Herkullista harmoniaa – arviossa Horte s/t

Kirjoittanut Esko Nieminen - 4.4.2017

Jokainen meistä on varmasti joskus sukeltanut albumin pariin tietämättä juurikaan sen sisällöstä. Juuri tällaiseen tilanteeseen päädyin, kun heitin Horten nimeä vailla olevan levyn CD-soittimeen. Svart Recordsin ennakkotiedot vaikuttivat suorastaan sienissä tai vähintään poeettisessa nousuhumalassa kirjoitetuilta, eikä niiden kautta käynyt läheskään selville, minkälaista musiikkia bändi oikeastaan tekee. Tekotaiteellisen tuuban pelossa painoin muinaisen CD-soittimen play-nappia, ja hyvinhän siinä lopulta kävi.

Se, minkä Svart olisi voinut lyhykäisessä esittelyssä mainita on, että Horten musiikki on rockahtavaa ja tunnelmallista dream pop -tyylistä materiaalia. ”Sekvenssi” aloittaa levyn kauniilla ja rennolla taiteilulla, joka kehittyy saumattomasti seuraavaksi kappaleeksi. ”Taajuus” tuo mukaan vokaalit, joissa on havaittavissa aistikkaita Grace Slick -vivahteita, ja muutkin äänet tuovat vahvasti mieleen Jefferson Airplanen, tässä tapauksessa kuitenkin raikkaampana ja modernimpana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Helmi” on nimensä mukaisesti albumin ehdottomia huippukohtia. Kappale on häkellyttävän kaunis eepos, joka avautuu hitaasti täyteen loistoonsa upeiden kitarasoundien säestämänä. Yllätys on melkoinen, kun seuraavana alkava ”78” muuttaa edeltävän kappaleen seesteisen tunnelman jopa hieman ahdistavaksi tiukemmalla rytmillä ja aavemaisemmilla lauluosuuksilla. Levyn päättävä ”Saatto” on loistava lopetus tunteiden ja äänimaailmojen loputtomuudelle. Enemmän suoraviivaisia rock-elementtejä käyttävä kappale nojaa hyviin lyriikoihin, ja sen ainut vika on sen väistämätön loppuminen.

Voin valehtelematta sanoa, että Horten debyytti on parhaita tänä vuonna kuulemiani levyjä. Kokonaisuutena albumi on äärimmäisen rikas ja monisyinen, minkä vuoksi sen kuunteleminen tuntuu enemmänkin avaruusmatkan tasoiselta kokemukselta. Yhtenäisen äänimaailman luominen ei ole aina helppoa, mutta ”Hortelle” on onnistuttu kutomaan erittäin ehyt kokonaisuus, jota ohjaillaan mestarillisesti eri suuntiin. Tulevaa materiaalia on lupa odottaa innolla: tästä bändistä kuullaan jatkossa paljon lisää.

Albumi julkaistaan Svart Recordsin kautta 7.4.2017.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappalelista:

  1. Sekvenssi
  2. Taajuus
  3. Viimeinen Linja
  4. Konttaa, Ne Konttaa
  5. Helmi
  6. 78
  7. 9
  8. Koko Kalmo Pakassa
  9. Saatto

Horte Facebookissa

Kirjoittanut: Esko Nieminen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat