Hengästyttävä metallimaraton Laukaassa – John Smith Rock Festival 2018

 

Tänä kesänä kolmannen kerran järjestetty John Smith Rock Festival juhlittiin 20.-21. heinäkuuta Laukaassa, Peurungan kylpylähotellin luonnonkauniissa maisemissa. Keski-Suomen raskaamman musiikin festivaalityhjiötä täyttämään syntynyt tapahtuma on lyhyessä ajassa kivunnut yhdeksi kotimaamme kiinnostavimmista festareista, johon metallikansa on alkanut suuntaamaan kauempaakin. Tänä vuonna festariväkeä hellittiin huipputason artistikattauksella, josta löytyi kovia nimiä myös kotimaan rajojen ulkopuolelta. Kaksipäiväisen tapahtuman lauteilla nähtiin muun muassa Paradise Lost, Lacuna Coil, Apocalyptica sekä Dark Tranquillity. Timanttinen bändikimara oli selkeästi suurten massojen mieleen, sillä John Smith Rock Festival 2018 oli molempina päivinä loppuunmyyty.

Syitä tapahtuman suosiolle ei tarvitse kauan miettiä, sillä loistavan esiintyjäkatraan lisäksi rokkijuhlat olivat kaikin puolin erinomaisesti järjestetty. Jo itse festivaalialue ansaitsee kehuja, sillä vehreä puistoalue oli erittäin viihtyisä järvimaisemineen ja nurmikenttineen, jotka tarjosivat hyvät puitteet myös rentoon oleskeluun. Festarikansan viihtyvyyteen vaikutti positiivisesti myös alueella järjestetyn tarjonnan monipuolisuus: juomapisteitä, virvoke- ja ruokakojuja, erilaisten tavaroiden myyntipaikkoja sekä vessoja löytyi runsaasti. Ne oli myös sijoitettu järkevästi ympäri festarialuetta, eikä haluamaansa tarvinnut useinkaan jonottaa liian kauan. Monenlaista oheistoimintaa oli myös tarjolla kiitettävästi, sillä musiikin vastapainoksi festarikansa pystyi ottamaan löylyt telttasaunassa, kokeilla rohkeuttaan benjihypyn muodossa tai lähteä ihastelemaan maisemia yläilmoihin vesitason kyydissä.

Itse musiikki tarjottiin kahdelta eri lavalta, joiden aikataulutus oli mietitty erinomaisesti. Esiintyjät soittivat vuorotellen kumpaakin esiintymislavaa hyödyntäen, minkä ansiosta ikäviä päällekkäisyyksiä ei päässyt syntymään. Lavat oli sijoitettu alueelle järkevästi, mutta erityisesti päälavan virkaa toimittanut Soundi Stage oli pystytetty fiksusti rinteen juurelle, minkä ansiosta kauempaakin keikkaa seuranneet näkivät vaivattomasti lavalle. Hieman omituisena ratkaisuna kummankin lavan edusta oli jaettu aidalla kahtia, jotta sekä lavalla että miksauskopissa työskennelleet tahot pystyivät helpommin liikkumaan lavan ympäristössä. Ratkaisu tuntui aluksi kummalliselta, mutta loppupeleissä asia ei synnyttänyt suurempia ongelmia. Osa ihmisistä joutui vain kiertämään pidemmän matkan toiselle puolelle yleisöä, jos se kipeästi kaivattu moshpit sattui syttymään väärälle puolelle aitaa.

Vaikka festaria varjosti koko viikonlopun ajan epävakaiset säät ja ukkosmyrskyjen pelko, sai festarikansa lopulta rokata suhteellisen kuivissa merkeissä. Muutamat sadekuurot eivät onnistuneet pilaamaan tunnelmaa. Jokaiselta kantilta mietittynä tämän vuoden John Smith Rock Festival oli onnistunut ja erinomaisesti järjestetty tapahtuma, ja festaria voi helposti suositella jokaiselle raskaan musiikin ystävälle. Ja mikä parasta, ensi vuonna tapahtuma venähtää kolmipäiväiseksi, joten kaikkea on tarjolla entistä enemmän. 

Puitteet musiikista nauttimiseen olivat siis mallillaan, mutta minkälaisia esityksiä oli tarjolla? Alla fiilikset viikonlopun monenkirjavista esityksistä.

Perjantai 20.7.

