasti. Ei äänellä mitään tangomarkkinoita voiteta, mutta sopivan persoonallinen se on. Soitannollisesti kappaleet ovat hyvin simppeleitä ja turhat kikkailut loistavat poissaolollaan. Kappaleissa on muutama riffi, joita sitten toistetaan sopivat määrät ja jonnekin väliin heitetään soolo. Tasainen raskas soitto tuo välillä mieleen Mana Manan simppelimmät biisit.

Tuotannollisesti ollaan ihan hyvällä tasolla ja soundeissa on jotain mukavan livemäistä. Vokaaleissa tulee välillä ns. virheitä, mutta ne antavat ”Demo I:een” mukavasti sävyä. Kitara ja rumpusoundit on pidetty suhteellisen raakoina, mutta pehmeinä. Säröt eivät ole todellakaan täysillä ja kitarat surisevat kivan kepeästi. Sanoitukset ovat muuten varsin tarttuvia ja niistä tuli jollain oudolla tavalla mieleen Miljoonasateen sanoitukset.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Demo I” sisältää kolme biisiä, jotka ovat hyvin samankaltaisia keskenään. Useamman kerran lätyn kuunneltuna omaksi suosikiksi nousee ”Raato” -biisi, joka alkaa varsin menevällä kitarariffillä. Sinänsä loput kaksi biisiä toimii myös ihan hyvin ja kokonaisuutena ”Demo I” on varsin onnistunut paketti. Jos mukana olisi enemmän biisejä, olisin toivonut enemmän vaihtelua kappaleisiin. Joten tulevaisuudessa kannattaa tehdä vaikka ihan akustista, tai reippaasti hitaampaa biisiä, jotka voi sitten ripotella tuomaan vaihtelua muuten tasaiseen menoon.

Hellä Eläin oli itselleni varsin mielenkiintoinen tuttavuus, jossa on paljon persoonallisuutta. Bändi on juuri sellainen joka jää mieleen heti ensi kuulemalta ja toivonkin bändille valoisaa tulevaisuutta.

7/10

Kappalelista:
01. Korppikotka
02. Raato
03. Raketti

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://soundcloud.com/hellaelain

Kirjoittanut: Janne Partanen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat