HIMin ja Amorphiksen entisten jäsenten mysteeriprojekti selvillä – Flat Earthin debyyttialbumi hakee parhaillaan rahoitusta

Uutisoimme sivustollamme hiljattain lopettaneen HIMin kitaristi Mikko ”Linde” Lindströmin viettäneen aikaa Finnvoxin studiossa yhdessä entisen bändikaverinsa Gas Lipstickin, Polanski -yhtyeestä tutun laulaja-kitaristi Anttoni Pikkaraisen sekä Amorphiksen jättäneen basistin, Niclas Etelävuoren kanssa uuden, vielä nimeämättömän projektin parissa. Nyt nelikko on ilmoittanut perustaneensa uuden Flat Earth -yhtyeen ja työstävänsä debyyttialbumiaan Finnvoxilla legendaarisen tuottajan Hiili Hiilesmaan (HIM, Amorphis, The 69 Eyes, Apocalyptica) kanssa. Bändi kertoo olevansa ”kaikkea muuta kuin tavallinen superprojekti”.  Bändi kertoo tiedotteessaan:

”Nelikossa yhdistyy kauniisti rakkaus musiikkiin, soittajien uniikki osaaminen ja monissa liemissä todistettu karisma, kruunattuna yhteissoiton dynamiikalla, josta voisi luulla, että miehet ovat soittaneet yhdessä vuosikausia. Flat Earthin musiikilliset tienviitat osoittavat vaihtoehtorockin kultaisiin vuosiin ja kumartavat kohteliaasti raskaan rockin esi-isille. Koko komeuden kuorruttaa hyppysellinen haikeaa psykedeelisyyttä. Musiikki on magneettisen melodista ja ilahduttavan vapautunutta, ja sitä leimaa laulaja Anthonyn intohimoisesti julki tuoma melankolisuus. Flat Earthin painostavuudessa ja melodisuudessa kuulija saa kauneutta ja karheutta yhdessä ja samassa paketissa. Gasin ja Niclaksen ryhdikäs rytmidynamiikka petaa täydellisen kiitoradan Linden kitarasooloille viilettää vapaasti, ja Anthonyn mietteliään alakuloinen laulu antaa bändin sointiin säväyksen sisäänpäin kääntynyttä epätoivoisuutta, joka erottaa Flat Earthin kaikista muista kuulemistasi bändeistä.”

Yhtyeellä on parhaillaan käynnissä joukkorahoitus, jossa tiettyä lahjoitusta vastaan on tarjolla oma erityinen palkintonsa. Rahoitussivulle pääset täältä.

Kommentit