Lazy Bonez

Festivaalit potkaisi käyntiin kotimainen Lazy Bonez, jonka melodinen raskas metalli toimi hyvänä lähtölaukauksena kaksipäiväisille metallikekkereille. Yhtye taisi olla esiintymisajankohdan uhri, sillä keikan alkaessa paikan päälle oli saapunut ainoastaan muutama kourallinen ihmisiä. Lazy Bonez ei kuitenkaan antanut seikan häiritä, sillä yhtye esitti energisen ja hyvällä soundilla päällystetyn keikan. Onneksi väkimääräkin lisääntyi tasaisesti keikan edetessä, joten lopulta lavan edustalla oli varsin hyvä meininki. Ja kun yhtye esitti lisäksi huippukappaleet “Sweet Girl” sekä “Frozen Love”, ei paikalle raahautuneiden tarvinnut pettyä kuulemaansa. Lazy Bonez oli oivallinen startti festareille.

Kaaoszine Stagen korkkasi kotimaamme AOR-helmi Brother Firetribe, jonka esitystä oli kerääntynyt seuraamaan varsin suurilukuinen yleisö. Energisesti esiintynyt yhtye oli mukavaa seurattavaa, sillä hyväntuulinen ja täynnä positiivista asennetta oleva joukko sai säteilevällä olemuksellaan hymyn nousemaan jokaisen huulille. Vaikka sadekuuro piiskasi yleisöä keikan aikana hetkellisesti, jäi yhtyeen esityksestä erittäin hyvä fiilis. Biisikattaus oli laadukas, ja keikalla kuultiin muun muassa hittivedot “Taste of A Champion” ja “For Better or for Worse”. Vaikka yhtye ei vieläkään soittanut omaa suosikkikappalettani “Love is not Enough” livemuodossa, ei keikasta löytynyt moitittavaa. Yhtyeen hyväntuulinen esitys sai jokaisen paikalla olleen sisäisen patterin latautumaan positiivisella energialla.

Seuraavaksi esiintynyt Beast in Black on kivunnut lyhyessä ajassa yhdeksi kotimaamme kovimmista metallilupauksista. Viime vuonna debyyttialbumin julkaissut poppoo ei vakuuttanut allekirjoittanutta täysin levymuodossa, mutta lavalla pedon syleilyyn antautuu enemmän kuin mielellään. Mahtipontiset ja tarttuvat kappaleet ovat kuin luotuja livemuodossa esitettäväksi, jolloin niiden todellinen luonne pääsee kunnolla esille. Ahkerasti kesän festareita kiertänyt yhtye tarjosi myös Laukaassa laadukkaan ja energisen esityksen, jossa käsittelyyn päätyi lähes kokonaisuudessaan yhtyeen tähän mennessä ainoa studioalbumi “Berserker”. Festariyleisö sai nauttia hyvällä äänenlaadulla kuorrutetusta esityksestä, jonka aikana joutui moneen otteeseen ihmettelemään Yannis Papadopoulosin korkealta ja kovaa lähtevää vokalisointia. Jos jollakulla paikalla olleista oli ennen keikkaa epäselvyyksiä siitä, miksi yhtye on tällä hetkellä yksi kotimaamme kuumimmista nimistä, sai hän varmasti vastauksen kysymykseensä. Beast in Black on livebändi parhaasta päästä, ja se tulee hyvin suurella todennäköisyydellä kipuamaan tulevaisuudessa raskaan musiikin kuningasluokkaan.

Beast in Black

Pienen tauon jälkeen päästettiin irti Göteborg-soundin kantaisä Dark Tranquillity, joka osoitti isännän elkein olevansa edelleen yksi melodisen kuolonmetallin kovimmista tekijöistä. Yhtye takoi väkevän keikan, jossa moneen taipuva musiikki pääsi hienolla tavalla oikeuksiinsa tiukan soundipuolensa ansiosta. Yhtyeen musiikki on festarikamaa parhaimmillaan, sillä tummansävyiseen murjontaan sotketaan sopivassa suhteessa kauniita melodioita, minkä ansiosta bändin tuotantoa vähemmänkin kuunnelleet löytävät tarttumapintaa esitettävään materiaaliin. Settilistaan oli kerätty lukuisia herkkupaloja yhtyeen uran varrelta ja myös uusin albumi ”Atoma” oli reippaasti edustettuna: tuoreimmalta kiekolta kuultiin useampikin biisi, joista erityisesti nimikkokappale oli selkeästi ihmisten mieleen. Paikalle oli kerääntynyt suuri joukko metallikansaa, joka sai nauttia hyvältä kuulostaneesta keikasta täyden tunnin ajan. Tunnelma oli kohdillaan, sillä Dark Tranquillity nostatti myös lavan edustalle kaksi erillistä moshpittiä, joten innokkailla oli varaa valita, kumpaan niistä hypätä. Ja syytä hyvähenkiselle riehumiselle todella löytyi, sillä Dark Tranquillityn keikka kipusi helposti perjantain parhaimmistoon. Jos yhtye on mahdollista katsastaa livemuodossa, kannattaa se tehdä heti, sillä metalliryhmä on tällä hetkellä kovassa iskussa.

Dark Tranquillity

Edellisen bändin uuvuttamat väkimassat eivät olleet vielä saapuneet Kaaoszine Stagelle, kun superyhtyeeksikin tituleerattu CyHra aloitti esityksensä. Yhtyeen ympärillä on ollut melkoista kuhinaa viimeisen vuoden aikana, eikä sinällään ihme: soittomiesten meriitit ovat kunnioitusta herättäviä, sillä herrojen CV:stä löytyy sellaisiakin yhtyeitä kuten In Flames, Amaranthe sekä Shining. Nyt olikin siis ainutlaatuinen tilaisuus todeta, miten monessa liemessä keitetyt yksilöt toimivat yhdessä. Lopputulos jätti kuitenkin kaikin puolin ristiriitaiset fiilikset. Nelihenkiseksi typistynyt yhtye esiintyi ilman basistia, sillä Peter Iwers lähti litomaan aiemmin tänä vuonna. Lavalla olikin harvinaisen tyhjää, sillä basson lisäksi myös syntikka-osuudet tulivat taustanauhalta. Alkuihmetyksestä toivuttuani pystyin keskittymään tarkemmin bändin esitykseen, joka oli hyvää keskitasoa. Vokalisti Jake E aktivoi esitystä seuranneita ihmisiä mukavasti keikan edetessä, ja perinteiset ”Suomi Finland Perkele” -huudatukset saivat runsasta vastakaikua yleisöstä. Bändi veti keikallaan lähes kokonaisuudessaan uuden albuminsa, ja olipa sekaan pitänyt ympätä lyhyehkö, melko turha rumpusoolokin. Vaikka CyHra tarjoili ihan peruskivan keikan, ei se lopulta onnistunut herättämään suurempaa kiinnostusta, joka pakottaisi tutustumaan tarkemmin bändin materiaaliin.

Perjantain komeimman yleisön keräsi kotimainen metalliylpeys Amorphis. Pitkän uran tehnyt yhtye on ollut viimeiset vuodet huikeassa iskussa, sillä uusimmat albumit “Under the Red Cloud” ja “Queen of Time” saattavat hyvinkin olla parasta Amorphista koskaan. Ja kun samalla osaamisella hoituvat myös keikat, ei ole lainkaan ihme, että yhtyeen esitystä oli tullut seuraamaan valtava ihmismassa. Ennen keikkaa lavalle kipusi kuitenkin Laukaan kunnanjohtaja, joka ilmoitti kaikkien paikalla olleiden iloksi, että John Smith Rock Festival järjestetään ensi vuonna kolmipäiväisenä tapahtumana. Ilouutinen palkittiin raikuvilla suosionosoituksilla. Sen jälkeen Amorphis valtasi lavan ja vyörytti festarikansan niskaan moitteettoman esityksen, josta ei uupunut huippuvetoja. Myös uusin albumi ”Queen of Time” oli mukavasti edustettuna, sillä mukaan oli eksynyt peräti viisi kappaletta tuoreimmalta levyltä. Harmi, ettei yhtye tällä kertaa esittänyt loistavaa “Heart of the Giant” -kappaletta. Kyseessä on kuitenkin yksi uuden albumin parhaimmista vedoista, joten se olisi upeaa kuulla myös livemuodossa. Vaan eipä kukaan jäänyt varmasti nälkäiseksi, sillä Amorphis tarjoili perjantain hämärtyvässä illassa komealla valoshow’lla ryyditetyn keikan, joka oli yksi parhaimmista näkemistäni bändin keikoista.

