Hollywood Undeadin keikka siirtyy Circukseen

Kirjoittanut Teemu Hakala - 10.7.2014

Hollywood UndeadYhdysvaltalaisbändi Hollywood Undeadin marraskuinen Helsingin keikka siirtyy Nosturilta huikean kysynnän johdosta isompaan keikkapaikkaan The Circukseen. Samalla loppuunmyytyyn keikkaan saadaan paljon toivottuja lisälippuja myyntiin. Lisäliput tulevat myyntiin Lippupalvelussa ja Tiketissä huomenna perjantaina 11. heinäkuuta. Nosturille ostetut liput käyvät sellaisenaan The Circukseen.

Musiikissaan vaihtoehtometallia, rockia ja rapia omintakeisesti yhteensulauttava Hollywood Undead on noussut viime vuosina osaksi Los Angelesin vaihtoehtobändien kiinnostavinta kärkeä. Hollywood Undeadin tunnusmerkkeihin kuuluu, että jäsenet piiloutuvat pseudonyymien ja yksilöllisten maskien taakse. Musiikillisesti bändi on kerännyt vertauksia mm. Linkin Parkiin säröisillä kitarariffeillään ja elektronisten elementtien kanssa leikittelevillä rytmityksillään. Bändi on kiertänyt mm. Avenged Sevenfoldin kanssa ja syksyllä on vuorossa keikkaa Kornin ja Asking Alexandrian kanssa.

Bändin debyyttialbumi ”Swan Songs” julkaistiin vuonna 2008 ja se herätti välittömästi yleisön kiinnostuksen myyden lähes platinaa. Sittemmin yhtye on myynyt pelkästään Yhdysvalloissa yli kaksi miljoona albumia. Bändi on pian julkaisemassa odotetun neljännen albuminsa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KEIKKA:
Hollywood Undead (USA)
Su 9.11.2014 Helsinki, The Circus (HUOM! Uusi keikkapaikka!)
Ovet klo 19, ikärajaton / rajattu anniskelualue K-18

LIPUT:
Lisäliput myyntiin pe 11.7.2014 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 30,50 euroa Tiketin myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600 116 16 (1,78 €/min + pvm) ja netistä www.tiketti.fi  sekä Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-10-800 (1,96 euroa/min + pvm) ja 0600-10-020 (6,79 euroa/puhelu + pvm) ja netistä www.lippupalvelu.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat