Samuli Putro, kuva: Tero Ahonen

Huumoria ja herkistelyä – Samuli Putro ja Samae Koskinen piristivät lokakuuta Kerubissa

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 24.10.2017
Samuli Putro, kuva: Tero Ahonen

Suomalaisen musiikin kärkinimiin lukeutuva Samuli Putro esiintyi Joensuun Kerubissa kirpeänä lokakuisena yönä. Artisti julkaisi alkuvuodesta viimeisimmän ”Valkoinen Hetero” -albuminsa, mutta ei ole keikkaillut uutterasti levyn tiimoilta. Samuli Putro on vieraillut keikkalavoilla suhteellisen vähän parin viime vuoden aikana, joten ei ollut ihme, että Kerubin sali oli lähes täynnä kuuntelijoita.

Olen tehnyt havainnon, että yleensä isoilla suomalaisilla nimillä kuten esimerkiksi Apulannalla, Kotiteollisuudella tai Maj Karmalla ei ole ollut Kerubin keikoilla lämmittelijöitä. Elin hyvin pitkään tämän oletuksen kanssa myös Samuli Putron suhteen, mutta yllätyksellisesti hänellä esiintyikin lauteiden lämmittelijä. Samae Koskinen esiintyi yksin akustisen kitaransa kanssa, mutta salissa hän ei joutunut olemaan yksin. Koskisen esiintymistä oli tullut katsomaan yllättävän paljon porukkaa ja luulen, että osa yleisöstä oli tullut varta vasten hänen vuokseen. Ainakin keikan aikana kuului monta kertaa ”Hyvä Samae!” -huudahduksia. En ollut aiemmin perehtynyt herrasmiehen tuotantoon, joten sainkin kokea myönteisen yllätyksen.

Samae Koskinen, kuva: Riikka Vaahtera

Samae Koskinen vuolee hyvin samantyylisiä kappaleita kuin illan pääesiintyjä Samuli Putro, mutta Koskisen ote oli useiden kappaleiden kohdalla romanttisempi. Hänen esiintymisestään tuli hiukan mieleen Olavi Uusivirta ja aavistuksen Arttu Wiskari, vaikka Koskisella onkin oma tyylinsä. Koskisen pääasiassa kauniit ja koskettavat sanoitukset olivat myös houkutelleet paikalle paljon pariskuntia. Esiintyjänä Samae Koskinen on sympaattinen ja huumorintajuinen ihminen, joka ei kaihda vitsailla itsestään. Artisti sai välipuheillansa aikaan useita naurahduksia yleisössä. Koskiselle on myös annettava kiitosta siitä, että hän avarsi hienosti kappaleidensa taustoja. Välipuheiden pohjalta esimerkiksi kappaleet ”Laivaan”, ”Läski Mulkku” ja ”Aurinko, Ystävä ja Kaljaa” aukesivat mielenkiintoisella tavalla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Samae Koskinen on ollut tuottoisa artisti: hän on julkaissut neljä albumia viimeisen seitsemän vuoden aikana. Tuotteliaisuus ja vankka fanipohja näkyivät myös illan esityksessä. Koskinen pystyi pyynnöstä laulattamaan yleisöä ”Läski Mulkku” ja ”Aurinko, Ystävä ja Kaljaa” -kappaleiden aikana ja ”Hyvä Päivä” -kappaleen aikana yleisö lauloi itsenäisesti mukana. Samae Koskinen teki kahden kappaleen encoren, jolle oli yleisön puolesta kysyntää. Koskisen esiintymistä oli ilo seurata, enkä voi kuin hölmistellä, miten en ole törmännyt näin pätevään artistiin aiemmin. Kuten sanonta käy: parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Yhdentoista jälkeen lavalle asteli tyylikkäästi tummaan pukeutunut ja parrakas kalju mies, joka alkoi laulattamaan yleisöä kapellimestarin elkein ”Milloin Jätkät Tulee” -kappaleella. Valaistus oli hämärä ja savua työnnettiin lavalle, jonka seurauksena näkymä lavalla oli vaikuttava. Esityksen ensihetkistä saakka oli pääteltävissä, että tämä keikka tulee olemaan pelkistetympi kuin aiemmin kokemani. Samuli Putro tulisi laulamaan ja soittamaan akustista kitaraa, mutta klassisesti kokoonpanoon kuuluneet rumpusetti, basso ja kitarat loistivat poissaolollaan. Putron lisäksi lavalla oli kosketinsoittaja Mara Salminen ja lyömäsoitinten soittaja Juuso Hannukainen. Tämän trion käsittelyssä kappaleet kuulostivatkin uusilta, vaikka ohjelmistosta löytyi ”Valkoinen Hetero” -albumin kappaleiden lisäksi paljon vanhoja tuttuja.