Amorphis

Myös kotimaamme melodeath-jyrä Insomnium on tehnyt tasavahvaa jälkeä studion puolella. Erityisesti yhtyeen edellinen, yhdestä pitkästä kappaleesta koostuva albumi “Winter’s Gate” on kerännyt suuret määrät suitsutusta. Bändi on soittanut uutta levyään aktiivisesti keikoilla, joten allekirjoittaneen toiveissa oli, että tästä herkusta saataisiin nauttia myös Laukaassa. Siksi Insomniumin keikka olikin pieni pettymys, sillä kyseistä vetoa ei kuultu tällä kertaa lainkaan. Paikalla ollut yleisö ei siitä kuitenkaan häiriintynyt, sillä yhtyeen esitys sai mukana olleen ihmismassan takomaan ilmaa villinä huippukappaleiden seuratessa toisiaan. Keikalla kuultiin muun muassa ”Mortal Share” sekä ”While We Sleep”. Vaikka yhtye soitti tasavahvan keikan hyvällä energialla, en voinut olla harmittelematta uutuusalbumin poisjättämistä settilistalta. 

Perjantain saattoi päätökseen italialainen Lacuna Coil. En ole saanut itse koskaan kunnon kosketusta yhtyeen musiikkiin ja keikalle saapunutta joukkoa katsellessa ilmeisen moni paini saman ongelman kanssa. Tuon kokoluokan bändille yleisömäärä oli nimittäin varsin vähäinen. Liekö myöhäinen esiintymisajankohta myös vaikuttanut asiaan, mutta yhtye ei myöskään saanut lietsottua väkeä sen suurempaan hurmioon kovasta yrityksestään huolimatta. Soundipuolellakin oli ongelmansa, sillä vokalistiparin monipuolinen ulosanti hukkui liiallisen bassosoundin alle tehden äänimaisemasta turhan puuromaisen. Etäämmältä seurattuna esitys kuulosti huomattavasti paremmalta, mutta etujoukoissa olleille äänimaailma jäi sotkuiseksi. Pienistä ongelmista huolimatta Lacuna Coil veti yli tunnin keikan hyvällä asenteella sekä varmalla ammattitaidolla, minkä uskon tyydyttäneen yhtyeen faneja. Ja kuultiinpa siellä seassa se pakollinen hittirenkutus “Heaven’s A Lie”, joka tuntui olevan tuttu myös varsinaisen fanikannan ulkopuolisille tahoille.

Lacuna Coil

Lauantai 21.7.

Lauantain ensimmäiset esiintyjät Leverage sekä End of You eivät onnistuneet saamaan suuria massoja liikkeelle, sillä molempien keikkoja todisti suhteellisen vähälukuinen yleisö. Yhtyeet eivät kuitenkaan antaneet sen häiritä, vaan molemmat bändit vetivät keikkansa läpi varmalla osaamisella. Aloitusbändeillä oli jännä yhteys, sillä molemmat kokoonpanot ovat viettäneet useamman vuoden hiljaiseloa, kunnes ne ovat jälleen aktivoituneet. Lienevätkö kyseiset orkesterit päässeet unohtumaan ihmisiltä taukojensa aikana, sillä paikan päälle ei saapunut erityisemmin väkeä.

Waltari

Kotimaamme monipuolisimpiin raskaan musiikin yhtyeisiin lukeutuva Waltari onnistui haalimaan paikan päälle Leveragea ja End of Youta enemmän porukkaa. En ole koskaan päässyt yhtyeen tuotantoon kunnolla sisälle, sillä moneen suuntaan kurotteleva materiaali on tuntunut minusta turhan eksoottiselta. Livemuodossa esitettynä yhtyeen musiikki oli kuitenkin kaikessa monimuotoisuudessaan erittäin tarttuvaa ja eri tyylilajien kirjoa kuunteli hölmistyneen epäuskoisena. Yhtyeen musiikki oli hämmästyttävän moneen taipuvaa: välillä tikattiin intensiivistä kuolonmetallia, toisaalta yleisöä tanssitettiin tarttuvan biitin tahdissa ja soipa seassa klassista sinfoniaakin. Waltari veti vahvan ja energisen keikan, joka imaisi yleisön mukaan yllätysten täyttämälle musiikkimatkalle. Bändin vokalisti-basisti Kärtsy Hatakka aktivoi ihmisiä muutenkin mallikkaasti, ja kävipä mies välillä huudattamassa yleisöä lavan edustallakin. Waltarin keikka oli omituinen mutta samalla erittäin viihdyttävä kokemus. Tuollaisten yllätysten takia festareilla kannattaa käydä tutustumassa myös itselleen vieraisiin yhtyeisiin.

