DÖ 2017 / Kuva Jaakko Rinne

Hidasta, rujoa ja raskasta – helsinkiläinen doom-trio DÖ odottelee jälleen maailmanloppua

Kirjoittanut J.Anttolainen - 25.5.2017
DÖ  / Kuva: Jaakko Rinne

Kylmänkankeaa, synkkää stoner-doomia tarjoileva on täällä taas uudella 26.5. ilmestyvällä EP:llään ”Astral: Death/Birth” muistuttamassa meitä muita kuolevaisia maailmanlopusta. Kosmisia gravitaatiokenttiä raskaampi ja mustan aukon massalla groovaava on alkuvuodesta aktivoitunut viimeisimmän albuminsa ”Tuho” jälkeen. Kaaoszine sai vihiä asiasta ja päätti ottaa selvää, miltä tuleva kesä näyttää n silmin näin apokalypsin aattona.

 Miten Dön vuosi 2017 on lähtenyt käyntiin? On kiertuetta ja uusi EP. Miltä maailma näyttää Dön silmin tällä hetkellä?
DÖ: -Maailman näyttää aivan yhtä toivottamalta kuin ennenkin, ellei jopa toivottomammalta. Mutta mitä bänditouhuihin tulee, alkuvuosi meni uusien biisien parissa ja ehdimme saamaan näköjään vuotuiseksi perinteeksi muodostuneen julkaisun valmiiksi ennen maailmanloppua, joten nyt odotellaan mielenkiinnolla vastaanottoa. Siistejä keikkojakin on tiedossa, joten mikäs tässä viimeistä välähdystä odotellessa.

 Viimeisin julkaisu on vuonna 2016 ilmestynyt kokopitkä CD nimeltään ”Tuho”. Miten bändi on kehittynyt siitä?
DÖ: -Soittajina emme varmaan ole kehittyneet mihinkään, mutta jos villit ideat ja edesvastuuttomat kokeilut kuten mikin antaminen rumpalille lasketaan kehittymiseksi, siinä tapauksessa olemme menneet eteenpäin ihan mukavasti. Osan tästä kehityksestä kuulee uudella EP:llä ja osa ideoista odottaa vielä konkretisoitumista uusiin biiseihin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

EP on nauhoitettu livenä treenikämpällä, miksi?
DÖ: -”Tuhohan” sai paljon kehuja soundeistaan syystäkin, koska onhan se nyt ihan helvetin hyvän kuuloinen kokonaisuus. Sen tekoprosessi oli kuitenkin vähän erilainen kuin ensimmäisten EP:iden, koska ”Tuholle” rummut äänitettiin erikseen ja kitara sekä basso sitten yhtä aikaa studiossa.
Nyt kun päädyimme tekemään tällaisen minijulkaisun, päätimme niin sanotusti palata juurille ja vetää homman purkkiin mahdollisimman livenä ja siloittelemattomana. Kuuluu se sitten julkaisussa tai ei, meille itsellemme oli ainakin henkisesti tärkeää saada äänittäessä kontaktia toisiimme.

Onko yhtye käynyt läpi jonkinlaisen astraalitason kuoleman ja ylösnousemuksen, kuten uuden EP:n nimi antaa ymmärtää?
DÖ: -Joka julkaisullahan tuo ylösnousemus tapahtuu. Etenkin ”Astral Birthin” kanssa tavoiteltiin sfäärejä, joissa ei aikaisemmin ole vielä leijailtu.

 Kuvailkaa uutta EP:tänne omin sanoin.
DÖ: -Rujo. Raskas. Tuhovoimainen. Biisit ovat sekä yksilöitä että kokonaisuus. ”Astral Death” on yhden tarinan laahustava loppu ja ”Astral Birth” seesteinen välinäytös sekä uuden tarinan väkivaltainen alku.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

[aesop_image img=”http://kaaoszine.fi/wp-content/uploads/2016/04/Dö-2016.jpg” align=”center” lightbox=”off” caption=”Big Dog – Joe E. Deliveance – Deaf Hank” captionposition=”left” revealfx=”off”]

 

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”-Biisit ovat tietoisessa yksinkertaisuudessaan kenties junnaavimpia, joita olemme tähän mennessä tehneet. Ne eivät ole mitään progea, vaan eteenpäin vyöryvä voima.”

Koska seuraava kokopitkä albumi on odotettavissa?
DÖ: – Meillähän on tällainen ”saas nähdä, ehditäänkö julkaista uutta ennen maailmanloppua” -mentaliteetti. Syksyllä on tarkoitus keskittyä taas kunnolla luomistyöhön. Katsotaan sitten, mitä tapahtuu ja milloin. EP-prosessin aikana syntyi jo melkoinen määrä kuonaa sun muuta mäskiä, joten iskemme ensimmäisenä kätemme niihin.

Dö tunnetaan myös Suomen ulkopuolella, joten onko uusi EP viemässä bändiä uudelleen Baltiaan ja kenties pidemmällekin?
DÖ: -Itsehän noita reissuja pitää järjestää, jos jonnekin haluaa. Ja haluammehan me mennä vaikka minne, jos hommat vain natsaavat. Viime syksyn Baltian reissu Black Royalin kanssa oli rankka mutta äärimmäisen loistava, joten sellainen ainakin uusitaan toivottavasti jossain vaiheessa. Olemme myös muistaneet toitottaa aina sitä, että Roadburnissa olisi hieno päästä soittamaan, joten mainittakoon se tässäkin yhteydessä.

Vuosi sitten Metalliluolan haastattelussa toivoitte, ettei maailma tuhoudu vielä ja ettei Trumpista tule Yhdysvaltojen presidenttiä. Mitkä on fiilikset nyt, kun maailma on ehjä mutta Trump on kuitenkin presidentti?
DÖ: -Kukaan meistä ei tunne Trumpia henkilökohtaisesti, mutta onhan hän nyt selkeästi täysin epäpätevä imbessillinarsistimulkero. Ainoa hyvä puoli tässä asetelmassa on se, että se vain ruokkii sitä kiukkua ja turhautumista, josta biiseihin ammennetaan. Niin, ja oletko varma, että maailma on ehjä?

 Oliko Dön synkeä soundi vastuussa Suomessa vallinneesta kylmästä keväästä? Uusi EP kuitenkin lupaa kylmää kyytiä läpi avaruuden toivottoman tyhjyyden.
DÖ: -Ei ollut. Päinvastoin. Vahvistinten putket ovat hehkuneet kuumana, ja Joe D. on puolestaan hikoillut kannujen takana ihan kiukaana. Olemme pikemminkin tuottaneet lämpöä tähän kylmään, kylmään maailmaan. Tuo lämpö piti meidät myös hengissä, kun tutkimme pimeitä astraalisia polkuja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 Miten Dön kesä jatkuu tästä?
DÖ: -Grillaten ja chillaten. Päätimme järjestää Grave Siestan ja Riten kanssa Wäiskiin pienet High Seas -festarit, kun Estoner pyysi jeesiä kiertueensa Helsingin-keikan järkkäämisessä. Juhannuslauantaina julistetaan sitten Nummirockissa ja heinäkuussa paahdetaan Hämeenlinnassa Unique Art -tatskafestareilla, tulkaahan paikalle. Kaikkiin.

 Terveiset Kaaoszinen lukijoille?
DÖ: -Make doom metal great again.

Dö keikalla ravintolalaiva Wäiskissä Helsingissä 27.5., juhannuksena Nummirockissa ja 14. heinäkuuta Hämeenlinnassa Unique Art Tattoo festivaaleilla.


DÖ:
Deaf Hank – Bass & lead vox
Joe E. Deliverance – Drums & vox
Big Dog – Guitar & vox

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Diskografia:
S/T EP (2014)
Den EP (2015)
Tuho (2016)
Astral: Death/Birth EP (2017)

Dön kotisivut

DÖ Facebookissa

[aesop_video align=”center” src=”youtube” id=”https://www.youtube.com/watch?v=h_nt2tMlnKE&feature=youtu.be” caption=”Dö – Born Under Black Wings (Official Music Video)” disable_for_mobile=”on” loop=”on” autoplay=”on” controls=”on” viewstart=”on” viewend=”on” revealfx=”off”]

 

 

Luetuimmat

Uusimmat