Esityksen alkupuolelle oli sijoitettu luonnollisesti enemmän uusimman albumin kappaleita. Kappaleet kuulostavat itse albumillakin hyvin pelkistetyille, mutta yhtyeen tulkitsemina ne heräsivät eloon. Esimerkiksi ”Valkoinen Hetero”, ”Kohta Pidetään Hauskaa” ja Juha Sipilälle omistettu ”Viihdettä” olivat mukaansa tempaavia kappaleita. Myös vanhemmat, vauhdikkaammat kappaleet toimivat hyvin tämän trion käsittelyssä ja ne osoittivat, että Samuli Putron kappaleet ovat purevia, vaikka niitä tarkasteltaisiin erilaisesta näkökulmasta. Ja kuinka yleisö olisi voinut olla nauttimatta ”Tavalliset Hautajaiset”, ”Anna Nyt” ja ”Älä Huuda Mulle” kaltaisista erinomaisista kappaleista?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Varsinaista encorea yhtye ei tehnyt, vaan erikoisen disco-jumputus-välisoiton, jonka aikana Putro tanssahteli, strobovalot välkkyivät ja basso jumputti. Esityksen jälkeen Salminen ja Hannukainen poistuivat lavalta kumarrettuaan ja Putro palasi lavalle. Samuli Putro viihdytti illan aikana yleisöä hauskoilla vitseillään, hypyillään ja kiivaalla lantion pyörityksellään, mutta nyt oli tullut viimeisen kappaleen vuoro. Putro vakavoitui aavistuksen verran viimeisen välipuheensa aikana ja korosti toisista huolehtimisen tärkeyttä. Hänen ajatuksensa voisi tiivistää siten, että hänen mukaansa elämässä olennaista on välittää ja huolehtia muista, sillä eihän tässä elämässä maapallolla muuten järkeä ole. Viisaita sanoja, joiden siivittämänä Samuli Putro esitti vielä ”Älkää Unohtako Toisianne” -kappaleen.

Niin Samae Koskinen kuin Samuli Putrokin onnistuivat vangitsemaan yleisön huomion täydellisesti. Itse todistin Koskisen esiintymistä ensimmäistä kertaa ja vakuutuin. Sen sijaan Putron keikoilla olen ollut monesti, mutta aina tämän herran keikoille on yhtä mukava tulla. Vaikka Samuli Putron kokoonpano oli erilainen, ja jonka seurauksena esitys oli pelkistetympi, ei keikka missään tapauksessa ollut tylsä kokemus. Tällä tavalla tututkin kappaleet kuulostivat uusilta ja ne sointuivat hyvin yhteen uusimman albumin kappaleiden kanssa. Pelkistetympi tulkinta kappaleista jätti myös enemmän tilaa lavashowlle. Putro riehui lavalla, eikä säästellyt itseään. Päinvastoin, hän saattoi antaa tavallistakin enemmän itsestään. Samae Koskisen ja Samuli Putron järjestämä ilta oli upea ja viihdyttävä kokonaisuus, joka varmasti jäi lämmittämään monen muunkin paikalle saapuneen sydäntä.

Samuli Putro Facebookissa

Samae Koskinen Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Raportti: Aleksi Parkkonen

Luetuimmat

Uusimmat