Minulle Ensiferumin keikka oli ennakkoon yksi festareiden odotetuimmista esityksistä, sillä vaikka yhtyettä on tullut kuunneltua vuosien varrella enemmän ja vähemmän, olen silti onnistunut missaamaan bändin livemuodossa. Nyt virhe korjaantui, eikä kokemus olisi voinut olla parempi. Keikan lähtökohdat eivät olleet kuitenkaan parhaat mahdolliset, sillä yhtyeen kivutessa lavalle oli paikalle saapunut varsin vähän porukkaa. Lisäksi bassosoundi hallitsi alkuun liiaksi äänimaisemaa, mikä teki parista ensimmäisesta kappaleesta liiallista puuroa. Keikka parani edetessään huomattavasti. Lopulta paikalla oli äänekäs ja voimakkaasti mukana elänyt ihmisjoukko, joka intoutui yhtyeen intensiivisen piiskaamisen aikana heittäytymään moshpitin syövereihin. Ensiferum takoi hittikamaa täynnä olevan keikan, jolla kuultiin muun muassa “Iron”, “Twilight Tavern” sekä yleisöhuudatus “Lai Lai Hei”. Ja innostuipa yleisö pistämään jalalla koreasti villissä rivitanssi-muodostelmassa “Two of Spades” -kappaleen aikana, joten meininki oli katossa. Harva yhtye onnistuu pulttaamaan yhtä onnistuneella tavalla samaan pakettiin raivokasta metallitulitusta ja hyväntuulista iloittelua, mutta Ensiferumin musiikki sotkee nämä yhdeksi herkulliseksi kokonaisuudeksi. Yhtyeen intensiivinen keikka oli helposti yksi festareiden huippuhetkistä.

Ensiferum

Sveitsiläinen Eluveitie lukeutui myös niihin yhtyeisiin, joista en ole saanut albumimuodossa kunnolla otetta, joten bändin keikkaa tuli seurattua lähinnä uteliaisuudesta. Yhtye yllätti kuitenkin täysin, sillä esitys oli erittäin viihdyttävä. Jo lavalla olevien instrumenttien sekä soittajien määrä oli vakuuttava, sillä yhdeksän muusikkoa taikoi ilmoille monenlaista kuultavaa perinteisten metallisoitinten lisäksi niin harpun, erilaisten huilujen kuin kampiliirankin avulla. Näin monen soittimen muodostama äänimaisema oli välillä aavistuksen epätasapainossa ja perinnesoittimet tuntuivat välillä hukkuvan kitarasoundien alle, mutta suurimmalta osin jokainen instrumentti saatiin esille riittävän selvästi.  Eluveitie osoitti olevansa livebändinä erinomainen tuttavuus, jonka monipuolisesta materiaalista pystyi nauttimaan, vaikka kappaleet olivatkin tuntemattomia. Kokemuksesta viisastuneena yritän ottaa yhtyeen materiaalia haltuun myös levyiltä.

Diskometallin kuninkaaksi nimetty Turmion Kätilöt on osoittanut olevansa livebändi, jonka keikoilla jokainen viihtyy. Näin oli myös tällä kertaa, sillä yhtyeen esitys oli täynnä bändille ominaista härskiä huumoria sekä pirullisen tarttuvaa metallijumputusta, jonka tahdissa jokainen pystyi bailaamaan joko tanssin tai moshaamisen merkeissä. Yleisö otti kalakukkokaupungin miehet vastaan suurella innokkuudella, ja paikalla olleet viihtyivät silmin nähden hyvin keikan loppuun saakka. Turmion Kätilöt on kasvanut alkuvuosiensa lähes vitsiprojektilta tuntuneesta touhuilusta yhdeksi kotimaamme tiukimmista livebändeistä, jonka edesottamuksia seuraa mielellään jokaisella keikalla. Vaikka bändin live-esityksiin on tullut viime vuosina pienimuotoinen ähky, sillä yhtye tuntuu esiintyvän jokaisella festarilla, joilla itsekin on tullut vierailtua, on Turmion Kätilöiden hyvälle meiningille silti nostettava hattua. Yhtye on varma valinta festareille kuin festareille.

Paradise Lost

Viime vuonna henkilökohtaisissa kirjoissani vuoden parhaimmaksi levyksi kivunneen “Medusa”-albumin julkaissut Paradise Lost on tehnyt vahvan paluun raskaamman materiaalin pariin. Yhtyeen keikka olikin suurin syy siihen, miksi tämän vuoden John Smith Rock Festival houkutteli allekirjoittaneen Laukaaseen, joten eturiviin oli päästävä vaikka väkisin. Paradise Lostin keikka oli harmittavasti aavistuksen myöhässä, minkä vuoksi tunnin keikaksi suunniteltu esitys typistyi kymmenellä minuutilla. Yhtye tarjosi kuitenkin vajaan tunnin aikana loistavan biisikattauksen, josta löytyi mukavasti materiaalia yhtyeen pitkän uran ajalta. Keikalla kuultiin uutuusalbumin parhaimpien rallien lisäksi muun muassa kappaleet ”Mouth”, ”Shadowkings” sekä keikan päättänyt ”Say Just Words”. Paradise Lost ei juhlinut varsinaisella silmäkarkilla liekkiefektejä lukuun ottamatta, vaan vähäeleinen esitys antoi musiikin puhua puolestaan. Ja sen Paradise Lost toimitti kuulijoille varmalla ammattitaidolla. Ylimääräistä dramatiikkaa tarjosi kitaristi Aaron Aedy, joka onnistu telomaan sormensa keikan alkupuoliskolla siinä määrin pahasti, että mies vuoti koko esityksen ajan verta kitaransa kielille. Vaikka sidostarpeita ei löytynytkään, veti bändi keikan hyvällä asenteella loppuun saakka. 

Pienen tauon jälkeen vauhtiin pääsi Mokoma, joka nauttii festareiden kestosuosikin maineesta. Myös tällä kertaa yhtye houkutteli paikalle valtavan yleisön ja viime tinkaan paikalle saapuneena sai todella pujotella, jotta esitystä pääsi seuraamaan kohtuullisen välimatkan päästä. Mokoma tarjosi jälleen kerran hyvällä sykkeellä esitetyn keikan, jolta löytyi sopivassa suhteessa sekä uutta että vanhaa materiaalia. Rockfestissä yhtyeen todistaneena oli ilahduttavaa, että settilistaan oli tehty pieniä muutoksia, joista varsinkin “Punainen kukko” sekä “Kuu saa valtansa auringolta” olivat positiivisia yllätyksiä. Muuten bändi räimi keikan lävitse tutulta pohjalta uutuusalbumin saadessa paljon tilaa. Haltioitunut yleisö sekä kahteen paikkaan syntyneet moshpitit osoittivat, että yhtyeen musiikki koskettaa erityisellä tavalla metallikansaa ja kysyntää uudellekin materiaalille löytyy.

Mokoma

Raised Fist saapui länsinaapuristamme saakka tarjoamaan festarikansalle metallimusiikin ja hc-punkin ilosanomaa. Etukäteen pelkäsin, selviääkö yhtyeen raivokkaasta esityksestä mustelmitta, mutta yleisö eli mukana rymistelyssä varsin hyväntahtoisissa merkeissä. Raised Fist tarjosi aggressiivista ja vauhdikasta räminää, jota vokalisti Alexander Hagman täydensi puhuttelevilla välispiikeillään. Yhtyeen keikka olikin täynnä uhoa ja asennetta, jonka yhtye hieroi paikalle saapuneiden katsojien naamaan tinkimättömällä tyylillään. Ja malttoi yhtye välillä ottaa rennostikin, sillä keikan aikana kuultiin lyhyt versiointi “Ei tippa tapa” -kappaleesta, joka hieman katkaisi muuten ankarasti piiskannutta esitystä.

Päälavalle kivunnut Apocalyptica oli yksi lauantain odotetuimmista yhtyeistä, sillä bändi teki allekirjoittaneeseen syvän vaikutuksen viime vuoden Tuska-vedollaan. Tällä kertaa yhtye pisti vieläkin paremmaksi, sillä yli tunnin esitys sai upeat puitteet pimenevässä illassa luodulla valoshow’lla, joka nosti kokemuksen viihdearvoa monella pykälällä. Ja kun settilista koostui pelkästään Metallica-covereista, oli tarjolla harvinaisen kiinnostava elämys. Yhtyeen virtuoosimaista soittotaitoa pysähtyi ihmettelemään moneen otteeseen, ja kun paikalla ollut yleisö sai nauttia upeista tulkinnoista muun muassa kappaleista “Orion”, “For Whom the Bell Tolls” sekä “Nothing Else Matters”, oli yhtyeen esitys myös sisältönsä puolesta moitteeton kokonaisuus. Kaiken kruunasi keikan lopuksi ilmoille ammuttu ilotulitus, joka lienee yksi komeimmista näkemistäni rakettiesityksistä. Apocalyptican keikka oli vahva osoitus siitä, miksi yhtye on noussut suureen maineeseen ympäri maailman. Yhtye on enemmän ”rock” kuin monet muut perinteiset metalliyhtyeet – pelkkien sellojen voimalla!

Apocalyptica

Hallatar on komeillut debyyttilevynsä “No Stars Upon the Bridge” ansiosta monella vuoden parhaat albumit -listalla. Eikä ihme, sillä surusta ja menetyksestä voimansa ammentanut albumi on intiimi teos, jolle kumppaninsa aikaista poislähtöä surenut Juha Raivio on purkanut koittelemusten aiheuttamaa taakkaa. Jos albumin pohjavire on surumielinen ja sisältö kaukana helppotajuisista hittiralleista, oli sama totisuus läsnä myös yhtyeen keikalla. Sisäänjuontoja ei ollut, vaan keikka käynnistyi soittomiesten saapuessa kynttilöin valaistulle lavalle. Alkunauhan soitua loppuun yhtye aloitti keikkansa, jolla kuultiin kauniita melodioita sekä painostavan raskasta runttausta. 45-minuuttinen veto oli vakuuttava kokemus, jonka vähäeleisyys antoi musiikille sopivasti tilaa. Kokemusta vahvistettiin upealla valojen show’lla. Yhtyeen materiaali on kuin luotu esitettäväksi illan pimeydessä, sillä sen luoma salaperäinen tunnelma sopii täydellisesti yhteen bändin musiikin kanssa. 

Hallatar

Festareiden päätösaktina nähtiin kotimaisen voimametallin ykkösnyrkki Stratovarius. Vaikka yhtye on ollut vuosikymmenten ajan yksi maamme menestyneimmistä metallibändeistä, olen missannut yhtyeen keikat lähes aina. Nyt sekin epäkohta korjaantui, ja yli kolmekymmentä vuotta toiminnassa ollut bändi osoitti olevansa edelleen kova tekijä esiintymislavoilla. Stratovarius on loihtinut vuosikymmenten aikana huippubiisejä sellaisella tahdilla, että yhtyeen keikat ovat nykyään varsinaisia hittikimaroita alusta loppuun. Vaikka festarikansa oli uupunut kaksipäiväisestä juhlasta, oli paikalle kerääntynyt innokas väkijokko, joka antoi yhtyeelle monessa kohdin raikuvat suosionosoitukset. Ja kun keikan loppussa kuultiin vielä hittirypäs ”Black Diamond”, “Eagleheart”, “Unbreakable” sekä “Hunting High and Low”, saateltiin tämän vuoden John Smith Rock Festival komealla tavalla päätökseensä. Jos Stratovarius on vielä näkemättä, kannattaa asia korjata pikaisesti, sillä yhtye on ikääntynyt arvokkaasti ja bändin livemeininki on nykyäänkin toimivaa metalliviihdettä.

Stratovarius

Tämän vuoden John Smith Rock Festival oli ensikertalaiselle kaikin puolin positiivinen yllätys. Upeita esityksiä sekä loistavia bändejä oli tarjolla niin paljon, että viikonloppu tuntui välillä metallimaratonilta, jossa kestävyyskuntokin joutui koetukselle. Jos festivaalien suurin ongelma on hyvien esiintyjien suuri määrä, ovat asiat paremmin kuin mallillaan. Ei ole lainkaan ihme, että tapahtuma laajenee ensi vuonna kolmipäiväiseksi. John Smith Rock Festival 2018 on yksi parhaimmista festarikokemuksistani, joten odotukset ensi vuotta kohtaan ovat jo tässä vaiheessa kovat.

Teksti: Jesse Kärkkäinen / Kuvat: AJ Johansson

Kommentit